Sodan kasvot

30.07.2025

Axel Oxenstiernan sanat: "Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan." 
Pitää ajattomasti paikkansa. Axel Oxenstierna eli vuosina 1583-1654. Hän oli Ruotsin historian merkittävimpiä valtiomiehiä.

Miksi tapamme toisiamme?

Ihmisten tappaminen ja siihen varustautuminen on aina tullut kalliiksi. Joskus kannattaa pohtia sitä, voiko sodankäynti olla oikein tai tarpeellista? Kirkkoisä Augustinus, joka eli 400-luvulla, opetti sodan olevan oikein vain, jos tietyt kriteerit täyttyvät. Sotaan tulee olla oikeutettu syy ja oman olemassaolon puolustaminen. Seurausten tulee olla järkevässä suhteessa saavutettavaan hyötyyn. Sotaa voidaan käydä vain laillisen hallitsijan johdolla. Sotaan ryhdytään vasta, kun muut keinot rauhan saavuttamiseksi on koeteltu. Päämääränä on aina oltava rauhan saavuttaminen.

Tosiasia on se, että jos valtakunta joutuu sotaan, on se suurin mahdollinen ihmisen itse aiheuttama onnettomuus ja epäonnistuminen. Ihmiskunnan eletty menneisyys on vereen upotettu. Menneisyys on ollut näyttämönä  sekä väkivallan että suurten sotien aiheuttamille käsittämättömiltä tuntuviille julmuuksille ja suunnattomille kärsimyksille, kansanmurhille ja pakolaisaalloille. Syynä on yksinkertaisesti se, että niin ihmisyksilöiden ja valtioidenkin sisäistä ja ulkoista toimintaa ovat ohjanneet vallanhalu, häikäilemätön valtapolitiikka sekä ahneus, itsekkyys, kateus, kataluus, juonittelu ja käsittämätön julmuus, Myös poliittisten sekä uskonnollisten aatteiden, eli ihmismielen, hyväksikäyttö on sotien taustalla. Kun diplomatian keinot ja neuvottelupolitiikkaa epäonnistuvat,  jatketaan väkivallalla.

Sotiin valtioiden välillä ajavat ajansaatossa syntyneet erilaiset tekijät. Sisällissotiin johtavat ryhmittymien väliset erilaiset näkemykset. Perusteluita käytetään häikäilemättä hyväksi. Syitä voivat olla esimerkiksi yhteisön talouden heikkeneminen, taistelu luonnonvaroista, kansalaisten eriarvoisuus, köyhyys ja luottamuksen puute. Järjestelmälliset ihmisoikeusloukkaukset ja keksityt tekosyyt oikeuttavat muka toisen oman poisottamiseen väkivalloin.

Konflikteja voitaisiin ehkä estää hyvin toimivalla ja oikeudenmukaisella hallinnolla. Myös kulttuurissa, taloudessa, hallinnossa ympäristössä ja ihmisoikeustilanteessa havaittaviin epäkohtiin voitaisiin puuttua. YK:n pitäisi aina voida toimia yhdistävänä voimana sellaisilla alueilla, joilla on suuri riski konfliktien syntymiseen.

Aina silloin, kun sota syttyy ensimmäiset sodan uhrit ovat totuus ja lakien vaikeneminen. Myös tehdyt sopimukset raukeavat. Vuodesta 3 600 eKr lähtien eli noin 5 600 vuotta maailmassa on ollut kaikkiaan vain noin 292 rauhan vuotta. Ajanjakson aikana on eri puolilla maailmaa ollut 14 540 aseellista selkkausta tai sotaa, joissa on tapettu satoja miljoonia ihmisiä. Suomessakin on sotien seurauksena 630 sankarihautausmaata.

Mitä sota on?

Sodankäynti on kaiken tuhoamista ja rajatonta väkivaltaa. Tuhotaan ja hävitetään ympäristöä, rakennuksia, teitä, rautateitä ja siltoja eli yleensä elämisen edellytyksiä. Oikeastaan sota on kaiken järjestelmällistä tuhoamista. Sodan osapuolet kertovat toisistaan väärää tietoa ja kohdistavat toiseen viha- ja muita informaatiokampanjoita. Toista osapuolta demonisoidaan eri tavoin. Sotatoimia ovat muun muassa hyökkäyssotatoimet, puolustussota, viivytystaistelut, sissisodankäynti, erikoisoperaatiot, sabotaasi- ja terroriteot.

Sodankäynnin seuraukset ovat aina katastrofaaliset ja kärsimykset ovat epäinhimillisiä. Sodankäynnin uhreja ovat taisteluissa kaatuneet, haavoittuneet, mielenterveytensä ja lopullisesti terveytensä menettäneet ihmisrauniot, joista ei juuri puhuta. Perheet hajoavat ja sotavankeudessa olleet ihmiset ovat kokeneet suunnattomia kauheuksia. Sotaan syyttömät pakolaiset kärsivät kotinsa menetyksistä ja tapetuksi joutuu paljon siviili-ihmisiä.

Nyt maailmassa käydään kahta sotaa, jotka ovat esillä meidän tiedotusvälineissämme ja joiden taustalla on jälleen kerran valtapoliittista taistelua. Seurauksena on syntynyt kaksi veristä helvettiä ja koston kierrettä. Venäjä tarttui tappomiekkaan ja omasta mielestään ärsytettynä teki strategisen "sotilasteknisen" iskun Itä-Ukrainaan. Suunnatonta kärsimystä tuova Gazan verinen sota uhkaa nyt levitä koko Lähi-Idän alueelle. Mutta myös Afrikassa Sudanin ja Nigerian sodat aiheuttavat suunnatonta kärsimystä.

Ukrainan sodan varjolla Euroopassa ja Suomessa sodan uhka on jatkuvasti esillä. Arkipäivää on Venäjän ja Euroopan vastakkain asettelu. Jos sotaan joudutaan, niin kaikki ovat hävinneitä. Voi voittajia!! Voi hävinneitä!! Toivottavasti nousisi kypsiä ihmisiä, jotka tunnistavat ja tunnustavat tosiasiat. Ehkä he johtaisivat maata taidolla kohti sisäistä eheyttä ja kaikin voimin edistäisivät rauhantilaa eikä sotaa. Ihminen on joka tapauksessa olento, joka ei opi mitään - eikä ainakaan historiasta.

Teksti Pauli Kinnarinen, kuvat: SA-kuvia