Yrittäjähaastattelussa Tero Sikala

22.05.2026

Seuraavaksi yrittäjähaastattelussa on vuorossa Haapajärven Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Oy:n toimitusjohtaja Tero Sikala. Yhteisökanava ja facebookissa oleva Haapajärvi kuvina -sivusto tekevät yhteistyötä myös siten, että Haapajärvi kuvina -sivuston yrittäjä- ja henkilöhaastattelut julkaistaan täällä yhteisökanavallakin.

1. Kerro hieman itsestäsi ja yrityksestäsi?
- Olen 51-vuotias perheenisä, puoliso ja yrittäjä. Yrittäjänä olen ollut nyt reilut 16 vuotta. Minulla on vaimoni Riikan kanssa kolme yritystä, joita pyöritämme yhdessä työntekijöiden ja aikuisten lasten kanssa. Tässä haastattelussa keskityn Haapajärven Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Oy:n. Ja siitäkin lähinnä hautaustoimistoon, jonka toiminnasta vastaan. Olemme ostaneet yrityksen Riikan vanhemmilta 2015. Liike on jo 1980 luvulta asti palvellut haapajärvisiä kukka- ja hautausasioissa

2. Miten päädyit tälle alalle - oliko se kutsumus vai sattuma?
- Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja poliisi. Ehdin työskennellä sairaanhoitajana ja ensihoitajana vajaa 10 vuotta ja poliisina samoin vajaa 10 vuotta, ennen kuin jäin kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Kukka ja hautausalalle päädyin yrityskauppojen myötä. Riikan vanhemmat halusivat luopua yrityksistään vähitellen. Lyhyen keskustelun jälkeen päätimme Riikan kanssa ryhtyä yritysten jatkajiksi vuonna 2010.
- Jatkoin työskentelyä vieraan palveluksessa vuoteen 2015, kunnes jäin kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Voisin sanoa, että alalle päätyminen oli sattuma, mutta en ole päivääkään katunut. Tykkään työskennellä ihmisten parissa ja koen olevani nytkin, kuten aikaisemmisakin ammateissani, juuri minulle parhaassa työpaikassa.

3. Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
- Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Perjantait ja lauantait menevät usein hautajaisissa ja niiden etukäteisvalmisteluissa. Työpäivääni saattaa kuulua äkillisiä vainajan kuljetuksia sopimuskumppaneiden tilaamana. Näihin ei voi varautua, vaan ne tulevat mihin vuorokauden aikaan tahansa arkena ja pyhänä. Välillä aloitan työpäiväni hyvin varhain, kun on sovittuja vainajan kuljetuksia esimerkiksi tuhkaukseen tai ruumiinavaukseen.
- Työpäiviini sisältyy myös omaisten tapaamisia ja hautajaisten järjestelyä. Nämä sisältävät myös vainajien arkkuun huollon ja kuljettamisen useimmiten sairaaloista seurakuntien kappeleihin. Sitten on erilaisia paperitöitä, joita mahtuu jokaiseen päivään. Saattaa olla hautakivien kaiverruksiin ja uusiin hautakiviin liittyviä tapaamisia ja tilausten tekoa. Tässä jotain tyypillisestä työpäivästäni.

4. Mikä on yllättänyt eniten yrittäjyydessä tällä alalla?
- En osaa sanoa, että mikä olisi yllättänyt. Ala on tietysti henkisesti raskasta, kun olen päivittäin tekemisissä läheisensä menettäneiden ihmisten kanssa. Olen sanonutkin, että monesti työpäivän jälkeen tuntuu että on takki tyhjempi, kuin fyysisesti raskaan työpäivän jälkeen. Täytyy olla oma elämä tasapainossa, että jaksaa päivittäin tehdä työtä luopumisen ja surun keskellä.

5. Mikä on tärkeintä omaisten kohtaamisessa?
- Tärkeintä on kohdata kaikki omaiset nuoresta vanhempaan henkilökohtaisesti omana itsenään. Se antaa molemminpuolisen luottamuksen toiseen. Tärkeä on myös kuunnella mitä heillä on sanottavana. 

6. Onko suomalaisissa hautajaisissa tapahtunut muutoksia (esim. pienemmät tilaisuudet, uudet tavat)?
- Korona teki sen, että hautajaiset ovat pienentyneet. Tilaisuudet pidetään usein perhepiirissä ja sellaiset yleisellä kutsulla olevat hautajaiset ovat vähentyneet merkittävästi. Toinen muutos on se, että yhä useammin vainaja tuhkataan siunauksen jälkeen. Meidän alueella arkkuhautaus on toki vielä paljon yleisempi, mutta tuhkausten määrää lisääntyy koko ajan. Kolmantena voisin sanoa, että ekologisuuteen kiinnitetään koko ajan enemmän huomiota esimerkiksi arkuissa ja uurnissa. 

7. Mikä tässä työssä on palkitsevinta? Entä raskainta?
- Palkitsevinta on omaisilta saatu palaute. Kun kuulee, että on voinut olla avuksi surun ja luopumisen keskellä niin, että omaisille jää hyvä mieli, että heistä on huolehdittu koko prosessin ajan. Raskainta on nähdä ja kokea se suru ja tuska, kun joitakin on kohdannut yllättävä menetys. Itsekin perheenisänä erityisen raskaalta se tuntuu pienen lapsen tai nuoren menettäneen perheen kohtaamisessa.
- Näissä tilanteissa kokee itsensä avuttomaksi, mutta silti pitää pystyä toimimaan ammattilaisena. Koen koulutukseni ja aikaisemmat työni antavan tähän paljon valmiutta ja ammattitaitoa.

8. Millaisia haasteita alalla on tällä hetkellä?
- Hautausalalla isona haasteena on että kaikki vainajat saadaan haudattua kohtuullisessa ajassa. Hautajaisajat saattavat venyä seurakunnista johtuvista syistä. Tai omaisilla ei tahdo löytyä sopivaa yhteistä ajankohtaa hautajaisten järjestämiselle. Nämä vain esimerkkeinä. Meillä Haapajärvellä tai lähikunnissa nämä asiat ovat onneksi hyvin pienissä määrin esillä, mutta aika ajoin niihinkin törmää.

9. Miten digitalisaatio näkyy kukka- ja hautausalalla?
- Se näkyy sillä tavalla, että molemmat ovat siirtyneet jo nettiin. Kauppaa käydään kotisivuilla olevien lomakkeiden ja sovellusten kautta. Minullakin on ollut järjestettävänä hautajaisia, joissa en ole tavannut omaisia lainkaan koko prosessin aikana. Tai olen tavannut heidät vasta siunaustilaisuudessa. Kaikki asiat on hoidettu sähköisten sovellusten kautta.
- Kukkatilauksia tulee lähes päivittäin verkkokauppojen kautta. Se näkyy myös sillä tavalla, että alalle on tullut uusia yrityksiä, jotka käyvät kauppaa ainoastaan netissä. Se tuo tietysti haasteita kivijalkamyymälälle.

10. Jos työsi pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, mikä se olisi?
- Työtä surun ja luopumisen keskellä herkkyydellä ja ammattitaidolla.

11. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää haapajärvisille?
- Iso kiitos teille kaikille asiakkaille, jotka olette käyttäneet palvelujamme. Tervetuloa edelleen. Haapajärvellä on paljon erikoisliikkeitä ja palveluja. Kun asioimme paikallisissa yrityksissä, saamme pidettyä oman kotikaupunkimme vireänä ja elinvoimaisena.

Suuret kiitokset Terolle haastattelusta!

Haastattelu: Veijo Toivoniemi
Kuvat: Tero Sikala 

Share