Taistelu Suomesta kesällä 1944 osa 2

Ylipäällikkö marsalkka Mannerheim antoi 16 päivä kesäkuuta 1944 lyhyen, ytimekkään kolmen kappaleen päiväkäskyn. "Vihollisen suurhyökkäys on jälleen alkanut. Karjalan Kannas, kansamme vuosisataisten taistelujen verikenttä on jälleen vihollisen raivoisan rynnistyksen ensisijaisena hyökkäys kohteena." Mannerheim ei päiväkäskyssä pyytänyt sotilailtaan mitään. Hän vain totesi, että isänmaan Suomen kohtalo riippui nyt heistä. Mannerheim tiesi ja ymmärsi tilanteen äärimmäisen vakavuuden ja tiesi, että teki hän ylipäällikkönä mitä tahansa, hänen päätösten toteuttamisesta vastasi viime kädessä suomalainen sotilas. 

SA-kuva

Mannerheim ja Airo pitivät komentajatasolla kenraaliluutnantti Oeschia ainoana oikeana henkilönä pysäyttämään vihollisen etenemisen Kannaksella. Ylipäällikkö Mannerheimin käskystä kenraaliluutnantti Oesch otti kokonaisvastuun vihollisen pysäyttämisestä. Käsky Oeschille oli lyhyt. "Armeijakunnat ovat sinun! Mene Kannakselle! A. Airo".

Suomalaiset sotilaat tekivät ankaraa ja epätoivoiselta tuntuvaa vastarintaa välittämättä tappioista. Joukkosidontapaikat alkoivat muistuttamaan lähinnä teurastamoa. Suomen armeija ei ole ollut milloinkaan niin lujilla kuin se oli kesällä 1944. Taistelu Suomen kohtalosta ja omistamisesta alkoi nyt todenteolla.  

Verellä piirretyillä kirjaimilla jäivät taakse: Kuuterselkä, Siiranmäki, Heinjoki, Viipurinlahti, Viipurinvaltatie ja Tienhaara. Molemminpuolisina joukkohautoina olivat Äyräpää ja Vuosalmi. Lisäksi oli monia muita taistelupaikkoja. Ratkaisevat taistelut käytiin Tienhaarassa, Äyräpäässä, Vuosalmella ja Tali-Ihantalassa. Suomalaiset pyysivät Saksasta ase- ja materiaaliapua Ryti-Ribbentrop -sopimuksella. Saksasta avuksi saatiin ilmavoimayksikkö, Taisteluosasto Kuhlmey ja Virosta siirrettiin Greif-divisioonan osia Viipurinlahdelle. Käyttöön otettiin panssarintorjunta-aseet, panssarikauhut ja nyrkit. 

Suomalaisten kyky keskittää tykistön tuli samaan kohteeseen, johon saattoi ampua 250 putkea auttoi. Tällaisessa keskityksessä kyettiin ampumaan kuuden hehtaarin maalialueella noin 1900 kranaattia minuutissa ja se puri. Ilomantsin erämaa-alueella suomalaiset onnistuivat tuhoamaan kaksi neuvostoliittolaista divisioonaa. Näiden taistelujen lisäksi suomalaiset sotilaat kävivät rajuja kamppailuja Neuvostoliiton puna-armeijan joukkoja vastaan monilla muillakin paikoilla.

Ratkaisun aika koitti kesäkuun loppupuolella. Viipuri oli menetetty 20.6.1944. Taistelutilanteen pakottamana Päämaja oikeutti Kannaksen joukot ryhmittymään vesistölinjalle, Viipurinlahden-Kivisalmen-Konkkalan-Talin tasalle, ratkaisutaistelua varten. Ryhmitys itään päin pysyi Viipuri–Kuparsaari–Taipale -linjalla - VKT-linja - Viipurin pohjoispuolella.

Tali-Ihantalan alueella alkoi 25.6.1944 pohjoismaiden sotahistorian suurin taistelu. Neuvostodivisioonat, yhteensä 16, aloittivat lopullisen ja strategiseen läpimurtoon tähtäävän suurhyökkäyksen suomalaista IV Armeijakuntaa vastaan. Tali-Ihantalassa käytyihin ratkaisutaisteluihin otti osaa lopulta suomalaisten III, IV ja V Armeijakunnat. Tali-Ihantalan alueella käytiin suurtaistelu, jossa oli mukana noin 230 000 suomalaista sotilasta. Miehet kävivät ankaran, raivoisan, verisen ja periksiantamattoman taistelun elämästä ja kuolemasta materiaalitaistelun "teräsmyrskyssä." Saksalainen ilmavoimayksikkö Taisteluosasto Kuhlmey teki Tali-Ihantalan alueella 1242 taistelulentoa ja pudotti 577 tonnia pommeja.

