Puutalokorttelin uusiin asuntoihin runsaasti hakemuksia

18.04.2024

Vitikantielle valmistuva Puutalokortteli on Kiinteistö Oy Haapajärven Vuokratalojen uudisrakennuskohde, joka on suunniteltu huolellisesti tämän päivän ja tulevien vuosien asumistarpeiden mukaisesti. Asunnot valmistuvat elokuussa.

- Olemme jo tähän mennessä saaneet kaksinkertaisen määrän hakemuksia haettavien asuntojen lukumäärään verrattuna. Hakuaikaa on vielä jäljellä ja se päättyy nyt huhtikuun lopussa. Asukasvalinnat tehdään toukokuussa. Asunnot vastaavat asiakkaiden tarpeisiin, koska ne ovat olleet näin suosittuja, iloitsee vuokratalojen toimitusjohtaja Taina Ruhala.

Puutalokorttelin suunnittelussa on huomioitu yhteisöllisyyden merkitys sekä mahdollisuus yhdessä tekemiseen naapureiden ja esimerkiksi ystävien kanssa. Yhteisöllisyyttä tukee kortteliin tuleva kylätalo. Kylätalossa on sauna- ja peseytymistilat, pyykkitupa, yhteiskäyttötila sekä terassi. Kylätalon tilat ovat esteettömiä kuten myös senioriasunnotkin. Kylätalon yhteistilassa on mahdollisuus järjestää monenlaista yhteistä toimintaa, kuten esimerkiksi kerhoja, kokouksia tai juhlia. Yhteisestä tilasta löytyy myös keittiövarustus.

Sofianpuhdoksi nimetyllä senioriasuntojen alueella on 11 esteetöntä asuntoa, jotka ovat neljässä paritalossa ja yhdessä pienrivitalossa. Asunnoissa on sekä yksiöitä että kaksioita. Asunnot on tarkoitettu yli 55-vuotiaille henkilöille.

Wilhelminpuhdossa on yhdeksän asuntoa, jotka ovat kaikkien haettavissa. Asunnot ovat neljässä paritalossa ja yhdessä erillistalossa. Asuntojen koot 44-71 neliömetriä. Osassa asuntoja on parvi, mikä lisää asunnon monikäyttöisyyttä.

Asuntojen vuokrat ovat 514 eurosta 873 euroon asunnon koon mukaisesti. Mikäli hakija tarvitsee apua asuntohakemuksen tekemisessä tai asumistuen laskennassa, niin Astu-hankkeen projektityöntekijä Pirkko Laitala (p. 044 713 2064) voi auttaa asioiden selvittämisessä.

- Puutalokortteli uudistaa yhtiömme asuntokantaa ja lisää merkittävästi paikkakunnan vuokra-asuntojen tarjontaa sekä koko Haapajärven alueellista vetovoimaa, toteaa Taina Ruhala tyytyväisenä.

Teksti: Juha Uusivirta
Kuvat: Kiinteistö Oy Haapajärven Vuokratalot