Tero Seppälä hyvistä lähtökohdista uuteen kauteen
Tero Seppälä on tyytyväinen päättymäisillään olevaan harjoituskauteen. Hän on saanut harjoitella terveenä. Yhteistyö valmentaja Anatoli Hovantsevin kanssa on sujunut mallikkaasti. Anatoli on ollut Kontiolahdella tiiviisti mukana kotimaan harjoittelussa. Kesällä ja syksyllä Tero oli kahdella maajoukkueen kolmen viikon ulkomaan leirillä. Kumpikin leiri oli Italiassa korkeissa vuoristo-olosuhteissa. Tero on tällä hetkellä Oloksella, niin kuin monena aikaisempanakin vuonna. Vielä on ainakin toinen viikko kovaa treeniä ennen kuin alkaa valmistautuminen kisoihin. Myöhäinen lumen tulo on vaatinut sen, että hiihtokilometrejä on tullut nyt Oloksen viiden kilometrin ensilumen ladulla melkoisesti tiheään tahtiin. Aikaisemmin monena vuonna on päässyt ladulle jo aikaisemmin lokakuussa.

Teron kuva on arkistokuva viime kaudelta
- Täällä Oloksella on mukava pikkupakkanen ja liukas latu. Päivät täyttyvät mukavasti, kun välillä hiihdetään ja välillä harjoitellaan ampumista. Ruokaakin on tehty aina välillä omalla vuorolla. Olen ollut täällä valmentajan kanssa. Muu maajoukkue on nyt Kontiolahdella ja huoltoporukka Vuokatissa. Ampumahiihdon maajoukkueen väki on vielä tässä vaiheessa levittäytyneenä ympäri maata, kertoo Tero päivän kuulumisia
Tero jatkaa hiihtämistä aikaisempien vuosien suksimerkillä. Taustatiimikin on pääosin viime kauden kokoonpanolla. Viikon päästä Teron suunnitelmissa on kisata Kontiolahdella GP-kisoissa. Terolla on jo paikka maailmancupin kisoihin, mutta on tärkeää saada alle muutama kisa ennen kuin kovemmat koitokset alkavat.
- Maailmancupin avaus on Östersundissa Ruotsissa 29. päivä marraskuuta. Ensimmäisenä ovat vuorossa viestit. Joukkueiden kokoonpanosta ei ole luonnollisesti vielä tietoa. Östersundissa kisataan 7. päivään joulukuuta asti. Sitten kisavankkurit siirtyvät Itävallan Hochfilzeniin. Östersund on mukava ja suomalaisille tuttu kisapaikka. Maastot ovat vaativat ja maailmancup alkaa siten tosi kovilla laduilla. Toisaalta se on hyvä, sillä vaativilla laduilla saa koneen auki, kuvaa Tero maailmancupin aloitusta.
Olympialaiset siintävät Teron tavoitteena. Ensimmäisenä pitää saada varmistettua kisapaikka. Kisapaikka vaatii hyviä sijoituksia maailmancupissa, 15 joukkoon sijoituksia pitäisi saavuttaa alkukaudesta, toteaa Tero. Mukavaa hänestä on, että olympialaiset ovat Euroopassa Italian Anterselvassa, johon suomalaisten ja haapajärvistenkin on helpompi matkustaa. Olympialaiset järjestetään ampumahiihdon osalta 8.-22. helmikuuta. Tero pitää Anterselvaa hienona ja perinteikkäänä kisapaikkana ampumahiihdolle, joten on mukava, että olympialaisten ampuhiihdon mestaruudet ratkaistaan siellä. Maastollisesti radat eivät ole kaikista vaativimpia, mutta stadion sijaitsee 1600 metrin korkeudella vuoristossa, mikä tekee kilpailemisesta rankkaa.
Tero on tyytyväinen Kontiolahden kisajärjestäjien puolesta, että tälle vuodelle ampumanhiihdon maailmancupin kisakalenteri uusiutui ja Kontiolahden maailmancupkisa on vasta maaliskuun alussa. Lämmin syksy olisi tehnyt kisojen järjestämisen marraskuuksi tosi haasteelliseksi. Kontiolahdella on nyt ensilumen latu, mutta sen pitäminen maailmancupin kisojen vaatimusten tasoisena olisi ollut enemmän kuin haasteellista. Keväiset kisat Kontiolahdella ovat varmasti katsojillekin aivan mukava kokemus.
Terosta on ollut mukava huomata, että ampumahiihdon kisakauden alkua odotetaan myös katsojien keskuudessa jo innokkaana. Kauppareissuilla tulee usein kohtaamisia ja tsemppiviestejä. Lokakuussa pidetyt kansainväliset ampumahiihdon rullasuksikisat nostivat mukavasti katsojien tunnelmia ja odotuksia. Tero menestyi rullasuksilla hiihdetyssä kisassa hienosti ja oli supersprintin finaalissa viides.
Teksti Juha Uusivirta
