Laivanlastausta 1950-luvulla

Haapajärvinen opettajana elämäntyönsä tehnyt Esko Lapinoja muistelee tarkasti ja mielenkiintoisesti nuoruudessa tehtyä laivanlastaustyötä Kalajoen satamassa.
50-luvun lopulla paperipuut ja puolipuhdas kaivospuu (propsit) parkattiin tienvarsilansseilla. Oli pitkät pöllipinot, joita siellä kevätauringossa parkattiin viikkokausia. Työvälineenä oli parkkuurauta, saattoi olla jopa nahkaesiliina ja parkkauspukki, johon pölli pantiin alaviistoon parkkausta varten. Pihkakin tarttui käsiin ja vaatteisiin.

Propsitavara ajettiin näiltä lansseilta satamiin (Rahja, Himanka ja Ykspihlaja) pääasiassa yksilavaisilla kuorma-autoilla (nuppiauto). Satamassa olivat mittamiehet, jotka mittasivat kuormat, jotta tiedettiin paljonko puutavaraa sinne kertyi ja, että automies sai palkan kuljetuksesta. Automiehellä saattoi olla apumies lastaamassa ja purkamassa. Satamassa oli yleensä useita autoja odottamassa mittaamista ja purkuun pääsyä laiturin viereen. Propsit purettiin mereen, johon muodostui laaja puutavaralautta puomien sisään. Joissakin autoissa oli kippi, joten käsinpurkua ei tarvittu. Puomeina olivat isot tukkipuut, jotka olivat päistään yhdistetty rautalenkeillä toisiinsa. Propsilautta oli upea näky, kun se kellui laajalla alueella meren laineilla. Satama oli saarien suojaama, ei avomerta.

Laivat tulivat tyhjinä lastattaviksi redille. Redi oli suojainen paikka lastausta varten, johon laiva ankkuroi itsensä. Yleensä se oli saarien välissä, kuitenkin syvävetinen, tuulilta suojattu merialue. Sinne moottoriveneet hinasivat puomien ympäröimän puutavaralautan laivan kylkeen. Toinen pää lautan puomeista kiinnitettiin laivan perään ja toinen pää laivan keulaan.

Laivat olivat usein vanhoja isoja neliruumaisia höyrylaivoja. Jokaisen ruuman kohdalla laivan kyljessä kellui puinen ponttooni köysillä kiinni. Ponttoonissa oli rautakiskoista tehty mitta, johon pöllit vedettiin pikalla siitä merestä kelluvasta lautasta.

Kun laiva oli tulossa, koottiin lastausporukka jokaiseen laivaan etukäteen valmiiksi. Ruuhka-aikoina miehiä tarvittiin eri kyliltä melkoinen määrä ja varsinkin heinäntekoaikoihin lastaajien löytäminen saattoi olla hankalaa.

Porukka kokoontui Rahjassa Jätkälään. Se oli siellä Konikarvon satamassa oleva lastausmiesten tukikohta, jossa sai ostaa kahvia, limsaa ynnä muuta. Siellä oli paljon miehiä ja pilliklubi, Saimaa, Työmies tai sätkätupakka savusivat. Lastausporukka koottiin moottoriveneisiin, mukaan lähtivät pomot, tavaran vastaanottajat ja tietenkin lastausporukan muonituksesta huolehtiva emäntä kahvipannuineen ja munkkeineen. Miehillä oli omat eväät repuissaan, yleensä vain voileivät ja maitopullo.

Moottorivene puikkelehti saarien välistä ja kohta ilmestyi näkyviin ison laivan uljas profiili. Se oli vaikuttavan ison näköinen. Se oli vaikuttavan ison näköinen seisoassaan tyhjänä lähellä olevia metsäisiä saaria vasten. Puutavaralautta kellui laivan kyljessä kiinni.

Ajoimme moottoriveneen laivan toiselle puolelle. Siellä riippuivat lähes kymmenmetriset köysitikkaat, joita pitkin nousimme laivan kannelle. Tavallisemmin laivassa oli neljä ruumaa. Jokaisen ruuman lastaukseen tarvittiin neljä miestä, kaksi miestä laskeutui köysitikkaita myöten merenpinnalle pöllilautan puolelle ponttoonille ja kaksi laskeutui ruumaan laivan seinämään hitsattuja askelmia pitkin. Jokaisen ruuman kohdalla laivan kannella oli höyryvinssi ja masto, jossa oli kääntyvä puomi. Höyryvinssissä oli iso pyörivä kela, jonka ympäri paksu kääntyvän puomin kautta kulkeva vaijeri kiertyi tai vapautui tarpeen mukaan ja nosti koukussa riippuvan pöllinipun laivaan. Höyryvinssiä käyttivät yleensä vanhemmat miehet. Kun vinssin käyttäjä ei nähnyt ponttoonille, eikä myös ruuman pohjalle, piti laivan kannella siinä reunalla olla vielä yksi mies, joka ohjasi käden liikkein ja huudoin vinssimiestä ja ponttoonilla sekä ruumassa työskenteleviä miehiä.

