Suomalaiset sotilaat

"Tahdoin antaa kaiken arvostukseni ihmisille, jotka koko onnettomuuden hartioillaan kantoivat, mutta itse sodalta minä tahdoin ottaa sen pois." Väinö Linna teoksessa Tuntematon sotilas.

Nuoremmille suomalaisille ikäpolvillesodan, väkivallan ja kohtuuttomien kärsimysten ajat ovat kaukaista historiaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että 81-vuotta sitten voimansa päiviä eläneiden suomalaisten ihmisten teot Suomen Puolustusvoimien palveluksessa olivat niitä tekoja. Heidän kärsimyksensä seurauksena ja ansioista me seuraavat sukupolvet olemme saaneet elää rauhassa, vapaana ja demokraattisesti hallittuna arvostettuna kansakuntana. Ainakin tähän asti. Toisinkin olisi voinut mennä. Toisen maailmansodan pyörteessä suomalaiset onnistuivat säilyttämään vapautensa ja lunastamaan oman olemassaolon oikeutuksensa elää kansakuntana. Suomenja Neuvostoliiton välillä aselepo tuli voimaan 4.9.1944 kello 07.00. Neuvostoliitto näytti voimaansa ja lopetti sotatoimet vasta seuraavana päivänä 5.9.1944 kello 08.00. Suomen kohtalon ratkaiseiden ankarien puolustus- ja torjuntataistelujenkesä 1944 oli kohta takanapäin. 11. Divisioona "Iskevä kiila" ja Divisioonassa palvelevat Haapajärven miehet heitettiin kesällä 1944 Talin-Ihantalan suurtaistelualueella käytäviin ratkaisutaisteluihin eli maanpäälliseen helvettiin.

Väinö Linna kuvaa teoksessaan Tuntematon sotilas suomalaissotilaiden tuntemuksia tuon viimeisen taisteluvuorokauden aikana seuraavalla tavalla: "He makasivat ampumahaudan reunaan kaivettuihin sirpalesuojiin kyyristyneinä. Tuli, maa, rauta ja savu kiehuivat asemien yllä. Heidän kauhunsa oli samanlainen kuin ennenkin. Se ei ollut muuttunut miksikään. Silmät suljettuina, sydän hakaten ja ruumis vavisten he koettivat imeytyä maan sisään. Tänään oli pelko kenties sentään vielä suurempi kuin ennen. He tiesivät, että tuli loppuisi pian."

Tykistökeskitys

"Valvoneina, nääntyneinä, loppuun kuluneina he odottivat tuon jyrinän loppumista. Mitä oli hyödyttänyt heidän sitkeä taistelunsa tässä jokivarressa? Mitä oli hyödyttänyt muutama päivä sitten tehty vastaisku? Asemat oli jätettävä. Niin, he olivat hävinneet. Saaneet rangaistuksen. Mistä se oli tullut, siihen tulisi varmasti monenlaisia vastauksia. Eräs myönteinen seikka siinä asiassa sentään oli. Kohtalo oli vapauttanut heidät kaikesta vastuusta antamalla heille selkäsaunan. Mitä olisikaan merkinnyt voitto: vastuuta teoista, jotka kerran olisivat vaatineet hyvityksen. Sillä niin kauan kuin ihmiskunnan historiallinen liike jatkuu, niin kauan on edellinen tapahtuma seuraavan syy. Ja syyssä on vastuu. Ken hallitsee syytä, hän vastatkoon seurauksista? Ja kenties oli vain noiden nääntyneiden miesten onni, ettei heidän ja heidän jälkeläistensä tarvitse siitä vastata. He olivat jo sovittaneet syntinsä selkänahallaan. Vain yksi toive heillä oli: he halusivat viedä henkiriepunsa näiden viimeisten minuuttien läpi. Sen jälkeen he seisoisivat vapaina, puhtaina ja syyttöminä. Onnelliset!

Jyrinä jatkui. Mahtavana pauhuna se kantautui kauaksi läpi kuulakkaan syysaamun ilman. Se jauhoi vielä viimeisillä hetkilläkin aivan kuin julistaen mahtavuudestaan hurmaantuneena: Voi voitetuita! Mutta heidän ei tarvinnut sentään pelätä sen kaiussa kuuluvaa ääntä: Voi voittajia!

Aselepo on tullut

 – Hyvien suhteiden saavuttaminen naapurimaihimme. Ystävällinen kanssakäyminen muiden kansojen kera olkoon päämäärämme. Se oli ministeri.

– Heijän perkeleijen puhheista. Puhheilla ei asiat parane. Kun kerran loppu ruuti niin on parempi pittee kita kiinni. Poasaa nyt siellä pienten kansojen oikeuksista. Niijen peälle nostaa koira jalan. Se oli Rahikainen.

– Tietty. Tämähän tiedetään. Hävinneille pannaan luu kurkkuun. Ja se siitä. Se oli Sihvonen. Väsyneitäheolivat japian nukahtivat viimeisetkin. Tiellä kulki yksinäinen hevosajoneuvo ja rattaiden lonkutus kajahteli männikössä. Kuorma oli peitetty telttakankaalla, sen reunan alta näkyi kangistunut nyrkkiin puristunut käsi. Viimeiset kaatuneet matkasivat kotiin."

Kotiinpaluu

Väinö Linnan kuvaus noiden miesten tuntemuksista ja kärsimyksestä ja elämänhalusta tuossa paikassa on nerokas. Suomen ja Neuvostoliiton välinen kamppailu 1941–1944 oli käytännössä päättynyt. Taistelut eivät vielä sentään olleet ohi: sotilasjunat jyskivät kohta pohjoista kohti. Suomi jäi poliittisesti ja sotilaallisesti hävinneelle puolelle. Huolimatta siitä marsalkka Mannerheim ylipäällikkönä ja suomalaiset miehet sotilaina olivat tehneet taistelukentällä voitavansa. Vaikka kaikki oli nyt niin lopussa kuin olla voi, saivat poliitikot sotilailta mahdollisuuden edes yrittää neuvotteluratkaisua. Suomi selvisi raskaiden uhrien ja äärimmäisten kärsimysten hinnalla käymiensä sotien, Suomen jälleenrakentamisurakasta ja sotakorvausten maksamisesta. Suomi eli, ja jäi elämään vapaana itsenäisenä valtiona. Lopullinen rauhansopimus, Pariisin rauhansopimus, solmittiin 10. helmikuuta 1947.

Väinö Linna

Teksti Pauli Kinnarinen

Kuvat: SA-kuvat