Varjelusta viikolle

Osaatko tarttua hetkeen?
Luuk. 19: 41-48
Kun muinaiset pyhiinvaeltajat näkivät ensimmäistä kertaa pyhiinvaelluksensa ja unelmiensa kohteen Jerusalemin, useimmat heistä puhkesivat kiitoksiin ja ylistysrukouksiin. Kukkulalla sijaitseva, kultaiseksi Jerusalemiksikin kuvattu kaupunki ja erityisesti sen suurenmoinen temppeli olivat heidän vaelluksensa päämäärä ja täyttymys. Jerusalem on edelleen pyhä kaupunki paitsi juutalaisille, myös kristityille ja muslimeille. 

Jeesus kuitenkin puhkesi itkuun nähdessään pyhän kaupungin. Voisi ajatella, että itkun syynä olisi hänen oma katkera kohtalonsa valtaapitävien käsissä. Se, mitä me nimitämme hiljaiseksi viikoksi, oli alkamassa. Viikon päätteeksi hän jäisi yksin ja hänet naulittaisiin ristille. Jeesus ei kuitenkaan surrut omaa kohtaloaan. Hänen itkunsa aihe oli itse kaupungin kohtalo. " He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi", ennustaa Jeesus. Ja oikeassa hän oli, sillä vuonna 70 Rooman armeija piiritti kapinaan nousseen kaupungin ja tuhosi sen sekä temppelin maan tasalle. Asukkaat surmattiin tai ajettiin maanpakoon. 

Ensi sunnuntai on lähellä tätä yhtä Israelin ja koko juutalaisen kansan traagisinta päivää, sillä juutalaiset viettävät Jerusalemin temppelin hävityspäivää joka vuosi juuri näihin aikoihin. Muisto melkein kahden vuosituhannen takaisista tapahtumista ei ole hälvennyt senkään vuoksi, että ne ovat lähteenä myös tämän päivän levottomuuksille Pyhällä maalla ja koko Lähi-Idässä. 

Jeesus itkee evankeliumissa Jerusalemin tulevia tapahtumia, mutta hän itkee myös kaikkien niiden ihmisten ja kaupunkien kohtaloa, jotka tuhoutuvat ja raunioituvat tämän ajan raakuuksien keskellä. Jumala ei koskaan katsele ihmisen kärsimystä välinpitämättömänä, vaan itkee yhdessä itkevän kanssa. 

Jeesus itkee Jerusalemin kohtaloa myös sen vuoksi, että sen asukkaat eivät ymmärrä etsikkoaikaansa. Hieman kaanaankielinen sana tarkoittaa vähän samaa kuin "tarttua tilaisuuteen", "ottaa hetkestä vaarin" tai vaikka "takoa silloin, kun rauta on kuuma". Jumala nimittäin on meitä erityisen lähellä ja puhuttelee meitä aikoina, joita Raamattu nimittää etsikkoajoiksi. Sellainen aika voi olla vaikka rippikoulussa, suuren surun keskellä tai muuten vain sellaisena aikana, jolloin jostain syystä kuulemme herkemmin Jumalan äänen. Osaammeko silloin kuunnella Jumalan ääntä paremmin kuin Jerusalemin kovakorvaiset ja itsepäiset asukkaat? Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa: "Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne" (Hepr. 3:15). 

 Kari Tiirola
Kirkkoherra