Yrittäjähaastattelussa Haapajärven Palvi Ky:n Matti Auvinen
Seuraavaksi yrittäjähaastattelussa on vuorossa Haapajärven Palvi Ky:n Matti Auvinen. Yhteisökanava ja facebookissa oleva Haapajärvi kuvina -sivusto tekevät yhteistyötä myös siten, että Haapajärvi kuvina -sivuston yrittäjä- ja henkilöhaastattelut julkaistaan myös täällä yhteisökanavalla.
1. Kerro hieman itsestäsi ja yrityksestänne?
- Olen syntynyt 11.1.1982 yrittäjäperheeseen Haapajärvellä. Perheeseeni kuuluu vaimo Pauliina ja lapset Veera, Luukas ja Noel. Peruskoulun ja lukion olen käynyt Haapajärvellä, ja aloitin ammattikorkeakouluopinnot kaupan ja hallinnon puolella Keskipohjanmaan ammattikorkeakoulun Haapajärven yksikössä. Opinnot jäivät yhden syyskauden mittaisiksi isäni sairastuttua vakavasti. Vuoden 2003 alusta tein ratkaisun alkaa jatkaa isäni yritystä, Haapajärven Palvi Ky:tä ja yrittäjyyteen tähtäävät AMK - opinnot jäivät sen myötä. Olen siis ollut Haapajärven kirjoilla koko ikäni.
- Isoisäni Abel Auvinen perusti Haapajärven Makkaratehdas- nimisen yrityksen 1953 Veitsiniementielle. Abel kuoli vuonna 1979, ja tämän jälkeen isäni, joka myös oli nimeltään Matti, jatkoi toimintaa Haapajärven Palvi Ky - nimellä samoissa tiloissa, joissa edelleen toimimme. Yritys on rahtipalvaamo ja valmistaa asiakkaan tuomista lihoista säilykkeitä, makkaraa sekä palvilihaa. Leikkaamme myös ruhoja ja jauhamme jauhelihaa. Nykyisen lainsäädännön puitteissa valmistamme jonkin verran tuotteita myös suoramyyntiin sekä jälleenmyyntiin. Isovanhempani perustivat myös Marjoniemi Camping -yrityksen Pyhäjärven Hiidenniemeen vuonna 1967.Elämäni kesät olenkin viettänyt Marjoniemessä. Vuodesta 2018 olemme vaimoni Pauliinan kanssa toimineet "uusina" yrittäjinä myös Marjoniemi Campingissa. Vuonna 2026 yritysten yhteenlaskettu ikä on 132 vuotta.

Matti Auvinen (oikealla) luovuttamassa lihatuotteita asiakkaalle
2. Onko teillä jotain erityisiä kausituotteita ja mitkä tuotteet ovat erityisen suosittuja?
- Toiminta painottuu hirvenmetsästyskauteen, jolloin valtaosa vuosittaisesta lihajalosteiden tuotannosta tehdään. Suhteellisesti vuotuisesta lihamäärästä eniten valmistuu säilykkeitä. Suurin osa jalostetusta lihasta on hirvenlihaa, joskin valmistamme jalosteita lähes kaikesta lihasta. Kaikki tuotteemme valmistetaan alkuperäisillä Abelin aikaisilla menetelmillä ja resepteillä. Tätä kirjoittaessa sesonki on loppuhuipennuksessaan, kun joulupöytiin valmistuu suuria määriä palvikinkkuja ja muita palvilihoja. Toiminta palvaamolla jatkuu aina toukokuulle asti, jonka jälkeen siirrymme valmistelemaan kesän tuloa Marjoniemeen. Uskoisin, että kaikki tuotteemme ovat keskenään yhtä suosittuja.