Lastaus alkaa

Ponttoonimiehet laittavat nostovaijerin rautakiskoiseen mittaan pohjalle ja sen päässä olevan ison rautakoukun riippumaan mitan pystykiskon päähän. Sitten he asettuvat eri puolille mittaa ponttoonin reunalle. Mitta täytetään vetämällä merestä pikalla pöllejä kahden puolen vuoron perään. Mitta pitää täyttää tasan täyteen, sillä nostokerroista lasketaan laivaan menevä puutavaramäärä. Mitan täyttymistä valvoo myös laivan reunalla seisova puutavaran vastaanottajan edustaja. Kun mitta on täytetty, laittaa ponttoonimies koukun riippuvan vaijerin ympärille.

Reelingillä oleva vinkkaaja antaa merkin vinssimiehelle. Vinssi alkaa pyöriä, vaijeri kiristyy tiukalle mitassa olevan pöllinipun ympärille ja nostaa sen sitten ylös mitasta. Vinssit kolisten pöllinippu nousee korkeuksiin, yli kymmeneen metriin. Sitten puomi alkaa kääntyä ruuman kohdalle ja pöllinippu häipyy ponttoonimiesten näkyvistä. Vinssimies laskee pöllinipun ruumaan. Ruuma on paljon isompi kuin ruuman ylhäällä oleva aukko, sillä laivassa on rautakansi, jossa on suorakulmainen ruuman aukko ja siinä noin metrin korkuiset seinämät, etteivät kannella kävelevät ihmiset putoa syvään ruumaan.

Vinssimies laskee pöllinipun ruumaan, mutta pysäyttää sen vinkkaajan ohjeiden mukaan riippumaan noin vajaan metrin korkeudelle laivan pohjasta. Vinkkaaja pitää kättänsä ylhäällä. Ruumamiehet alkavat heijata riippuvaa pöllinippua ruumassa edestakaisin niin pitkälle kuin mahdollista, sitten he huutavat "Lego" ja vinkkaaja lyö kätensä alas. Vinssimies vapauttaa vinssit kokonaan ja kovalla ryminällä pöllit lentävät ruuman perille saakka. Sitten he alkavat kovalla kiireellä pinota niitä, että ehtivät saada sen tehdyksi ennen kuin ponttoonilta tulee seuraava lasti. Ruuma on lastattava siten, että pöllit ovat siellä niin tiiviisti pinoissa, etteivät ne lastin keinuessa aallokossa matkan aikana pääse liikkumaan. Kun lastaus etenee päiviä, laiva painuu hiljakseen syvemmälle.

Merimiehet elävät laivalla omaa elämäänsä, tekevät laivalla kunnostustöitä, savu nousee hiljakseen laivan piipusta, koneetkin voivat välillä olla pienellä käynnillä ja tietenkin kokki laivan keittiössä laittaa ruokaa koko väelle. Polttoaine-, vesi- ja muonavarastoja täydennetään.

Kun ruuma on täytetty laitojaan myöten, keskeytetään lastaus siksi aikaa, kun laivamiehet tulevat laittamaan ruuman kansiluukut paikoilleen. Niiden päälle he vetävät tiiviit lujat vedenpitävät pressukankaat, jotka he taittavat ruuman yläreunojen reunapalteiden taakse ja kiilaavat ne tiukasti kiinni puukiiloilla. Ruumaan ei saa päästä vettä laivan uidessa syvällä täydessä lastissa ehkä kovassakin aallokossa. Aallot voivat lyödä laivan kannelle ja sen ylikin. Lastia tulee vielä lisää ja silloin laiva painuu vieläkin enemmän. Kannellekin tulevan veden pitää pois siellä olevista aukoista.

Seuraavaksi laivamiehet pystyttävät kannen reunoille pystypylväät. Laivan reunalla ovat kanttiset metallihahlot, joihin he pystyttävät neliskulmaiset monta metriä korkeat puuparrut.

Nyt alkaa kansilastin teko. Laiva voi olla välillä kallellaankin ja merestä otetut pöllit ovat liukkaita. On oltava erittäin varovainen, ettei tule liukastumisia ja putoa mereen. Laiva pitää tasapainoa yllä vesitankkien avulla, laskien tarpeen mukaan vettä tankeista eri puolilta laivaa. Kansilasti nousee korkealle, miehistön asuinosan ikkunat jäävät piiloon. Lopulta ylhäällä oleva komentosilta on enää kunnolla näkyvissä. Se on laivan ylimpänä oleva osa. Siellä ovat laivan kompassit, ruori ja muut ohjauslaitteet. Komentosillalta ainoastaan näkee nyt pöllilastin ja laivan keulan yli merelle.

Kun laiva alkaa täyttyä ja ei tarvita enää koko päivän lastausta, ei lastausporukkaa päästetäkään kotiin. Lastausta voidaan jatkaa jopa myöhälle yöhön, jotta laiva saadaan valmiiksi lähtöön. Laivan seisottaminen on niin kallista, että sitä ei kannata tehdä. Muistaakseni siitä maksettiin ylityökorvaus. Lastauksen toimeenpanija Kalajoella oli Rahjan Huolinta Oy. Palkka saatiin rahana tilipussissa, jossa oli myös maksukuitti erittelyineen. Lastaustyöstä maksettiin kunnon palkka.

Teksti Esko Lapinoja, kuva Kalajoen Satama Oy