Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen sävellyskonsertti Haapajärvellä

23.09.2026

Nykymusiikin säveltäminen on ollut Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen sydämellä ja työnä jo pitkään. Heidän sävellyksiään on esitetty eri puolilla maailmaa. Nyt Sanna ja Tapio ovat järjestäneet Haapajärvelle sävellyskonsertin yhdessä taitavien muusikoiden kanssa. Sävellyskonsertissa esitetään siis vain Sannan ja Tapion sävellyksiä, joita he ovat tehneet yhdessä ja erikseen. Lohtu, liekki ja laulu -konsertit Haapajärvellä ja Oulussa ovat osa virallista kulttuuripääkaupunkivuoden Oulu2026 -ohjelmaa. Haapajärven konsertti on 16.10. perjantaina. Konserttisarja alkoi etkokonsertilla Berliinissä joulukuussa 2025.

- Sävellykset ovat eri ajoilta. Varhaisimmat ovat vuodelta 2013 ja uusimmat aivan viime vuosilta. Meillä on mottona musiikin teossa helposti lähestyttävyys. Haluamme, että nykymusiikki olisi mielenkiintoista ja kuvittelemme monesti myös itsemme yleisön joukkoon, kertoo Sanna tulevan konsertin ja musiikin säveltämisen taustoista.

Tapio ja Sanna säveltämässä ja lomailemassa Kiuruveden mökillä. Kuva Wilhelmiina Ahmala.

Tapio myös soittaa konsertissa elektronisia osuuksia. Sannalle on langennut konsertissa juontajan rooli ja hän johdatteleekin yleisön sävellysten taustatarinoihin. Kansainvälisesti menestynyt mezzosopraano Virpi Räisänen laulaa konsertissa. Pianoa soittavat Laura Heikkilä ja Johanna Tilus. Myös perheen lapset Emilia ja Joonatan Lappalainen ovat mukana soittamassa. Emilia soittaa viulua ja alttoviulua. Joonatan puolestaan soittaa lyömäsoittimia.

Vasemmalla ylhäällä Johanna Tilus, oikealla Laura Heikkilä, alhaalla vasemmalla Virpi Räisänen ja oikealla Jenni Kinnunen. Kuvat Saraelini Miinin, Reijo Koirikivi ja Teija Soini.

Kokoonpanot vaihtelevat konsertin aikana. Esimerkiksi laulaja esiintyy pianistin, alttoviulistin ja lyömäsoittajan kanssa muutamassa kappaleessa ja pianoa taas kuullaan elektroniikan kanssa yhdessä kappaleessa.

Sanna on tehnyt yhteistyötä Jenni Kinnusen kanssa säveltämällä hänen tekstejään. Yhteistyön tuloksena on syntynyt muun muassa Elämän ja kuoleman laulut sekä Hiekkasilmä kamariooppera, joista kuullaan konsertissa osia.

Konsertin ohjelmistosta voi vielä mainita ennakkotietona Sannan pianosävellyksen, joka kantaesitettiin tänä vuonna Tampere Biennalessa. Haapajärvellä sävellys esitetään nyt toisen kerran. Sannan ja Tapion yhteissävellyksenä tehty joululaulu Joulu saapuu taas kantaesitettiin viime vuoden joulukuussa Leipzigissä. Haapajärvellä kuullaan laulun Suomen kantaesitys.

Hiekkasilmä kamarioopperan taltiointi esitetään kokonaisuudessaan joulukuussa Haapajärvellä omana esityksenään. Hiekkasilmä kantaesitettiin Oulussa ja sen taltiointi on esitetty aikaisemmin Muhoksella ja Berliinissä.

