Suomen kansallinen eloonjäämistaistelu osa 2
Valvontakomissio oli vuosina 1944–1947 Suomessa toiminut toisen maailmansodan voittajavaltioita edustanut elin. Komissio valvoi kolmen vuoden ajan Moskovan välirauhansopimuksen ehtojen toteutumista. Järjestely ei suinkaan ollut suunniteltu vain Suomea varten. Saksaa vastaan taistelleet liittoutuneet -Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Iso-Britannia - sopivat, että kaikkiin Saksan liittolaismaihin asetetaan valvontakomissiot, joiden tehtäväksi tuli valvoa aselepoa ja välirauhansopimusten toimeenpanoa. Sovitun työnjaon mukaan Suomi yhdessä Romanian, Bulgarian ja Unkarin kanssa kuului Neuvostoliiton tulevaan etupiiriin. Italian valvontakomissiossa puolestaan määräsivät länsiliittoutuneet.

Valvontakomission päällikkö Andrei Zdanov allekirjoittamassa sotavahinkojen korvaussopimusta joulukuussa 1944, kuva Museoviraston historian kuvakokoelma.
Suomessa johtovastuu oli selvästi Neuvostoliitolla. Vaikka keskeiset periaatteet sovittiin liittoutuneiden yhteisissä kokouksissa oli kenraalieversti Andrei Zdanov oli Suomen todellinen johtaja. Valvontakomission brittiläisellä osalla oli merkitystä lähinnä toimintojen tarkkailijana ja Lontoon mielipiteiden välittäjänä.
Sotasyyllisyysoikeudenkäynnillä tarkoitetaan Suomessa vuosina 1945 ja 1946 käytyä oikeudenkäyntiä, jossa tuomittiin Suomen jatkosodan aikaista poliittista johtoa. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli Neuvostoliiton Suomelta vaatima "poliittinen" sotakorvaus. Oikeudenkäynti pidettiin Helsingin Säätytalossa. Liittoutuneet päättivät jo toisen maailmansodan aikana, että akselivaltojen poliittinen johto oli sodan aloittajina saatettava vastuuseen. Asiasta oli sovittu alustavasti Moskovan julistuksessa 30. lokakuuta 1943.
Pariisin rauhansopimuksessa 1947 vahvistettiin lopullisesti Moskovan välirauhansopimus Suomen osalta. Pakkoluovutettuihin alueisiin kuuluivat: Karjalan Kannas ja Laatokan Karjala, Suomenlahden ulkosaaret, Sallan–Kuusamon aluetta ja Petsamo. Pariisin rauhansopimus 10.2.1947 vahvisti uudet rajat.
YYA-sopimus oli Suomen ja Neuvostoliiton välinen ystävyys-, yhteistyö- ja keskinäinen avunantosopimus, joka allekirjoitettiin huhtikuussa 1948. Marsalkka Mannerheimin ja kenraali Heinrichs käsialaa on kuitenkin sopimuksen ensimmäinen ajateltu luonnos tammikuulta 1945.
Neuvostoliiton harjoittaman jyrkän sanelupolitiikan kauden päätyttyä, Suomi asetti tavoitteekseen puolueettomuuden suurvaltojen välisissä kiistakysymyksissä. Tavoitteeseen yritettiin päästä vuonna 1948 solmitun YYA-sopimuksen tulkinnan avulla. Neuvostoliiton turvallisuusintressit huomioon ottanutta poliittista linjaa alettiin kutsumaan Paasikiven linjaksi. Neuvostoliiton romahdettua, Suomi omaksui muutoksessa aluksi sotilaallisen liittoutumattomuuspolitiikan. Suomi otti huomioon Venäjän näkemykset järkevällä tavalla. Suomi selvisi hyvin kylmäsodanajan maailmasta ja kuuluu kylmän sodan kauden selviytyjävaltioihin.
Kylmänsodan aikana toisen maailmansodan päättymisen jälkeen vuodesta 1946 alkaen maailman järjestystä alettiin rakentaa perin pohjin uudelle valtarakennepohjalle. Yhdysvaltain presidentin F. D. Rooseveltin aikanaan esittämä ajatus "yhdestä maailmasta" ei toteutunut. Ristiriidat muodostuivat entisten liittolaisten välillä lopulta sen luonteisiksi, että syntyi perusta kahden voimakkaan sotilasliiton syntymiselle ja kylmän sodan aikakaudelle.
Kylmän sodan aikakaudesta kehittyi korkealla asevarustelutasolla ja sotilaallisella valmiudella ylläpidetty maailmanlaajuinen Yhdysvaltain "lännen" ja Neuvostoliiton "idän" välinen valtapoliittinen ja ideologinen valtakamppailu, joka ulotettiin kautta maailman käytännössä kaikille elämän alueille.
Lännen sotilaalliseksi ja poliittiseksi yhteistyöjärjestöksi Yhdysvallat loi Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton vuonna 1949 hillitsemään Neuvostoliiton laajentumishalua ja valtapoliittisia pyrkimyksiä ja Eurooppaan omaksi valtapoliittiseksi käsivarrekseen. Vuonna 1954 Neuvostoliitto perusti Varsovan liiton idän vastapainoksi Natolle ja oman valtapoliittisen asemansa turvaamiseksi Keski-Euroopassa.
Suomi oli ja on geopoliittisen ja geostrategisen asemansa vuoksi suurvaltapolitiikan kohde ja joutui sopeuttamaan ulko- ja sotilaspoliittista toimintaansa tilanteen mukaan. Suomi oli kuitenkin oman arvonsa tunteva itsenäinen maa ja meni eteenpäin kansainvälisen kehityksen mukana ja vahvisti voimakkaasti asemiaan.
Idänpolitiikan onnistuessa Suomi pääsi vihdoinkin vuonna 1955 tekemään avauksen länteen. Suomi liittyi YK:n jäseneksi ja Pohjoismaiden neuvoston jäseneksi. Samana vuonna Neuvostoliitto luovutti Porkkalan niemimaan takaisin Suomelle.
Tasavallan presidentti Urho Kekkonen asetti vuonna 1961 Suomen ulko- ja puolueettomuuspolitiikalle neljä perusedellytystä. Sen on oltava ulkovaltojen tunnustama ja ulkovaltojen on luotettava siihen. Oman kansan on oltava sen takana. Suomen on oltava valmis ja kykenevä torjumaan mahdolliset puolueettomuuden loukkaukset.
Taitavalla ja kylmäverisellä politiikanteolla Suomi oli menestynyt loppujen lopuksi hyvin kylmänsodan vuosikymmeninä idän ja lännen välissä. Olimme olleet sittenkin omillamme ja selviytyneet. Olimme itsenäisiä, uskottavia, luotettavia ja ansainneet sen kansainvälisen arvonannon ja luottamuksen. Tänä päivänä olisi hyvä ottaa oppia kyseisestä eloonjäämistaistelusta.
Teksti Pauli Kinnarinen
