Varjelusta viikolle

12.01.2026

Ei enempää, ei vähempää

2. pääsiäispäivänä, 30.3.1964 tuli hänestä Pyhän Hengen kautta Juma­lan seurakunnan jäsen ja Taivasten Valtakunnan perillinen sekä Jeesuk­sen Kristuksen kanssaperillinen, ja Elämän Kirjaan merkittiin nimi: Mika Arvo. Näin on kirjoittanut minut kastanut pappi lapsuudenkotini vieraskirjaan.

Syntymäni helmikuussa mahdollisti kasteen toimittamisen perinteiseen aikaan, pääsiäispyhinä. Kirkon historian alussa, kun ei ollut paljon kristit­ty­jä perheitä, vaan seura­kunta kasvoi ennen muuta siihen liittyvien aikuis­ten kautta, pääsiäisaika oli kasteaikaa. Evankeliumin tavoittamat ihmiset, jotka halusivat seurakunnan jäseniksi, kastettiin opetusjakson jälkeen.

Tämä on voimassa edelleen. Alle 15-vuotias seurakunnan jäsenen lapsi voidaan kastaa suoraan seurakunnan jäseneksi. 15 vuotta täyttäneeltä edelly­te­tään rippikoulun käyminen joko ryhmässä tai yksityisesti ennen kastetta. Emme siis opeta kasteen olevan maaginen taikatemppu, vaan se on kan­nan­ottoa: haluanko olla tässä mukana. Alle 15-vuotiaan puolesta vastaa­vat vanhemmat ja kummit yhteiseen uskontunnustuk­seen osallistuen. Lisäksi he lupautuvat kristilliseen opetustehtävään yhdessä seurakunnan kanssa.

Kaste ei ole silti kirkossamme ensisijaisesti ihmisen kannanotto, vaan Jumalan. Jumala kutsuu omakseen, perheeseensä. Paavali kertoo kirjeissään: meidät kastetaan Jeesuksen kuolemaan. Kun meidät kas­tet­tiin, kuolimme yhdessä Jeesuksen kanssa. Meidän syntimme otet­tiin hen­gil­tä, haudattiin. Meidät herätettiin myös eloon. Pyhä henki toimi, ei meidän pyynnös­täm­me, vaan omasta tahdostaan, niin kuin meil­le Raamatun sanassa on luvattu.

Meidän tehtävämme on muistaa: Olemme Jumalan kansaa, meidän tulee elää sen mukaan, Jumalan tahtoa kuunnellen. Taistella syntiä vastaan ennen muuta omas­sa elämäs­säm­me, ei niinkään toisten elämässä. Emme anna pahalle periksi, vaikka jatkuvasti tajuamme, ettei meistä ole perintöämme ansaitsemaan. Aloitamme alusta, päivittäin. Jumalan armon ja rakkauden varassa.

Minulla on tallessa oma kastetodistukseni. Siinä lukee: Olet kas­tet­tu Jeesuksen Kristuksen käskyä noudattaen. Kasteesi julistaa sinul­le: Olet ristiinnaulitun Jeesuksen Kristuksen kautta lunastettu ja kutsuttu Hänen opetuslapsekseen, Sinun ei tarvitse koskaan olla mitään sen enempää kuin Jeesuksen opetuslapsi.

Jos joku kysyy, eikö se usko ole kuitenkin tärkein? Niin, uskoa vartenhan Jumalan teot ja lupaukset ovat. Saat uskoa: Sinun ei tarvitse koskaan olla mitään sen enempää kuin Jeesuksen opetuslapsi.

Mika Katajamäki
Haapajärven seurakunta