Tero Seppälä odottaa tulevaa kisakautta luottavaisena kokemuksen tuomalla rauhallisuudella. Hänellä on viime kauden menestyksen perusteella paikka maailmancupin aloitukseen Kontiolahdella, jossa kisataan marraskuun lopulla. Suomalaiset ampumahiihtäjät kisaavat Kontiolahdella GP-kisoissa jo 14. ja 15. päivä marraskuuta.
HAAPAJÄRVEN YHTEISÖKANAVA
Avoin kulttuurimatkailun teemailta
Illan aiheena on kulttuurimatkailun tuotteistaminen - osa 2. Miten kulttuurisisältö tuotteistetaan, jotta se toisi tekijälleen myös tuloja? Pohditaan teemaa pintaa syvemmältä ja mietitään konkreettisia toimia omien ideoitten toteuttamiseen. Harjoitellaan mm. tuotekorttien täyttämistä eli mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon ostettavaa palvelua...
Väliintulo – oodi lukutaidolle
Tämä päivä. Ysiluokan opettaja yrittää saada oppilaitaan lukemaan. 1840-luku. Lukkari yrittää saada veljeksiä lukemaan.
Kuka on vuoden 2026 haapajärvinen?
Taas on aika ehdottaa henkilöä, joka on tänä vuonna tehnyt jotain Haapajärven eteen. Hän voi olla vaikkapa joku, joka on tuonut Haapajärveä tutuksi tai pärjännyt maailmalla. Hän voi myös olla joku, joka on saanut täällä asioita liikkeelle tai pitänyt huolta toisista haapajärvisistä.
Haapajärven kaupungin kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen vuosiavustukset vuodelle 2027 ovat haettavina lokakuussa 2026. Avustuksia voivat hakea paikalliset järjestöt, yhdistykset, harrastajaryhmät sekä yksityiset henkilöt, joiden kotipaikka on Haapajärvi.
Kirja kuin kukkakimppu
Antologia-sana tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa kukkakimppua tai kukkakokoelmaa. Kirjoittajayhdistys Inspis on kerännyt kauniin kimpun alueen kirjoittajien teksteistä ja koonnut sen kirjaksi, antologiaksi. "Kirjainten kertomaa" on monipuolinen ja värikäs kimppu, kuten sen kirjoittajatkin.
Kylien varautumista vahvistetaan hankkeella
KyläValmius-hanke on aloittanut syyskesästä toimintansa ja hankkeessa kehitetään kylien valmiuksia varautua erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin. Asukkaiden elämään voivat vaikuttaa esimerkiksi myrskyt ja pitkittyneet sähkö- ja tietoliikennekatkokset. Hankkeessa tuetaan kyliä ja yhdistyksiä oman turvallisuuden ja varautumisen kehittämisessä...
Varjelusta viikolle
Autuaat eli onnelliset
Tulevana lauantaina vietämme pyhäinpäivää. Se korostaa erityisesti kaikkien pyhien yhteyttä. Muistelemme pyhäinpäivänä edesmenneitä läheisiämme. Sytytämme heidän muistolleen kynttilöitä. Raamatun mukaan pyhiä ovat täällä ajassa Jumalan lapset ja uskossa Kristukseen kuolleet. Heitä nimitetään myös autuaiksi.
Perjantai-illan hämyssä Kuona-Väliojan kyläyhdistyksen järjestämä Valoa ja rauhaa -tapahtuma keräsi runsaasti väkeä kyläyhdistyksen kodan ja liikunta-alueen ympäristöön. Paikalla oli paljon myös lapsia vanhempineen. Lapsia viihdyttikin karkkia jakava Nalle. Kyläläisten lisäksi tapahtumaan oli saapunut kävijoitä muualtakin pitäjästä. Myynnissä oli...
Huutolaiset ja päiväläiset
Mielipidekirjoitus
Aamulehti kirjoitti vaivaistalon asukkaista vuonna 1884: "Viettävät he päivänsä joutilaisuudessa ja työttöminä, laiskoina ja välinpitämättöminä katsellen heitä ympäröivää siveetöntä alhaisuutta. He näkevät kyllä aineellisen puutteensa, vaan että itse ovat siihen syypäät, sitä harvat heistä huomaa."











