Pajuperänkankaan tuulivoimapuiston avajaiset 

08.09.2024

Pajuperänkankaan tuulivoimapuiston virallisia avajaisia vietettiin kansanjuhlassa sunnuntaina. Musiikkiohjeman oli järjestänyt Soipa Haapajärvi -festivaalia järjestävä yhdistys. Lavalla esiintyivät Sanna Pirttiaho, Metsätontut ja Miukeli. Haapajärvinen Sanna Pirttiaho esitti jälleen varmalla otteella tunteellista tanssimusiikkia. Metsätontut oli hauskasti pukeutunut duo, joka esitti humoristisia lauluja. Miukeli esitti edelleen reipasta kansanmusiikkipohjaista ohjelmistoa pienen esiintymistauon jälkeen. Haapajärvi-taustaiset nuoret musikantit aloittivat esiintymisen kymmenen vuotta sitten. Ryhmän jäsenet ovat kymmenessä vuodessa kasvaneet fyysisesti ja edenneet musiikkiurallaan.

Yleisollä oli mahdollisuus tutustua myös tuulivoimalan sisänäkymiin. Tuulivoimala kiinnosti kovasti avajaisten vieraita ja portaiden edessä oli koko ajan jonoa. Tarjoilusta vastasi Kuusaa-Jokelan kyläyhdistys tottuneella otteellaan. Tuulivoimayhtiöt tarjosivat tietoa toiminnastaan ja jakoivat pieniä kotiinviemisiä.  Paikalla olivat Infinergies Oy:n,  ABO Energy Suomi  Oy:n ja NTR Ltd:n edustajat. Infinergies Oy on vastannut tuulivoimapuiston suunnittelu- ja lupaprosessista, ABO Energy Suomi Oy on huolehtinut puiston rakentamisesta ja irlantilainen NTR Ltd omistaa nykyisin puiston puhtaan energian pääomasijoittajana.

Teksti ja kuvat Juha Uusivirta