Konsertissa esitettävät kappaleet ovat pääosin nykymusiikkia, joka on Sannan ja Tapion säveltämän musiikin osa-alue. Yleisellä tasolla voi tiivistää, että nykymusiikissa sointuja käytetään monipuolisemmin kuin perinteisessä musiikissa. Myös soittimia voidaan soittaa eri tavoilla kuin on totuttu. Flyygeliä voidaan soittaa esimerkiksi sen sisältä. Soittajatkin joutuvat joskus nykymusiikkia esittäessään opettelemaan uuden tavan soittaa omaa tuttua soitintaan.

Monelle haapajärviselle nykymusiikki-termi saattaa kalskahtaa oudolta, mutta Sanna kehottaa tulemaan konserttiin ennakkoluulottomasti ja uteliaana. Aina voi kokea mukavia uusia yllätyksiä ja elämyksiä.

Sävellystyössä luodaan uutta erilaisilla tavoilla

Sanna kertoo sävellystyöstä, että he tekevät kumpikin sitä päivätyön rinnalla ja erityisesti kesäaikoina musiikkiopiston ollessa lomalla. Nykymusiikin säveltäjät osallistuvat monesti myös kuorojen tai soittajien harjoituksiin, joissa haetaan yhteistä näkemystä musiikin esittämistavoista. Joskus jopa muutetaan sävellyksen tiettyjä kohtia yhteistyön tuloksena.

Viimeisen vuoden aikana Sanna ja Tapio ovat tehneet neljä sävellystä yhdessä. Toisinaan kumpikin keskittyy omaan sävellystyöhönsä. Teosten säveltäminen on joskus eräänlaista projektityötä, jossa saattavat aikataulutkin painaa päälle.

- Sävellämme keskimäärin yhden tai kaksi kappaletta vuodessa. Joidenkin laajempien teosten säveltäminen on vaatinut vuosikausien työn. Joskus pienempiä sävellystöitä valmistuu useampikin vuodessa. Teen joskus ideoivaa luovaa työtä myös kävellessä, joka on yksi tapa virittäytyä luomistilaan. Nykymusiikin sävellystyössä teosta voidaan myös työstää joskus yhdessä soittajien kanssa, jotta saadaan hyvä lopputulos, Sanna kuvaa luovan työn erilaisia vaiheita ja tapoja.

Luovan työn ohella sävellystyö vaatii myös "apuvälineitä". Sanna kertoo säveltävänsä välillä pianon tai jonkun muun soittimen kanssa. Tämän päivän säveltämistyössä apuna voi olla myös tietokone. Hän kertoo vasta myös hahmotelleensa sävellyksen osia paperille kirjoittamalla.

Perheellä on tällä hetkellä kaksi kotia, toinen Haapajärvellä ja toinen Oulussa. Sekä Sanna että Tapio myös opettavat edelleen Jokilaaksojen musiikkiopistossa. Sannalla on tunteja tällä hetkellä Haapa- ja Pyhäjärvellä sekä Haapavedellä. Tapio puolestaan opettaa Haapajärvellä, Nivalassa ja Oulaisissa. Lisäksi he antavat myös etäopetusta. He kumpikin opettavat musiikin hahmotusaineita ja heillä on myös sävellysoppilaita. Tapio opettaa lisäksi musiikkiteknologiaa.

Emilia ja Joonatan soittavat eri musiikkilajeja eri kokoonpanoissa. Heillä on myös yhteinen Duo Lappalainen, joka esiintyy aktiivisesti. Emilia on lähdössä opiskelemaan soittamista Saksaan. Joonatan jatkaa vielä musiikkiopintoja Oulusta käsin sekä Oulussa että Helsingissä ja suorittaa samalla lukiokursseja. Musiikki on tärkeässä roolissa koko Lappalaisen perheessä.

Joonatan Lappalainen ja Emilia Lappalainen. Kuvat Emilia Lappalainen ja Sami Mustonen.

Voit tutustua tarkemmin konsertin säveltäjiin ja esiintyjiin sekä konsertin ohjelmaan oheisesta liitetiedostosta.

Teksti Juha Uusivirta


Share