Paavia tapaamassa

Italiassa sanonta Käydä Roomassa näkemättä paavia tarkoittaa samaa kuin turha reissu. Sanonta mielessäni varasin lipun paavin yleisvastaanotolle käydessäni Roomassa kesäkuun alkupuolella. Kiinnostustani lisäsi luonnollisesti uusi paavi Leo eli italialaisittain Leone XIV, josta halusin saada vaikutelman. Olen käynyt monia kertoja Roomassa näkemättä paavia, mutta minulla on ollut myös ilo nähdä kaikki paavit puolalaisesta Johannes Paavali II:sta alkaen. Pääsiäisenä edesmennyttä Franciscusta pääsin jopa kättelemään kaksi kertaa. 

Jos paavi ei ole matkoilla, hän pitää joka keskiviikko yleisvastaanoton joko Pietarinkirkon aukiolla tai varsinkin huonolla säällä erityisessä vastaanottohallissa. Turvallisuussyistä vastaanotolle on anottava ilmainen lippu, jonka tilaaminen onnistuu nykyisin netissä erityisen viraston eli Paavillisen taloudenpidon prefektuuran sivuilta. Sähköpostiin kilahtaneessa vastauksessa anomukseni oli hyväksytty ja lippu olisi noudettavissa Vatikaanista vastaanottoa edeltävänä iltapäivänä. Suunta siis Vatikaaniin, jossa sain huomata, että en ollut asialla yksin. Tunnin jonottamisen ja sveitsiläiskaartin ystävällisen opastuksen jälkeen lippu olikin käsissäni. Ilokseni huomasin, että lippuun oli merkitty Reparto speciale, joka tarkoitti, että minulle oli varattu paikka Pietarinkirkon portailta aivan paavin katoksen vierestä. Olin siis saanut aitiopaikan. Tosin paikka edellytti tiettyä etikettiä eli kuumuudesta huolimatta papinpaita ja puku päälle, koska alempana aukiolla voi ottaa rennosti, mutta aitiopaikoilla edellytetään jonkinlaista muodollisuutta pukeutumisen suhteen. 

 Seuraavana päivänä en ollut taaskaan yksin, sillä amerikkalainen paavi tuntui kiinnostavan muitakin. Pitkän jonotuksen ja turvatarkastuksen jälkeen minut ohjattiin kuitenkin ystävällisesti aina vain eteenpäin, kunnes sain valita istumapaikan muutaman tuolirivin päästä paavin katosta. Ylhäältä oli hyvä seurata aukion täyttävää väkijoukkoa, sillä 1,4 miljoonan jäsenen kirkko tekee aina vaikutuksen globaalisuudellaan. Vieressäni istui pari amerikkalaista nunnaa ja toisella puolella joukko saksalaisia. Musiikista piti tällä kertaa huolen meksikolainen torvisoittokunta, joten tunnelma oli kaikkea muuta kuin muodollinen. 

 Paavin saavuttua itse vastaanotto on kaavaltaan hyvin yksinkertainen. Aluksi kerrotaan eri kielillä, mistä maista tänään on tullut ryhmiä. Tavallisesti käytetään italian lisäksi englantia, saksaa, ranskaa, espanjaa, portugalia, puolaa, arabiaa sekä kiinaa. Sen jälkeen paavi pitää opetuspuheen, jossa hän tällä kertaa puhui evankeliumin sokeasta Bartimaioksesta, joka ihmisten estelyistä huolimatta pyysi Jeesukselta apua suureen ääneen. Bartimaios on paavin mukaan meille esikuva, sillä sokeudestaan huolimatta hän näki paljon paremmin kuin muut ihmiset. Hän ymmärsi, että Jeesus voisi auttaa. Paavin mukaan emme saa menettää toivoamme silloinkaan, kun olemme haavoitettuja tai emme näe elämässä eteenpäin. Me saamme aina viedä niin omat kuin läheistemme sairaudet ja vaivat Jeesukselle. Jumalalle saamme jopa huutaa, kuten Bartimaios teki. Saamme olla varmoja, että hän kuulee ja pysähtyy. Opetuspuheen pääkohdat käännettiin vielä eri kielille, jonka jälkeen paavi johdatti yhteiseen Isä Meidän rukoukseen. Vastaanotto päättyi paavin lausumaan siunaukseen, jonka hän pyysi välittämään myös kotiväelle. 

 Vaikka paavi ei olekaan meille luterilaisille kirkon ylin hengellinen johtaja, voimme silti myöntää hänen virkansa tärkeyden. Paavi on ylivoimaisesti suurimman kristillisen kirkon johtaja, mutta hän on ensisijaisesti kristikunnan merkittävimmän hiippakunnan, Rooman piispa. Lisäksi paavi on merkittävä moraalinen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka sanomisista ja tekemisistä uutisoidaan Suomessakin jatkuvasti. Franciscuksen kuolema ja uuden paavin valinta näkyy myös viihdeteollisuudessa. Suoratoistopalveluissa pyörivät tälläkin hetkellä varsin ansiokkaat elokuvat "Kaksi paavia" ja "Konklaavi" sekä Paolo Sorrentinon ohjaamat sarjat "The Young Pope" ja "The New Pope". Jälkimmäiset seuraavat italialaisen elokuvan neorealismin perinteitä, kun taas kaksi ensin mainittua antavat fiktiivisyydestään huolimatta ainakin osittain realistisen kuvan siitä, miten asiat ovat voineet mennä. 

Kari Tiirola

Kuvat Kari Tiirola, Vatican Media