Yrittäjähaastattelussa Sanna Björkman

01.03.2026

Seuraavaksi yrittäjähaastattelussa on vuorossa MinneSarastuksen toimitusjohtaja Sanna Björkman. Yhteisökanava ja facebookissa oleva Haapajärvi kuvina -sivusto tekevät yhteistyötä myös siten, että Haapajärvi kuvina -sivuston yrittäjä- ja henkilöhaastattelut julkaistaan täällä yhteisökanavallakin.

1. Kerro hieman itsestäsi ja yrityksesi toiminnasta?
- Olen paljasjalkainen haapajärvinen, kohta viisikymppinen oman elämäni yrittäjä - tänä päivänä myös raitis alkoholisti. Lasisen lapsuuden taustasta ja oman havahtumisen seurauksena virisi innostus lähteä auttamaan muita samoista ongelmista kärsiviä. Lähtiessäni en tiennyt mihin ryhdyin. Raitistuminen päihteistä on suht suoraviivainen prosessi, mutta tunne-elämän ymmärtäminen, kun päihde poistetaan yhtälöstä, on todellinen haaste.
- Päihderiippuvaisille 99/100:sta päihde on lääke, jonka avulla päästään karkuun vaikeita tai liian raskaita tunteita. Tämä on meidän erityisosaamista riippuvuuksien hoidossa. Emme tyydy pelkkään päihteistä raitistumiseen, vaan syvään oman tunne-elämän ymmärtämiseen. Oma taustani ja opintoni (opiskelin psykiatriseksi sairaanhoitajaksi työni ohessa) ovat antaneet minulle kiinnostuksen ja ymmärryksen kuinka tuloksellista päihdekuntoutusta tulisi tehdä. En suinkaan väitä että meidän sabluuna Sarastuksessa on ainoa tai paras, jolla tuloksia saadaan aikaan, mutta hyvä se on. Tämä sairaus on erittäin monisäikeinen ja ihmiset ovat aina yksilöitä, meidä lähestymistapa on holistinen ja yksilöllisesti räätälöity asiakaslähtöisesti. Tapasin puolisoni Misan MinneSarastuksen alkumetreillä ja olemme rakentaneet tätä konseptia yhdessä liki neljä vuotta. Nyt voimme olla ylpeitä siitä mitä olemme rakentaneet ja saaneet aikaan.

2. Millaisia menetelmiä pidätte toimivimpina ja miten tuette asiakasta arkeen paluussa?
- Meillä kuntoutussuunnitelma perustuu 12- askeleen toipumiskeskeiseen ohjelmaan ja meidän toiminta painottuu hyvin vahvasti toipumisorientaatioon. Kaikki meidän toiminnassa tähtää siihen että asiakas saa meiltä kokonaisvaltaisesti sen avun, mitä hän on tullut meiltä hakemaan ja tarvitsee. Myös henkisen hyvinvoinnin vahvistaminen on olennainen osa meidän konseptia. Meiltä ei ole kiire pois, jos kotiinpaluun asuinympäristö ei tue raittiutta, meille pystyy jäämään hoitojakson päätteeksi siksi aikaa "turvaan", että uusi koti ja valmiudet lähteä maailmalle on rakentuneet.
- Raittiuden pitäessä meidän asiakkailla on aina mahdollisuus tulla intervallijaksoille täysin maksutta. Me tuemme raittiudessa sillä tavalla koko loppuelämän. Lisäksi kotiinpaluun tukena meillä on jatkohoito. Tavallisen jatkohoitoryhmän lisäksi meillä on valittavissa viikonloppumalli, jolloin joka kuussa tullaan koko viikonlopuksi kartanolle jatkohoitoon. Lisäksi me tuemme arjen haasteissa ja epätoivon hetkillä asiakkaitamme myös puhelimessa. Apu on puhelinsoiton päässä.

3. Miten arvioitte kuntoutuksen vaikuttavuutta - millaisilla mittareilla seuraatte edistymistä?
- Me seuraamme oman hoitomme vaikuttavuutta järjestelmällisesti. Hoidon läpikäyneistä asiakkaistamme noin 60 % on pysynyt raittiina seurannassa. Tämä asettuu samaan kokoluokkaan kuin kansainvälisissä Minnesota-mallin seurantaraporteissa ja 12 askeleen fasilitointia koskevissa katsauksissa usein nähtävät tulokset, joissa jatkuvan raittiuden ja remission osalta raportoidaan merkittävää hyötyä. Minnesota-mallinen kuntoutus tuottaa siis ylipäätään todella hyvän tuloksen.

4. Miten otatte asiakkaan lähipiirin mukaan prosessiin?
- Läheisille järjestämme läheisviikonlopun jossa läheiset saavat tietopaketin sekä päihde-, peli-, että läheisriippuvuudesta. Meillä on konseptissa myös erittäin tasokkaat läheishoidot, joissa läheiset pääsevät toipumisen tielle. Päihderiippuvainen sairastuttaa valitettavasti kaikki vaikutuspiirissään elävät ihmiset joten läheisiä ei saa unohtaa, myös läheiset tarvitsevat apua.

5. Miten koulutatte henkilöstöänne ajan tasalla oleviin menetelmiin?
- Meillä on jatkuva sisäinen koulutus, pohdimme ilmiöitä yhdessä ja opiskelemme kukin vuorollamme lisää - jaamme oppimamme ja oivalluksemme työyhteisössä.

