Varjelusta viikolle

Autot olivat juuri rysähtäneet mutkassa vastakkain. Toisen auton kuljettaja pysyi tajuissaan ja näki, miten pahasti oli käynyt. Liikkumaan hän ei pystynyt, sillä jalkojen luita oli poikki. Olo vaihteli epätoivosta kauhuun. Paikalle saapuneen lääkäriambulanssin lempeän ystävällinen lääkäri rauhoitti olemuksellaan ja yksinkertaisilla selkeillä sanoillaan: "Älä kato ittees, kato taivasta".

Sanomalehden kuolinilmoituksessa olivat tutuista ja perinteisistä muistosanoista ja - värssyistä poikkeavat sanat:
"Kun katsot mennyttä, kiitä.
Kun katsot tulevaa, toivo.
Kun katsot ylös, usko.
Kun katsot ympärillesi, rakasta."

Mitä kohti me katsomme?

Kun katsomme mennyttä elämäämme, nouseeko ensimmäisenä mieleen kiitos. Kuinka usein sittenkin jokin katkeransävyinen muisto tai tapahtumasarja onkin hämärtämässä ilon ja tyytyväisyyden maisemia. Tarvitsemme jotakin, joka havahduttaa meidät, pysäyttää murehtimisen ja toivottomuuden kierteestä. Jokin lähimmäisen lausahdus, lapsen kirkas avoin ja luottavainen huomio, lääkärin toteamus, lehdestä luettu rohkaiseva sana, voikin olla se, joka nostaa meidät katsomaan kohti tulevaa, toivomaan ja uskomaan.

Kun muistelen vanhoja kohtaamisia, itselleni yksi kauniista hetkistä on Haapajärven Herättäjäjuhlien sunnuntain messun ehtoollisen jako.
Siinä oli alttarille polvistuneena vanhemmat pienen poikansa kanssa. En muista elämäni aikana kenenkään lapsen katsoneen alttarilta niin tiiviisti ehtoollisen jakajaan, kuin tämä pieni poika napitti suurilla silmillään. Kun hän oli saanut ehtoollisen, hän katsoi edelleenkin silmää räpäyttämättä. Niinpä vaistomaisesti jatkoin: "Jeesus siunaa sinua, sinun koko elämääsi ja perhettäsi aina." Pojan silmiin nousivat kyyneleet ja hiljaiselle lapsen äänellään hän sanoi KIITOS. Siinä kostuivat kaikkien ympärillä olevien silmät. Nyt tuo lapsi on jo toivon mukaan aikuinen, ehkä isä jo itsekin.

"Älä kato ittees, kato taivasta"
on oiva neuvo elämän arkeen. Kun usko hiipuu, kun tyytymättömyys itseen ja toisiin vain sisällä kasvaa, silloin näin yksinkertainen ohje ja muistutus on kuin armon vilaus, siunauksen sana, joka pysäyttää ja muistuttaa, ettei elämämme ja uskomme ole omassa varassamme. Jumalan lahjoittama usko ei koskaan kiroa pimeyttä ja toivottomuutta vaan sytyttää toivon säteensä sanansa ja sakramenttiensa siunauksella. Uskon antama toivo vakuuttaa, että selviämme, tapahtui elämässämme mitä tahansa." Kun katsot tulevaa, toivo. Kun katsot ylös, usko. Kun katsot ympärillesi, rakasta." muistuttaa muistovärssyn kirjoittajakin.

Jotakin samaa on Siionin virren säkeessä, kun siinä pyydämme
"Takaisin anna Herra, taas toivo, uskallus, työhön ja huomispäivään, rohkea luottamus, siunaa ja hoida meitä, syliisi hellään peitä, rakkaamme perheemme." SV 302:5

Kaija Tiirola seurakuntapastori