3. Miten päädyitte alalle ja miten näette yritystoimintanne tulevaisuuden?
- Jo ammattikorkeakouluun mennessä sanoin isälleni, että olen valmis olemaan täyspäiväisesti palvaamon toiminnassa mukana, kunnes saan AMK-opinnot valmiiksi. Suunnitelmat muuttuivat odottamattomalla tavalla isäni sairastumisen ja kuoleman myötä. Päätös jatkaa toimintaa näin lennosta oli kova, ikää kun minulla oli tuolloin vasta 21 vuotta. Tiesin, ettei yrittäminen tällä alalla ole helppoa työn kiireisen ja raskaan sesonkiluonteisuuden vuoksi. Kaikesta huolimatta tartuin haasteeseen, ja kaiken jälkeen olen edelleen yrittäjänä. Kuluva syyssesonki onkin minulle jo 23. Yritystoiminnan tulevaisuuden näen pitkälti samankaltaisena kuin menneisyydenkin. Syksyt ja sesongit eivät ole samanlaisia, ja tähän pitkälti vaikuttaa hirven kaatolupien määrät. Tällä hetkellä lupamäärät ovat nousseet viime vuosista tasaisesti, ja ensi vuodelle on odotettavissa vähintään yhtä paljon kaatolupia, joten uskoisin työtilanteen pysyvän toistaiseksi hyvällä tasolla. Jossain vaiheessa tulee luonnollisesti myös laskua tilanteeseen.
- Toiminta on melko vakaalla pohjalla, sillä lähialueilla ei juuri ole vastaavia palveluja tarjolla . Olenkin tavannut sanoa, että tämä on katoavaa kansanperinnettä. Monia vastaavia lihajalostamoja on lopettanut, eikä sukupolvenvaihdoksia ole toteutunut. Ymmärrän kyllä, että tänä päivänä nuoremmalla polvella ammatinvalinta suuntautuu herkemmin kevyempiin töihin.
4. Millaisia haasteita olette kohdanneet yrittäjinä?
- Tämäpä onkin hyvä kysymys. Kokonaisvaltaisesti kun yrittäjyydelle antaa kaikkensa niin haasteita piisaa jo siitä lähtökohdasta millainen on oma terveystilanne. Ala on fyysisesti raskas, ja intensiivinen sesonki sekä liha tuotteena eivät anna juurikaan joustovaraa. Tuotteet on saatava valmistettua ajallaan ja ruuhkat purettua sitä tahtia kuin tavaraa tulee. On ehdottoman tärkeää pysyä terveenä ja fyysisesti hyvässä kunnossa. Pitkäkestoiset tenniskyynärpäävaivat ja muut rasitusvammat ovat tehneet työstä ajoittain todella kivuliasta. Tällä hetkellä voin todeta onnekseni, että kulunut sesonki meni terveenä. Työn ohella pyrin treenaamaan ja pitämään kehon kunnossa, jotta työ sujuisi. Myös ruokavalioon, lihashuoltoon ja palautumiseen on kiinnitettävä huomiota.
- Kolmatta vuosikymmentä yrittäjänä toimineena matkalle on mahtunut useita yhteiskunnallisia kriisejä, joista pahimpina viime vuosien korona- ja energiakriisit. Näiden, sekä Venäjän hyökkäyssodan myötä, inflaatio on noussut, ja kustannusrakenne on muuttunut merkittävästi. Korkotaso ei sinällään ole poikkeuksellisen korkea, paitsi miinuskorkoihin tottumisen jälkeen. Kun aloitin yrittäjänä ja palvaamolle tehtiin ensimmäiset isot remontit ja laitehankinnat 2004, oli korot tuolloin 5.5% ja sen päälle pankin marginaalit sekä Finnveran takaukset, niin korot olivat yli 7%. Tuokaan ei tietenkään ole paha lukema kun lama-ajan lapsesta asti muistan kuinka vanhempien yritystoiminnassa korot paukahti 17% asti. Vaan onneksi näistä on onnistuttu menemään läpi.
5. Millaisia tarinoita ja muistoja teidän matkan varrelta löytyy?
- Kaikkiaan yritysten pitkä ikä huomioiden, tarinoita ja muistoja olisi vaikka paksun kirjan verran kertoa. Lihanleikkaajamme Kari Kaattari on ollut täällä töissä Abelin aikana jo 1970-luvulla, ja erityisesti tuolloin maailmanmeno ja myöskin toiminta palvaamolla oli hyvinkin erilaista tähän päivään verraten. Näitä tarinoita on ollut aina hauska kuulla Karilta, ja siinä sitä havahtuu miten muuttuvassa maailmassa tämä palvaamo on mennyt mukana ja jatkanut toimintaansa jo yli 70 vuotta samalla paikalla. Toki täällä on pitkäaikaista asiakaskuntaa jotka ovat asioineet jo Abelin aikana. Usein hauskoja tarinoita kuulee myös asiakkaiden kertomana, mitä kaikkia käänteitä onkaan tapahtunut vuosien varrella.