6. Miten teette yhteistyötä julkisen sektorin kanssa?
- Tämä on hyvä kysymys. Päihdekuntoutus on kriisissä Suomessa. Kuntoutukseen pääsy on sattumanvaraista ja riippuu siitä millä hyvinvointialueella asut. Usein hoitona tarjotaan katkoa ja keskustelua päihdetyöntekijän kanssa. Kokemuksesta tiedän, että onnistunut kuntoutus vaatii enemmän, PALJON enemmän. Maksusitoumuksia hyvinvointialueet kirjoittavat yleisesti aika nihkeästi Minnesota-hoitoon, mutta alueita on, joissa yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa toimii hyvin. Toivomme, että myös omalla hyvinvointialueellamme syntyisi avointa keskustelua Minnesota-mallin mahdollisuuksista osana hoitoketjua. Toimimme kuitenkin maantieteellisesti samalla alueella ja tarjoamme laadukasta päihdekuntoutusta lähellä.
- Minnesota-hoito Suomessa maksaa 5400€-7500€, mutta hoitamaton päihdesairaus maksaa kymmen, jollei satakertaisesti saman summan. Haimatulehduksen hoito maksaa noin 20000€/vrk ja normaali hoitojakso on 7vrk. Lastensuojelusta ja huostaanotoista puhumattakaan. Me olemme räätälöineet osamaksumahdollisuuden meidän hoitoon, joka tulee suoraan meiltä ilman korkoja tai kuluja. Kuukausierä on pienempi kuin riippuvuuden ylläpitoon menevä raha. Näkemyseroista huolimatta tarvetta olisi istua saman pöydän ääreen eri toimijoiden kanssa ja saada aikaan rakentavaa keskustelua, kuinka riippuvuussairauksia Suomessa tulisi hoitaa. Tällä hetkellä toimijat pysyvät poteroissaan ja yhteistyö on vähäistä ja ennakkoluulot ovat tutkitun tiedon esteenä.

7. Mitä toivotte asiakkaalta jotta kuntoutus onnistuisi parhaiten?
- Rohkeutta ottaa ensimmäinen askel ja saapua kartanolle. Hoidon ensisijainen tehtävä on motivoida asiakas ottamaan vastuu omasta sairaudestaan. Kaikki mitä hoidossa tehdään, tähtää tähän. Riippuvainen ei itse voi haluta raitistua ennen hoitoa, koska hän ei tiedä mitä raittius on. Usein kuulee sanottavan, että hoitoon ei kannata mennä ennen kuin on oma halu raitistua. Tämä ei pidä paikkaansa. Motivaatio ei tutkitusti korreloi hoitotulosten kanssa. Hoitoon kannattaa tulla kun on saavuttanut pohjan, jota alemmas ei halua enää mennä. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan menettää ennen hoitoon lähtöä, vaan hoitoon on viisautta hakeutua jo silloin kun kaikki on vielä kasassa.
- Heti kun huomaa, ettei päihteidenkäyttö ole enää omissa käsissä, vaan riippuvuus on saanut otteen, siitä on harvalla omin voimin paluuta normaaliin, hyvään elämään. Avun hakeminen on rohkeutta, ei häpeällistä – vaikka se sillä hetkellä tuntuu kauheimmalta asialta elämässä.

8. Kerro hieman hoidon kestosta, onko se aina ennalta määritelty vai joustetaanko tarpeen mukaan?
- Perushoitojakso on yleensä 28–35 vrk. Toisinaan pidempi jakso on perusteltu. Kesto määritellään yksilöllisesti, ja teemme aina suunnitelmat hoidontarpeen arvioinnin mukaan – jonka teemme yhdessä asiakkaan kanssa.

9. Onko teillä erityisohjelmia eri ikäryhmille tai esimerkiksi perheille?
- Sama sabluuna toimii kaikille ikäryhmille, nettiryhmät toki voivat tuottaa osalle haasteita. Siksi meillä onkin erilaiset mallit jatkohoitoon myös liveryhmissä.

10. Mikä erottaa teidät muista toimijoista - miksi asiakas valitsisi juuri teidät?
- Suomessa kaikki toipumiskeskeiset hoitolaitokset ovat tietysti hyviä, mutta meidän vahvuutemme on tunne-elämän merkityksen ymmärtämisessä raitistumisprosessin keskiössä. MinneSarastuksessa yhdistyvät perinteinen Minnesota-malli ja syvempi tunne-elämän työskentely. Hoidossa ei keskitytä pelkästään päihteettömyyteen, vaan myös siihen, miksi riippuvuus on syntynyt ja mitä sen taustalla on.
- Toiminnan taustalla on oma kokemus toipumisesta. Sekä minä että puolisoni sekä kaikki talossa työskentelevät ohjaajat olemme itse käyneet läpi raitistumisen ja siihen liittyvän henkilökohtaisen kasvuprosessin. Se tuo työhön käytännön ymmärrystä, jota pelkkä koulutus ei voi antaa. Lisäksi kuntoutuskeskuksemme sijainti ja ympäristön rauhallisuus ovat toipumiseen ihanteelliset.
- Tavoitteemme ei ole ainoastaan katkaista päihteiden käyttöä, vaan auttaa ihmistä rakentamaan kestävää ja tasapainoista elämää.

11. Mitä terveisiä haluaisit lähettää haapajärvisille ja haapajärvisille päättäjille?
- Tulkaa rohkeasti tutustumaan meille, koko päihdekuntoutuksen kenttä on koottava saman pöydän ääreen - tekemään yhteistyötä saralla, jossa töitä riittää ihan varmasti meille kaikille. Me hoidamme oman osuutemme mielellämme, mutta tarvitsemme yhteistyön avautumista myös hyvinvointialueen toimijoiden kanssa. Asiakkaan etu toteutuu parhaiten silloin, kun vedämme yhtä köyttä.

Haastattelu ja kuvat: Veijo Toivoniemi