Minna Kontrolle Vuoden Tsemppari -palkinto

30.11.2025

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät yhdessä kahden työeläkeyhtiön kanssa palkitsivat haapajärvisen Minna Kontron Vuoden Tsemppari -palkinnolla. Palkinto luovutettiin lauantaina Kempeleessä pidetyssä maakunnallisessa palkintogaalassa. Palkinto myönnetään yrittäjien palautteen perusteella henkilölle, joka on pystynyt auttamaan heitä yritystoimintaan liittyvissä tilanteissa ja kysymyksissä. Minna työskentelee Nihakin palveluksessa yrityspalvelupäällikkönä ja palkinto perustuu Oulaisten yrityspalveluissa yrittäjien kanssa tehtyyn yhteistyöhön.

- Palkinto on äärettömän hieno tunnustus asiakkailta. Olen liikuttunut siitä, että asiakkaat ovat ehdottaneet minua palkinnon saajaksi. Esitetyt valintaperusteet tuntuvat kuitenkin hyvin minun näköisiltäni ja tunnistan niistä itseni, kuvaa Minna tuntemuksiaan myönnetystä palkinnosta.

Yrittäjät kertovat palkintoesityksissään muun muassa, että Minna tunnetaan helposti lähestyttävänä, käytännönläheisenä ja innostavana kumppanina, jonka luokse voi tulla matalalla kynnyksellä keskustelemaan yritysasioista. Laaja-alainen osaaminen näkyy Minnan työssä yritysneuvonnasta liikeidean ensikipinästä aina omistajanvaihdoksiin ja yrityskauppoihin asti, toteavat yrittäjät. Lisäksi todettiin esimerkiksi, että Minna ottaa yrittäjät sydämen asiaksi ja on nostanut Oulaisten yrityselämän uudelle tasolle.

- Sanon monesti asiakkaalle, että nyt me tehdään näin. Hyppään vahvasti yrittäjän kumppaniksi, aivan kuin olisin mukana hänen yritystoiminnassaan. Otan asian ja asiakkaan monesti niin henkilökohtaisesti, että asiakkaan asiat ovat mielessä esimerkiksi työmatkalla ja saatan lähettää viestiä, että mitä muuta vielä voitaisiin tehdä yrittäjän asian edistämiseksi tai auttamiseksi, kertoo Minna intohimoisesta suhtautumisestaan työhönsä yrittäjien asialla.

- Olen unelmatyössäni ja viihdyn siinä todella hyvin. Työtä tehdään sydämellä ja työajat joustavat siinä sivussa, monesti iltamyöhään asti. Nautin kovasti asiakaspalvelusta ja sanonkin usein, että me yrityspalvelupäälliköt olemme täällä asiakkaita eli yrittäjiä varten.

- Tule juttelemaan yrityspalvelupäälliköiden kanssa, jos mielessäsi on yrittäjäksi ryhtyminen. Aihiot ja ideat ovat hyvä lähtökohta, niistä voidaan lähteä yhdessä kehittelemään yrittäjyyden asiaa. Joskus ratkaisu löytyy luopuvan yrittäjän yrityksen ostamisesta. Liiketoimintakauppoihin on runsaasti vaihtoehtoja, koska alueella on paljon ikääntyviä yrittäjiä, jotka suunnittelevat yrityksen myyntiä. Alueen elinvoimalle on tärkeää, että yrityksille saataisiin jatkajia. Sillä tavalla saadaan myös palvelut säilytettyä omalla alueella, innostaa Minna yrittäjyyttä pohtivia viemään suunnitelmia toteutukseen.

Minna on ollut yritysneuvontatyössä kohta kuusi vuotta, josta ajasta kaksi vuotta Oulaisissa. Uusi vuosi tuo uusia kuvioita ja Minna siirtyy Nivalan ja Sievin yrityspalvelupäälliköksi. Mutta sama sydämen palolla tehtävä asiakaspalvelutyö yrittäjien asialla jatkuu edelleen.


Juha Uusivirta, kuvat Minna Kontro