Varjelusta viikolle

Elämän käännekohtia

Mikä onkaan ollut sinun elämäsi käännekohta? Moniakin niitä varmaan on ollut, joissa on punnittu luottamusta Luojaan, toiseen ihmiseen ja itseensä.

Mitkä tilanteet olisivat olleet sellaisia käänteitä, joista sinun tai minun jouluni alkoi rakentumaan, ja joka auttoi jaksamaan?

Ensimmäisen adventin kynttilä sytytettiin toivon merkiksi, oliko se minun adventin ja odotuksen ajan ensimmäinen valo? Toinen, rauhan kynttilä syttyi monien vuosien päästä. Kolmas, rakkauden kynttilän sytyttämiseen kului paljon aikaa. Neljäs, ilon kynttiläkin on sytytetty. Hengellisyyden äärelle pysäytetty ihminen jää miettimään, mistä on pohjimmiltaan kyse, kun jotkut asiat tulevat iholle, menevät ihon allekin. Ihmisillä on paljon sisällisiä tuntoja, joiden kanssa on kiirehdittävä hitaasti. Hosuminen ei auta jatkamaan enempää, kuin on sallittu. On annettava ajan auttaa.

Joulun ja pääsiäisen ajan tapahtumat saavat aikaan hämmennystä. Ajatukseni kiertävät kummallista kehää.

Olisiko minun jouluni alkanut pääsiäisen ajan tapahtumista? Silloinko olin elämäni tärkeässä käännekohdassa, vai silloinko, kun koin niin suurta iloa, että tunsin olevani irti maasta. Leijailin hetken, kuin höyhen, joka kuitenkin putosi maahan, kun tuuli ei enää sitä kuljettanut?

Monien pääsiäisten ja joulujenkaan tapahtumat eivät olleet aiemmin mitenkään erityisemmällä tavalla minua puhutelleet. Kunnes tuli se pitkäperjantai, josta on jo monen monta vuotta kulunut, aina se vaan mieleeni palautuu. Olisin halunnut osallistua seurakuntakodille järjestettyyn ristintietapahtumaan. Silloin en jaksanut lähteä. Miten lienenkin avannut virsikirjan numero 69 kohdalta. Siihen oli kirjoitettu tärkeä viesti, jossa verrattiin ihmisen sydäntä kiveen, etteikö se murtuisi jo näitä nähden: "Voi minua, kun Jumala nyt ristinpuussa riippuu. Sen on sydän kivestä, ken ei siitä liiku. Ken itkemään nyt syntejään ei murru näitä nähden?". Silloinko olin herkimmilläni vastaanottamaan virteen kirjoitetut sanat? Sen pääsiäisen ajan itkuun sekoittui ripaus iloa. Helpotuksen itkuna se purkautui. Jaksoin taas jatkaa elämäni matkaa.

Tänä vuonna jaksoin ystävien kanssa kulkea Pääsiäisvaelluksen seurakuntakodilla…pitkien vuosien jälkeen.

Se siunaus, jolla Vapahtajamme meitä ruokkii, puhkeaa pääsiäisaamuun. Niin kuin uudet versot alkavat kasvaa, niin runsaammin sielumme ylistää ja kiittää kaiken hyvän antajaa, lohduttajaa.

Eija Valli
Herättäjä-yhdistys