Lukiolaisten matka Belgiaan - matkailu avartaa

11.11.2025

Lokakuun alussa vietimme viikon Belgiassa, Sint-Niklaas-nimisessä kaupungissa. Vierailulle pääsimme Erasmus+-projektin resurssein, matkassa oli mukana kymmenen opiskelijaa ja kaksi opettajaa.

Haapajärven lukion matkalaiset vanhan kaupungin aukiolla. Kuva Katri Matilainen

Sint-Niklaas on kaunis vanha kaupunki noin tunnin ajomatkan päässä Brysselistä. Osa rakennuksista Sint-Niklaaksessa ovat suojelutoimien takia säilyneet julkisivuiltaan jopa 1600-luvun arkkitehtuurin mukaisina. Vierailemamme OLVP-niminen koulu on rakennettu alun perin 1800-luvulla, ja alkuaikoinaan rakennus on toiminut luostarina.

Koulun käytännöt ja perussäännöt ovat rakennusten menneisyydestä huolimatta samankaltaisia kuin Suomessa. Toiminnan poikkeuksia ilmeni kuitenkin viikon aikana muutamia: puhelimia ei saa käyttää kouluaikana, kouluruokaa ei ole, joten oppilaat tuovat kotoaan eväitä, sekä joitakin pukeutumissääntöjä on. Lisäksi tunneilla ei saa syödä, koulun alueelta saa poistua koulupäivän aikana vain luvallisesti pyytämällä portin avausta, ja halutessaan oppilas voi juoda ainoastaan vettä läpinäkyvästä pullosta. (Tätä sääntöä oppilaat tosin rikkoivat ilman rangaistusta.)

OLVP:llä ollessamme saimme iloksemme huomata, että koulun ilmapiiri oli ystävällinen ja oppilaat tulivat toimeen kaikkien kanssa. Tämä helpotti aktiviteettien toteutusta kaikkien kannalta. Meille järjestettiin yhteisiä ruokahetkiä, päivä Brysselissä ja käynti Europarlamenttitalolla, leirikoulu sekä Sigmaplan-projektin tutustumiskierros. Sigmaplan on jokisuiston suojeluprojekti, eli taistelua ilmastonmuutoksen aiheuttamaa vedenpinnan nousemista vastaan.

Viikolla oli myös hieman vapaa-aikaa, jolloin host-oppilaat (eli majoittavat oppilaat) saivat halutessaan järjestää hostattavalleen ajanvietettä. Vapaa-ajalla koulumme oppilaita kävi esimerkiksi keilaamassa, shoppailemassa ja voimistelutunnilla. Kielimuurista ja suunnitelmien muutoksista huolimatta matka sujui hyvin, eikä vakavampia vastoinkäymisiä kohdattu. 

Uusien ihmisten tapaaminen ja heihin tutustuminen oli ehdottomasti viikossa parasta. Näiden kanssa aika kului siivillä, ja saimme kokea lukemattomia unohtumattomia asioita yhdessä. Matka takaisin Suomeen herätti odotuksen tulevaan, kun jälleen tammikuussa saamme tavata kaverimme uudelleen. Selina Mällinen, lukiolainenvedenpinnan nousemista vastaan.


Kaikki projektiin osallistuvat opiskelijat Suomesta, Saksasta ja Belgiasta. Kuva Sven Berthels 

Selina Mällinen, lukiolainen