Linja-autonkin kyydissä pääsee asioille keskustaan
Valveutunut lukijamme soitteli ja ihmetteli, että miksi ihmiset eivät käytä linja-autokyytejä. Hän keskustan liepeillä asuvana käy usein keskustassa kaupassa ja muilla asioilla. Kulkeminen on suunniteltava aikataulujen mukaiseksi. Lukijamme käyttää Matkahuollon Reitit ja liput -sovellusta, joka löytyy puhelinten sovelluskaupoista. Erityisen ihmetyksen aiheena hänelle olivat autottomat henkilöt, joilla olisi mahdollista päästä asioimaan useammilla vaihtoehtoisilla vuoroilla. Lukijamme mielestä vuorot sopivat mukavasti keskustan alueella tai liepeillä kanta- ja valtatien varressa asuville, koska reitit kulkevat monesti näitä teitä pitkin ja pysäkit ovat niiden varsilla.

Kuva tehty Copilotilla
Kouluaikana kyytejä on ensi vuoden toisella viikolla tarjolla esimerkiksi Oksavan suunnasta keskustaan seitsemän vuoroa. Esimerkiksi terveyskeskuksen alikulun kohdalla olevalta pysäkiltä pääsee keskustaan klo 11.39, 13.33, 14.26, 15.38, 15.42, 16.36 ja 17.09. Takaisinpäin keskustasta lähtee linja-auto klo 6.05, 6.20, 6.55, 7.50, 15.55 ja 16.05. Linja-autot ovat Paakinahon ja Wiimaxin autoja. Kuonan, Parkkilan ja Kalakankaan suunnasta on tietenkin omat vuoronsa ja aikataulunsa.
Koska asukkaat eivät monestikaan tiedä kodin lähellä kulkevista linja-autovuoroista ja niiden aikatauluista, niin he eivät käytäkään palveluja. Seurauksena on yleensä se, että matkustajamäärät pienenevät entisestään ja julkinen tuki vuoroille vähenee tai loppuu kokonaan, mikä johtaa yleensä vuoron lakkauttamiseen. Alueen ja paikkakunnan elinvoimaisuuden kannalta olisi tärkeää, että omalta paikkakunnalta pääsisi bussilla myös muihinkin maakuntakeskuksiin kuin Ouluun. Uudet ideat ja innovaatiot olisivat tarpeeseen esimerkiksi sponsoreiden avulla, joita voisivat olla vaikka valtakunnalliseen energiatuotantoon valjastetut tuulivoimayhtiöt.
Summa summarum: kannattaa ladata Reitit ja liput -sovellus ja tutustua kodin läheltä meneviin linja-autovuoroihin. Linja-auton kyydissä voi olla pienenkin matkan, vaikka vain kilometrinkin. Ja hinnatkin ovat kohtuulliset eli vajaat neljä euroa.
Juha Uusivirta
