Veturissa kasvanut

Kun kuuntelee Osmo Halosen tarinointia, ei tarvitse ihmetellä, miksi junat ja rautatiet ovat miehen sydäntä lähellä. Suvussa on pitkä rautatieläisten perinne. Osmon isoisä, Otto, toimi asemamiehenä Valkjärvellä, isästä tuli veturinkuljettaja, samoin pikkuveljestä. Osmo suorastaan "kasvoi" veturissa.

- Kun päivähoitoa ei tuohon aikaan ollut, vanhemmat ottivat välillä lapset mukaan töihin. Junat ja rautatieläiset tulivat tutuiksi.

Osmo on matkannut niin höyryvetureissa kuin dieselvetureissa, eikä matkaaminen ole aikuisenakaan loppunut, sillä hän on mukana rautatienharrastajien toiminnassa. Tuttuun tapaan hän on järjestämässä kesäkuulle museoitujen kiskobussien eli lättähattujen matkaa. Tällä kertaa on mahdollisuus matkata aina Oulusta Ylivieskan kautta Iisalmeen saakka.

Lättähatut ja henkilökunta tulevat nyt Pohjois-Suomen rautatieharrastajat PoRha ry:ltä, jota Osmokin on ollut perustamassa. Mukana on entisiä rautatieläisiä, mutta myös muita lättähatuista kiinnostuneita. Museojunia koskevat monet tiukat määräykset, joten ammattilaisia tarvitaan.

- Veturinkuljettajalla pitää olla asianmukainen pätevyys. Samoin vetovaunujen ja muiden vaunujen pitää olla huollettuja ja tarkastettuja. Yhdistyksellä pitää olla myös voimassa oleva turvallisuustodistus, Osmo selvittää.

Yhdistykseltä uppoaa rahaa ja työtunteja vaunujen ja veturin ylläpitoon, joten matkoilta yritetään saada sen verran rahaa, että kalusto pysyy kunnossa. Matkoilla mukana oleva henkilökunta tekee vapaaehtoistyötä, samoin matkan paikallinen järjestäjä. Matkaajista huolta pitää muun muassa perinteinen konduktööri, joka vanhaan tapaan rei´ittää liput.

Kumisevassa radan varressa asuva Osmo innosti aikoinaan paikallisen maamiesseuran järjestämään lättähattumatkoja. Kalustona oli Keitele-Museon lättähatut Suolahdesta. Ensimmäinen matka järjestettiin vuonna 1993, kun Jyväskylä-radan henkilöliikenteen loppumisesta oli kulunut kuutisen vuotta.

Osmo muistelee yhdessä Leena-vaimonsa kanssa, miten kylän isännät ja emännät olivat talkoolaisina mukana pukeutuneina 50-luvun vaatteisiin, kuten osa matkustajistakin. 

- Yhden matkan jälkeen olimme iltamyöhällä siivoamassa vaunuja Ylivieskan asemalla. Viereen pysähtyi Helsingistä tullut pikajuna. Matkustajat tuijottivat hämmästyneinä junan vaunuista, että onpa näillä maalaisilla vanhat junat. Matkustajat joutuvat itse siivoamaankin, pariskunta muistelee nauraen.

Kaupunkilaisille rautatieharrastajille maaseudulla matkaaminen oli myös elämys. Heidät majoitettiin Kumisevassa eri taloihin, ja vuosien kuluessa syntyi ystävyyssuhteita, jotka elävät edelleen. Kaupunkilaiset oppivat myös ymmärtämään maaseudun elämäntyyliä.

Nyt matkan järjestää osuuskunta Kumisevan Kaiku, joka majoittaa rautatieharrastajat kylätalolle. Osuuskunnan verkkosivulla kerrotaan matkasta enemmän ja siellä on myös ilmoittautumislinkki. Kumisevan kylän halki kulkevaa rataa on kunnostettu viime vuosina. Nyt on raskaat kiskot, puupölkkyjä vaihdettu betonisiin ja ajettu pohjaksi sepelimurskeet. Radalla on raskasta puutavaraliikennettä Äänekosken biotuotetehtaalle ja se vaatii vankan radan. Kunnostuksen myötä junien nopeuttakin on voitu nostaa.

- Jossakin vaiheessa rata meinattiin purkaa kokonaan. Onneksi sitä ei ehditty tehdä, Osmo huokaisee.

Vaikka junat ja rautatie ovatkin Osmolle rakas harrastus, veturinkuljettajaa hänestä ei kuitenkaan tullut. Mies matkasi kotikaupungistaan Jyväskylästä Helsinkiin kauppakorkeakouluun.

- Vaikka veturinkuljettajan työ onkin hyvin palkattua, työajat ovat raskaita. Vuoro voi alkaa keskellä yötä. Erityisesti höyryveturiaikana näin yötyön, epäsäännöllisten työaikojen, hiilenpölyn ja vetoisten hyttien vaikutukset työntekijöihin.

Elämäntyönsä Osmo on tehnyt Haapajärvellä opettajana ja viljelijänä Kumisevassa.

Juhlavuosi

Tämän kesän matka on juhlamatka, sillä lättähattujen käyttöönotosta on kulunut 70 vuotta. Suomessa toimii kuusi yhdistystä, jotka kunnostavat ja ylläpitävät kalustoa. Vaunuja on kunnostettu kaikkiaan 26. Helppoa kunnostaminen ei tänä päivänä ole, sillä varaosia on vaikea saada. Ne joudutaankin joskus valmistamaan itse.

Jos museoituja kiskobusseja haluaa nähdä kerralla enemmän, kannattaa matkata elokuussa Hyvinkäälle rautatiemuseolle. Siellä on lättähattujen kokoontumisajot.

Kiskobussien nimeksi piti alun perin tulla Sinikko, joka kuvaa sinistä väriä. Kun kiskobussit olivat perinteisiin junanvaunuihin verrattuna matalia eli lättänöitä, nuorison tuolloinen muotipäähine, lättähattu, antoi kiskobusseille kansan suuhun sopivan uuden nimen.

Lättähattumatkasta voi lukea lisätietoja Kumisevan Kaiun kotisivulta https://www.kumisevankaiku.fi/tapahtumat/
sekä Facebookista. Myös Maaselän Extrassa 29.5. kerrotaan matkan reitti, aikataulu ja ilmoittautuminen.

Teksti: Marita Nissinen
Kuvat: Marita Nissinen ja Jaakko Pehkonen