6. Minkälaista palautetta saatte asiakkailta ja miten se vaikuttaa toimintaanne?
- Asiakkailta tuleva palaute on aina ensiarvoisen tärkeää. Suurelle osalle asiakaskunnastamme tuotteemme ja palvelumme ovat tuttuja jo pitkältä ajalta ja he tulevatkin joka vuosi uudelleen asioimaan. Se jo itsessään kertoo tekijälle, että homma toimii ja silloin vain pitää jatkaa tinkimättömästi samaan malliin. Kaiketi voisi sanoa, että palaute on yksistään positiivista vuodesta toiseen. Tuotteet valmistetaan myös pitkälti asiakkaan toiveiden mukaisesti. Esimerkiksi säilykkeen valmistuksessa asiakas saa päättää lisättävän sianlihan määrän, jolloin tuotteesta tulee aina yksilöllinen. Myös tuotteiden suolapitoisuudet ja allergeenit voidaan määritellä toiveiden mukaisesti, joten asiakas pääsee vaikuttamaan lopputuotteeseen.
- Marjoniemen puolella palautetta tulee useiden kanavien kautta, kuten varaussivustoilta, Googlesta ja Facebookista. Viime kesänä palautteet olivat pääosin erittäin hyviä, ja sekä Bookingin että Googlen kokonaisarvosanat nousivat selvästi. Näihin toki sekaan mahtuu hieman räiskyviäkin palautteita, kun ollaan tekemässä lomalaisille ikimuistoisia hetkiä, niin joskus dramaattisempi tunnepuoli voi ottaa kirjoittajassa vallan.

Haapajärven Palvaamon tuotteisiin kuuluvat myös herkulliset makkarat
7. Millaista on olla yrittäjänä Haapajärvellä?
- Haapajärvi on ollut varsinainen turvasatama läpi elämäni. Palvaamon palveluille on ollut tilausta ja asiakaskuntamme koostuu niin haapajärvisistä, kuin myös kauempaa tulevista lihantuojista. Valtaosa asiakkaistamme tulee n. 150 km säteeltä. Yrityksen toimintaedellytykset ovat kaikin puolin olleet hyvät Haapajärvellä. Palveluja Haapajärveltä löytyy hyvin joita tarvitsemme palvaamon toimintaa ylläpitääksemme. - Ensimmäiseksi henkilökuntamme on pääosin aina ollut haapajärvistä, ja paikkakunnalta löytyy hyvin sähkö-, LVI -ja rakennusalan osaajia. Haapajärven kaupungin yrityspalvelut ovat tarjonneet apua tarvittaessa, ja paikalliset kaupat palvelevat hyvin. Lähinnä poispäin suuntautuvan muuttoliikkeen vuoksi olen henkilökohtaisesti jäänyt kaipaamaan erityisesti ruokapaikkoja. Kesäkaudella toki haapajärvisten iloksi ja onneksi pidämme Marjoniemessä ravintolaa auki.8. Millaisia terveisiä haluaisitte lähettää haapajärvisille ?- Ensimmäisenä kiitokset kaikille haapajärvisille jotka ovat käyttäneet meidän palvelujamme vuosien saatossa. Ja niille, joille yrityksemme ovat vielä tuntemattomia, tervetuloa asioimaan Haapajärven Palvi Ky:lle sekä kesällä Marjoniemi Campingiin. Palvelut pysyvät elinvoimaisina Haapajärvellä, kun niitä käytetään. Ottakaahan myös yritystemme Facebook-sivut seurantaan, niin pysytte ajan tasalla tapahtumista.
Suuret kiitokset Matille haastattelusta!
Haastattelu: Veijo Toivoniemi Kuvat: Matti Auvinen ja Veijo Toivoniemi
