Varjelusta viikolle

Taivaan tiellä

Viime viikonloppuna loistivat jälleen sadat elleivät jopa tuhannet kynttilät syksyisessä pimeydessä. Kynttilän sytyttäminen läheisen ihmisen haudalle on kaunis tapa, joka auttaa viivähtämään hetken rakkaan ihmisen muiston äärelle. Joillekin suru on tänä vuonna ollut vielä viiltävän kipeä, toisella surun haavat ovat jo ehtineet arpeutua, mutta kaipaus on jäänyt. Keskellä tätä kaikkea seisoo kaunis kirkkomme valaistuna ja kutsuvana, kuin pala taivasta maan päällä. Sellaisesta sen on juuri tarkoituskin muistuttaa jokaista, joka vaeltaa hiljalleen Kirkkomaalla tai muilla hautausmailla. Kirkkoon kuljetaan hautausmaan läpi aivan kuten taivaaseenkin vaelletaan elämän ja lopulta kuoleman kautta. Katri Helena laulaa kauniisti laulussa "Taivaan tiellä", miten taivaan tie ei ole taivaassa, vaan täällä, missä vielä kuljetaan ihmisten keskellä. Kun tie loppuu, ollaan jo perillä.

On sanomattakin selvää, että ennen Katri Helenaa samasta asiasta on jo laulettu lukemattomissa virsissä ja hengellisissä lauluissa. Kynttilöin valaistu hautausmaa muistuttaa siitä, että seurakuntaan emme kuulu vain me, jotka nyt vaellamme taivaan tietä joskus pimeässä, joskus auringon kirkkaassa valossa. Hautausmaa ja kirkko muistuttavat siitä, että seurakunnan jäsenyys ja yhteys ylittävät jopa kuoleman rajan. Toisella puolella vaellus on päättynyt ja ollaan jo perillä. Pyhäinpäivä ja sen kynttilät muistuttavat meitä juuri tästä toivosta. Pyhät ovat ympärillämme.

Kristillinen pyhäinpäivä on kirkon vanhimpia juhlia, johon on oikeastaan yhdistynyt kaksi eri juhlaa, ei kuitenkaan Amerikasta rantautunut kaupallinen Halloween. Pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien vainajien muistopäivä sekä kaikkien pyhien päivä. Ketä siis voidaan kutsua pyhäksi tai pyhimykseksi, kuten sisarkirkoissa tehdään? Jos hetken mietit, ehkä voit nimetä oman elämäsi varrelta sellaisia ihmisiä tai sellaisten ihmisten kirjoituksia, jotka ovat osoittaneet kohti Jeesusta tai ehkä jopa helpottaneet uskomista häneen. Olisiko sellainen vaikka oma mummosi tai joku muu matkakumppani taivaan tiellä, ihminen, joka on vaikkapa rukoillut puolestasi? Joka tapauksessa pyhyys ei ole koskaan ihmisen itse itselleen hankkimaa tai hänen omaa pyhyyttään. Pyhyys on aina Jeesuksen pyhyyttä, joka voi heijastua jonkun ihmisen elämässä myös toisiin ihmisiin.

Palava kynttilä on kirkossa aina läsnä olevan Jeesuksen merkki, kuten hän itse sanoo: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo". Kun sytytät kynttilän kodissasi tai vaikka hautausmaalla voit muistaa Jeesuksen sanoja. Silloin tavallisesta kynttilästä voi tulla sinullekin ikkuna, jonka avulla näet taivaaseen.

Kari Tiirola
Lääninrovasti