HAAPAJÄRVEN YHTEISÖKANAVA

Vestia Oy:n tässä kuussa avattu Haapajärven lajittelupiha korvaa Hallakankaan hyötyjäteaseman palvelut. Itsepalveluperiaatteella toimiva lajittelupiha lisäsi aukioloaikoja, mutta voi vaatia käyttäjältä hieman totuttelua. Lajittelupiha on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10-17. Lajittelupiha toimii siis itsepalveluperiaatteella, jolloin tuodut...

Valtiotieteen tohtorit Marjaliisa ja Seppo Hentilä ovat julkaisseet toisen osa Suomen ensimmäisestä presidenttiparista, Ester ja Kaarlo Juho Ståhlbergistä, kertovasta kirjasarjastaan. Oikeusvaltion etuvartiossa kertoo presidenttiparin vaiheista vuosina 1925 – 1952.

Kalajokilaakson kotiseutuliitto ja Haapajärvi-Seura järjestävät yleisöseminaarin demokratian uhkakuvista. Seminaarin alustajiksi ovat tulossa Tampereen yliopiston valtiotieteen professori Ilkka Ruostetsaari sekä KJ Ståhlberg-säätiön varapuheenjohtaja Terhi Nieminen-Mäkynen. Tapahtumaan on tarkoitus saada puhujaksi myös poliisin edustaja...

Ylipään metsästysseura aloitti jahtikautensa viime lauantaina. Hirviporukassa on yli 40 jäsentä, joista monet ovat oman alueen asukkaita, mutta mukana on myöskin entisiä kyläläisiä tai metsästäjiä, joiden juuret ovat kylällä. Ensimmäinen viikko metsästetään joka päivä, mutta siitä lähtien vain viikonloppuisin eli lauantaina ja sunnuntaina....

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU:n Haapajärven toimipisteessä on tehty biokaasun tuotantoon ja käyttöön liittyvää kehittämistyötä liki parikymmentä vuotta. Erkkiläntiellä olevalla maatilalla on toiminut pitkään biokaasulaitos, jonka raaka-aineena ovat karjanlanta ja maatilalta tulevat erilaiset jakeet kuten esimerkiksi pilaantunut rehu....

Haapajärven kaupungin järjestämä paikallisen kulttuurin ja kulttuurielämän ilta kokoontuu toisen kerran valtuustosalissa. Tapahtuman tavoitteena on koota yhteen kaikki haapajärviset taiteen ja kulttuurin tekijät, ammattilaiset, harrastajat, järjestöt ja asiasta kiinnostuneet.Illan aikana jatketaan edellisessä tapaamisessa aloitettua...

Kiilat Hockeyn miesten III-divisioonan jääkiekon joukkue kohtasi JHT Ak:n. Avauserässä Aleksi Parkkila, Johan Niemi-Korpi ja Riku Kuisma siirsivät kotijoukkueen 3-0 johtoon ja JHT kavensi eränumerot 3-1:een.Toisessa erässä JHT tasoitti tilanteen tasoihin. Päätöserässä JHT onnistui paremmin viimeistelyssä ja otti 3-6 voiton. Jesse Nuolioja torjui 32...

Monarin messut vetivät väkeä. Liikettä kaikille -hanke järjesti yhteistyössä hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelujen kanssa Monarin syysmarkkinat. Messuilla oli esillä haapajärvisiä harrastusmahdollisuuksia laidasta laitaan. Paikalla oli myös paikkakunnan hyvinvointialan yrittäjiä sekä kolmannen sektorin toimijoita. Kävijöitä riitti koko päiväksi...

Yhteisökanava tekee yhteistyötä Haapajärvi kuvina -sivuston kanssa julkaisemalla sivustolla kuluneen kuukauden aikana olleita kuvia. Haapajärvi kuvina -sivustolla on uskomattoman hienoja kuvia Haapajärveltä. Sivusto on facebookissa. Paina yhtä alla olevaa kuvaa, niin kuvat aukeavat isompina kuvagalleriassa. Kuvagalleriassa olevalla nuolella voit...

Toisen maailmansodan loiskeet näkyivät Haapajärvelläkin monella tapaa. Yksi tuon ajan seuraus olivat sotavangeille järjestetyt metsätyöleirit ja saksalaisten sotilaiden läsnäolo Suomessa. Osuuskunta Kumisevan Kaiku oli järjestänyt mielenkiintoisen retken kahdelle metsätyöleirialueelle ja saksalaisten huoltotukikohta-alueelle.