Rintamailta raivioille

Asutus- ja jälleenrakennustoiminta oli Suomessa sotien jälkeen mittava ponnistus kansakunnalta. Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana talvisodassa menetetyt alueet vallattiin takaisin ja noin puolet evakkotaipaleelle joutuneista palasi takaisin kotipaikoilleen Karjalaan. Jälleenrakennustoiminta keskitettiin paluumuuttajien asuttamiseen ja muu Suomi julistettiin väliaikaiseen rakennuskieltoon, rakentaminen oli sallittua ainoastaan poikkeusluvalla. Vuonna 1943 oli jo selvää, että Suomi (Saksa) ei sotaa tulisi voittamaan. Kysymys oli enää vain häviön ja tappion suuruudesta eli kun sota päättyy, mitä tullaan menettämään lopullisesti? Toiveajattelun aika oli ohi. Kaikessa hiljaisuudessa Veikko Vennamo valmisteli suunnitelman siirtoväen asuttamisesta. Talvisodan jälkeen siirtoväkeä oli Kanta-Suomen alueella noin 420 000 henkeä. Jatkosodan päättymisen jälkeen maassa oli noin 422 000 henkilöä vailla kotia, joista 406 000 oli Karjalan ja Petsamon alueilta evakuoituja ihmisiä. Lapista heitä tuli noin 10 800 ja Neuvostoliitolle luovutetusta Porkkalan vuokra-alueelta tuli 5 800 henkilöä. Suomen maa-alueesta menetettiin lopullisesti liki 12%.

Veikko Vennamo nimitettiin vuonna 1944 ASO:n jälleenrakennustoimiston päälliköksi. Karjalan evakko sai suuren kansallisen tehtävän auttaa siirtoväki uuteen elämään. Maatalousministeriön asutusasiainosasto (ASO) johti asutustoimintaa Suomessa vuosina 1938–1959. Presidentti Mannerheim allekirjoitti maanhankintalain 5. toukokuuta 1945. Maanhankintapolitiikka pääsi nyt täyteen vauhtiin. Asutusasiainosasto järjesti vuonna 1945 voimaantulleen maanhankintalain perusteella uudet maatilat tai rakennustontit yli 400 000 evakolle. Suomelle siirtoväen evakuointi ja asuttaminen oli ylivoimaiselta tuntuva tehtävä. Lisäksi oli korjattava ja jälleenrakennettava sodan aiheuttamat tuhot sekä maksettava sotakorvaukset, jotka olivat niin jättiläismäinen ja valtavalta tuntuva voimien ponnistus, että onnistumiseen ei oikein uskonut kukaan. Kysymys oli oikeastaan siitä selviäisikö Suomi rauhantulon jälkeen sodan tuhojen korjaamisesta ja maan jälleenrakentamisesta ja sotakorvauksista? Suomalaisesta yhteiskunnasta vastuussa olevat ihmiset tajusivat sen historiallisen selviytymisen välttämättömyyden, että siirretyt ihmiset on pakko saada juurrutettua asutustoiminnan kautta nimenomaan aluksi samoihin töihin, joita he olivat tehneet ennen sotaa. Työhön ryhdyttiin. Soille ja korpeen mentiin, koska sinne oli nyt pakko mennä.

Maansaantihakemuksia jätettiin 137 000 kappaletta ja niistä hyväksyttiin 101 000 kappaletta. Veikko Vennamon johtama ASO määritteli alueet, joihin maanviljelijäväestön tulisi siirtyä asuttamista varten perustettaville uusille tiloille. Paikallisten maanlunastuslautakuntien tehtävänä oli hankkia maata asutustarkoituksiin ja muodostaa maasta asutustiloja, -tontteja ja muita alueita. Kun maanlunastuslautakunta oli muodostanut tilan, asukkaanottolautakunnan tehtävä oli valita tilalle asukas. Kaupunkeihin ja niiden lähistölle perustettiin rakennustontteja ilman viljelysmaata asuntorakentamista varten. Alkunsa saivat pientaloalueet, joille seuraavina vuosina rakennettiin rintamamiestaloja. Asutustoiminnan kannalta oleellista oli se, että jo vuonna 1945 asutustoiminnan piiriin liitettiin rintamamiehet, sotalesket, sotaorvot ja sotainvalidit. Maanhankintalain tuloksena suomenkielisiltä alueilta hävisivät lähes kaikki kartanoiden suurtilat. Vielä suurempi muutos oli maatalousväestön rakennemuutos: ennen sotia maaseudulla oli ollut 200 000–250 000 mäkitupalaista maatalouden kausityöläistä. Tämä väestönosa sai nyt maata ja muuttui pienviljelijöiksi. Samalla tavalla integroitiin sodasta rintamamiehinä palaava työväestö yhteiskuntaan. Maanhankintalain nojalla muodostettiin yhteensä 90 100 tilaa syyskuuhun 1954 mennessä. Työn määrä kylmillä tiloilla (raivioilla) oli niin suuri, että sitä on verrattu sotakorvauksiakin suuremmaksi urakaksi. Sotakorvauksia maksettiin samaan aikaan. Viimeinen sotakorvausjuna jyski Vainikkalan raja-asemalta Neuvostoliiton puolelle 18. päivä syyskuuta 1952. Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka maksoi täysimääräisenä sotakorvaukset.

