Siltahankkeet myötätuulessa Autiorannalla
Autiorannan-Oksavan kyläyhdistyksen kokouksessa oli eilen tiistaina myönteinen ilmanala siltahankkeiden osalta. Autiorannan riippusillan peruskorjaus- tai rakentamishanke on ollut vireillä usean vuoden ajan. Nyt on hankkeessa löytymässä ratkaisumalli, joka vaikuttaisi olevan rakennusteknisesti toteuttamiskelpoinen ja kustannuksiltaan realistinen. Toisena siltahankkeena kyläyhdistyksessä oli esillä ja keskustelussa Lassilan sillan, jonka kyläläiset tuntevat nimellä Lassisilta, korjaushanke.

Veijo Toivoniemen kuva Autiorannan riippusillasta vuodelta 2018
Riippusillan peruskorjauksen rakennustekninen suunnittelu on alkamassa.
- Tämänhetkisen tiedon mukaisesti sillan perustukset uusitaan ja siltarakenne korjataan. Tarkoitus on käyttää töiden tekemisessä paikallisia maansiirtoyrityksiä kyläläisten talkootyön lisäksi, toteavat kyläyhdistyksen puheenjohtaja Panu Jaakonaho ja sihteeri Anni-Mari Isoherranen.
Lassilan sillan korjaustyöt toteutetaan kesän aikana. Työt alkavat toukokuun alkupuolella ja päättyvät syyskuun loppuun mennessä.

Väyläviraston kuva Lassilan sillasta viime kesältä
- Joudumme sulkemaan sillan ajoneuvoliikenteeltä ja kiertoreitti on Kontiolan sillan kautta. Alun perin oli suunnitelmissa, että korjaustyöt tehdään kaista kerrallaan, mutta siitä vaihtoehdosta on nyt luovuttu. Pahoittelemme korjaustöistä aiheutuvaa haittaa. Kevyelle liikenteelle järjestämämme turvallisen reitin lähes koko korjausurakan ajaksi, kertoo elinvoimakeskuksen projektipäällikkö Juha Typpö korjaustöiden aiheuttamista liikennejärjestelyistä.
Lassilan sillan korjaustöiden pääurakoitsijaksi on valittu elinvoimakeskuksen kilpailutuksen jälkeen NYAB Finland Oy. Korjaustöiden kustannukset ovat noin puoli miljoonaa euroa. Korjaustöissä kunnostetaan sillan betonipinnat, parannetaan vesieristystä, uusitaan kaiteet ja päällystetään silta lopuksi.
Teksti Juha Uusivirta
