Näköpiirissä paljon hyviä asioita

22.10.2025

Uusi kevään kuntavaaleissa valittu kaupunginvaltuusto aloitti toimikautensa kesäkuussa ja valitsi puheenjohtajakseen Sinikka Parttimaan. Sinikka valittiin myös aluevaaleissa hyvinvointialue Pohteen aluevaltuustoon. Muutamat ensimmäiset puheenjohtajan kuukaudet ovat olleet työntäyteisiä.

- Mielenkiintoista on ollut, vaikkakin kiireistä. Kaupungin uutta strategiaa laaditaan parhaillaan ja siihen on liittynyt monipuolisesti erilaisia luottamushenkilöiden koulutuksia ja strategian laadintaan liittyviä kokoontumisia. Kaupunki on mukana Kuntaliiton USO8-verkostossa, jossa on mukana Oulun Eteläisen alueelta myös Sievin kunta. USO tulee sanoista uuden sukupolven organisaatiot. Verkoston asiantuntijaorganisaationa toimii konsulttiyhtiö FCG. Strategia on päätöksenteossa alkuvuodesta, kertoo Sinikka Parttimaa meneillään olevasta kaupungin strategiatyöstä.  

Uusi valtuuston puheenjohtaja pitämässä puhetta kesällä toritilaisuudessa

- Elinvoiman ja elinkeinojen kehittämistyössä on Hallan bioteollisuusalue uusiutuvaan energiaan liittyviä kärkihankkeitamme. Hallan tiimoilta on menossa erinäisiä neuvotteluja ja selvitystöitä. Yrityshankkeiden toteutuminen vaatii kuitenkin aina oman aikansa. Tuulivoimalat ovat osaltaan uusiutuvaa ja puhdasta energiaa ja tuovat kaupungille tärkeitä verotuloja. Uusiutuvan energian tuotanto mahdollistaa myös vetytalouden investointeja, tiivistää hän meneillään olevaa kaupungin kehittämistyötä.

Hallan bioteollisuusalueen vihkiäisiä juhlittiin elokuussa

Sinikan mukaan Haapajärvellä on monia vahvuuksia tulevien vuosien varalle. Paikkakunnan keskeinen maantieteellinen sijainti ja liikenneyhteydet, kuten rautatie, mahdollistaat eri alojen investointeja, joista tällä hetkellä päällimmäisinä ovat uusiutuvaan energiaan liittyvät hankeaihiot. Ensi vuoden alussa starttaava yhteistyö Nihakin kanssa tuo uutta puhtia ja osaamista elinvoimatyöhön. Varautuminen tuleviin hankkeisiin vaatii Sinikan mukaan myös asuntojen rakentamista, jotta asuntoja on tarvittaessa tarjolla. Myös Sosiaali- ja terveyskeskuksen 2-vaiheen investointi odottaa toteutumista.

- Erityisen iloisia ja ylpeitä olemme uudesta K.J. Ståhlbergin koulun rakennuksesta ja mahtavista liikuntapaikoista. Ne ovat osaltaan meidän vetovoimatekijöitämme, toteaa hän tyytyväisenä.

Sinikka kehuu myös kaupungin sisäistä yhteistyötä eri poliittisten ryhmien ja viranhaltijoiden kesken. Hyvä yhteistyö mahdollistaa osaltaan myös sen, että Haapajärvi jatkaa itsenäisenä kuntana. Selvitysmenettelyn mukaiset toimenpiteet saadaan suoritettua ja alijäämät katettua. Kaupungin organisaation sisällä on vahva usko tulevaisuuteen ja siihen, että eteenpäin mennään. Tarkasta taloudesta huolimatta pitää tarvittaessa olla myös valmis satsaamaan kehittämishankkeisiin tai investointeihin.

Aluevaltuutettuna Sinikka toteaa, että myös Pohde on haasteellisessa tilanteessa. Talous aiheuttaa hyvinvointialueelle monenlaisia toimenpiteitä, joista osa varmastikin vaikuttaa tulevaisuuden palveluihin. Hän korostaa, että soten palveluverkostoon liittyvien uusien ratkaisujen tulee pohjautua vankkoihin asiaperusteisiin. Palvelujen järjestämisessä on otettava huomioon esimerkiksi välimatkat. Välimatkojen merkitys korostuu entisen Selänteen kuntien alueella, joka muodostava kiinteän alueen ja on kaukana monista palveluista. Maakunnan eteläisen alueen kuntien pitäisi pystyä, Sinikan mukaan, parempaan yhteistyöhön palvelujen järjestämiseksi.

Sinikka harmittelee edelleenkin Oulaskankaan perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen lakkauttamista. Päivystyksen säilyttämisen eteen tehtiin kovasti työtä eri tahoilla. Iltakymmeneen jatkuvan kiirevastaanoton paikka on luonnollisesti Oulaskankaalla, jossa sen hoitamiseen parhaat tilat ja osaaminen. 

Sinikka Parttimaa painottaa, että tarvittaessa Pohteen tulisi harkita eteläisen alueen ilta-aikaiselle kiirevastaanotolle myös toista sijaintipaikkaa keskeisellä sijainnilla entisen Selänteen kuntien alueelle. Tulevaisuudessa maakunnan eteläisen alueen Oulaskankaan iltakiirevastaanotto voi ruuhkautua suurten potilasmäärien takia. Nyt on jo tullut viestiä, ettei Oulaskankaalle ole voitu ottaa uusia potilaita klo 20 jälkeen, koska odottajia on ollut niin paljon ettei klo 22 mennessä olisi voitu kaikkia hoitaa. Suurena pelkona on lisäksi se, onko tällä alueella tarpeeksi ensihoitoyksiköitä, sillä yksiköt ovat kiinni tehtävässä OYS:n reissulla kauemmin kuin ennen. Lisäksi ensihoitoa tulee kuormittamaan entistä enemmän hoidon tarpeen arviointi asiakkaiden kotona.


Teksti Juha Uusivirta
Kuvat Haapajärven kaupungin facebook-sivut ja Juha Uusivirta