Vuonna 1946 ylijohtaja Veikko Vennamo lähti henkilökohtaisesti hakemaan maanraivaus- ja kaivinkoneita Yhdysvalloista ja Englannista. ASO muistetaan erityisesti siitä, että se hoiti maanhankintaa ja rahoitusta talvi-, jatko- ja Lapin sodan seurauksena kodittomaksi jääneen väestön asuttamiseen. Ylijohtaja Vennamo näki välttämättömäksi valtion maiden käytön lisäksi pakkolunastaa yksityisiä maita uusille tiloille. MTK ja eduskunnassa oikeisto vastustivat ajatusta. Siirtoväen ja rintamamiesten asuttamisen lisäksi kyseessä oli suuri maatalouden rakennemuutos; ennen sotia maaseudulla oli ollut noin 200 000–250 000 mäkitupalaista he olivat maatalouden kausityöläisiä. Tämä väestönosa sai nyt maata ja muuttui pienviljelijöiksi. Näillä toimenpiteillä pyrittiin sodasta palaavia rintamamiehiä ja muuta väestöä integroimaan yhteiskuntaan. Esimerkiksi Haapajärvellä oli vuonna 1947 Karjalan siirtoväkeä 789 henkeä. Uudistiloja perustettiin 209 kappaletta. Asustusalueita oli: Heittoniemi, Niinineva ja Lohijoen asutusalue. Sakari Mustanojan elokuva Raivaajat kertoo ansiokkaasti mitä raivioilla tapahtui ja mitä tehtiin ja miten. Käytännössä ASO organisoi maaomistuksen uusjaon, joka oli ja on yhä Suomen historian suurin maareformi. ASO:n rinnalle perustettiin 25.4.1954 Valtakunnallinen Asutusliitto ry. ASO:n toiminnan kautta uusia tilan omistajia syntyi noin 262 000. 

ASO ei huolehtinut ainoastaan luovutetuilta alueilta evakuoidusta väestöstä, vaan se palveli myös rintamamiehiä ja kaatuneiden omaisia. Maanhankintalain nojalla sai yli 400 000 perhettä uuden kodin, lisää maata tai muuta etua. Se vastasi yli puolta koko kansasta. Suomeen rakennettiin yli 150 000 uutta kotia ja raivattiin vuosina 1945–60 noin 313 000 hehtaaria uutta peltoalaa. ASO lakkautettiin vuonna 1959. Suomessa elämisen alkuun päästiin vertaansa vailla olevalla suomalaisen miehen, naisen ja suomenhevosen ainutlaatuisella voimanponnistuksella. Suomalaiset halusivat pysyä hengissä ja selviytyä. Suomeen oli saatu luotua pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Rikkirevityssä, monien ristiriitojen Suomessa ei väkivaltaisuuksia tullut ja sisäiseltä vallankumoukselta sekä muilta levottomuuksilta vältyttiin. Karjalan evakot: Veikko Vennamo ja Johannes Virolainen tekivät Suomen historiaan jäävän suurtyön siirtoväen ja rintamamiesten asuttamisessa. Jälkeen tuleville oli rakennettu kestävä pohja uusille saavutuksille. Historiasta kokemus opettaa näköjään sen, että kokemuksesta eli historiasta ei opita mitään koska kaiken saavutetun pohja tuhotaan nyt järjestelmällisesti. 

Teksti Pauli Kinnarinen, kuvat Arkistokuvia

Päälähteet: Erkki Laitinen Rintamailta raivioille sodan jälkeinen asutustoiminta 50 vuotta. Aarni Virtanen Vennamo mies ja hänen puolueensa.