Kaarlo Heiskasen komentama 11. Divisioona ("Iskevä Kiila") oli keskeisessä roolissa Tali-Ihantalan alueen taistelussa 25.6.–9.7.1944. Tällä alueella taistelevat Haapajärven miehet joutuivat käymään läpi maanpäällisen helvetin. Mielessä oli, että VKT-asema pidetään kävi miten kävi! 

Itä-Karjalasta siirretty Heiskasen 11.Divisioona, noin 20 000 miestä, vastasi rintamasta vaativassa Ihantalan suunnassa. Suomalaiset onnistuivat torjumaan neuvostoliittolaisten suurhyökkäyksen ja estivät läpimurron VKT-linjalla. Airon mukaan siellä ratkaistaisiin nyt Suomen- ja Suomen armeijan kohtalo. Taistelujen kovuutta kuvaa se, että Kiila-divisioonaan kuulunut jalkaväkirykmentti 50 menetti yhden vuorokauden 28. kesäkuuta, aikana kaatuneina tai haavoittuneina noin viisisataa miestä. 

Seuraavana päivänä haavoittui myös rykmentin komentaja eversti Martti Aho. Tali-Ihantalan suurtaistelun torjuntataistelun periksiantamattomuudesta ja taistelun ankaruudesta kertoo jo se, että esimerkiksi kesäkuussa kaatui 19 haapajärvistä miestä ja heinäkuukin vaati vielä 15 kaatunutta. Samanaikaisesti 30.7.1944. siunattiin Haapajärven sankarihautaan 28 miestä. 

Periksi ei nyt oltu annettu.

Neuvostoliiton käsityksen mukaan taistelua jouduttiin käymään nyt lähes joka metristä. Ankara taisteluvaihe kesti noin kaksi viikkoa. Suurtaistelu kulminoitui lopulta vajaan sadan neliökilometrin suuruiselle alueelle siksi, että Neuvostojoukot eivät kyenneet voimiensa huvetessa ja pahan punataudin vaivatessa jatkamaan hyökkäystään. 

Taistelu päättyi lopulta suomalaisten sotilaiden torjuntavoittoon pienessä, linnoittamattomassa Ihantalan kylässä heinäkuun 9. päivänä 1944. Suomalaiset saavuttivat Tali-Ihantalan taisteluissa Suomen tulevalle kohtalolle ratkaisevan tärkeän torjuntavoiton. Suomen armeija säilyi lyömättömänä toki kovia tappioita kärsineenä. 

Äänislinna (Petroskoi) oli menetetty 29. päivänä kesäkuuta. Perääntyessään ylivoimaiselta tuntuvan vastustajansa tieltä kohti Kanta-Suomen rajoja Karjalan, Aunuksen ja Maaselän kannaksilla, suomalaiset vetäytyivät ankarasti taistellen Itä-Karjalasta. Maaselän- ja Aunuksen kannaksilta suomalaiset pysäyttivät Neuvostoliiton "Karjalan rintaman" -joukot ennen Kanta-Suomen rajaa.

Ehdotonta antautumista Neuvostoliitto ei enää vaatinut. Suomen armeija oli vahvempi kuin se milloinkaan oli ollut, siitä huolimatta Suomen ulko- ja sotilaspoliittinen asema oli kuitenkin toivoton. Varmaa jo oli, että Saksa tulee sodan häviämään. Rauhaan Suomen oli pakko päästä, koska sodan lopussa Suomi oli ollut, ja jäi loppuselvittelyissä "väärälle" puolelle. 

Stalinin suostumuksella sotatoimet Suomen ja Neuvostoliiton välillä päättyivät 4.9.1944 aselepoon. Suomalaiset lopettivat sodan, mutta vihollinen ei vielä ollut sitä tehnyt. Neuvostoliitto näytti voimaansa ja lopetti sotatoimet vasta 5.9.1944. Maailmanluokan ihmeenä pidettiin Suomen selviytymistä toisen maailmansodan kurimuksesta. Jalkaväenkenraali Adolf Erik Ehrnrooth toisti usein perusviestiään: "Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa."

Pauli Kinnarinen