Natalia Pikkaraisen oma taidenäyttely kirjakaupalla
Natalia Pikkarainen halusi järjestää myös omien töiden näyttelyn. Haapajärven kirjakaupalla esillä oleva näyttely on myös osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunki tapahtumia. Natalia on ollut mukana järjestämässä kulttuuripääkaupunkiteemalla yhteisnäyttelyitä ja taidekierrosta sekä myös Jokilatvan opiston opiskelijoiden yhteisnäyttelyitä. Nyt on vuorossa omien töiden näyttely. Teokset on tehty vuosien 2020-2026 aikana. Näyttelyssä on esillä teoksia, jotka on toteutettu monenlaisilla taiteellisilla tekniikoilla.
- Halusin näyttelyssäni kertoa omasta mielenmaisemastani ja tilanteestani, jossa on osaltaan mukana myös Ukrainan sota. Vanha äitini asuu Pietarissa ja meillä on Ukrainassa sukulaisia. Toisaalta haluan myös esitellä kansalaisopiston sekä yläasteen ja lukion oppilailleni omaa taidettani ja eri tekniikoita, joita tulemme opiskelemaan tulevan lukuvuoden aikana, kertoo Natalia näyttelyn taustoista.
Natalia kertoo näyttelyn esitteessä, että aikojen myötä taiteesta on tullut paitsi hänen ammattinsa, myös elämäntapa. Ja juuri se on pelastanut hänet vaikeina hetkinä, kun on tuntunut siltä, että koko ympäröivä maailma alkaa romahtaa.
- Valitessani tiettyä taiteellista tekniikkaa ja materiaaleja otan huomioon, kuinka hyvin ne pystyvät välittämään idean, jonka haluan toteuttaa teoksessani, kuvaa Natalia valintaansa eri tekniikoiden väillä.
Kuvataiteen opettajana Natalia on halunnut esitellä myös hänelle uuden alla primo -tekniikan, jossa maalataan vesiliukoisilla öljyväreillä, jotka ovat myös luontoystävällisiä.

Natalia esittelee Heinäkuun aamu -maalausta, joka on tehty öljyväreillä alla primo -tekniikalla
Myös kierrätettävät uusiokäytettävät materiaalit ovat mukana näyttelyn töissä. Näyttelyssä on mukana kirkkoveistos, jossa on käytetty muun muassa maitopurkkeja, pakkauspuuta, tulitikkuja ja vanhaa rautalankaa. Vanhaa seinälautaa on käytetty useammassa työssä. Näyttelyssä istuu myös Hertta-tonttu, joka on tehty kierrätysmateriaalista ja massasta.
Akryylimaaleilla maalaaminen on yksi Natalian hallitsemista tekniikoista, josta näyttelyssä on mukana lainelaudalla oleva nainen. Hän on tehnyt myös liimatempera-tekniikalla ikoneja, joita näyttelyssä on esillä kaksi kappaletta.
Kahden maan ja maailman tuntoja näyttelyssä kuvaavat osaltaan katulyhtyä esittävä maalaus, joka syntynyt Aleksei Navalnyin kuoleman jälkeen sekä puistossa olevaa puistonpenkkiä kuvaava maalaus.
Näyttely on avoinna torstaihin 27.8. asti.
Natalia on opiskellut Pietarissa taideakatemian lukiossa ja yliopistotutkinnon hän suoritti tekstiilisuunnittelusta. Hän oli mukana myös isänsä historiallisten rakennusten restaurointiyrityksessä, jossa hän huolehti taiteellisesta korjaustöiden toteutuksesta.
Natalia on tyytyväinen kirjakauppias Sanna Kujalan kanssa tehtävään yhteistyöhön. Hän toteaakin, että Sannalta hän ja opiskelijat saavat monipuolisesti taidetarvikkeita. Jos jotakin ei löydy hyllyltä, niin erikoisempia tarvikkeita saadaan nopeasti tilaamalla.
- Tervetuloa katsomaan näyttelyäni. Näyttely voi olla innoituksena myös niille, jotka pohtivat mahdollista osallistumista Jokilatvan opiston taidekursseille, toivottaa Natalia.
Teksti ja kuvat Juha Uusivirta
