Kotiseutumuseon korjaustyöt etenevät

11.09.2024

Haapajärvi-Seura kunnostaa jatkuvasti kotiseutumuseon alueen rakennuksia. Nyt ovat vuorossa päärakennuksen uunin korjaustyöt ja siitä seuraavat lattian kunnostustyöt tuvassa ja muissa huoneissa. Komea tuvan uuni on vuosien saatossa päässyt kallistumaan ja nyt se suoristetaan.

- Vanhoissa rakennuksissa ja vanhan korjaamisessa on aina omat yllätyksensä. Nyt lattian alta löytyi aika pahoin viottuneita kohtia, jotka korjaamme samassa yhteydessä. Uuni suoristetaan nykyaikaisella tekniikalla eli polyuretaanilla, mutta tottakai korjaustyöt tehdään museoammatilaisten ohjeiden mukaisesti. Meillä kävi toukokuussa täällä paikanpäällä Pohjois-Pohjanmaan museon asiantuntijoita, joiden kanssa keskustelimme uunin ja muista korjaustöistä, kertoi johtokunnan puheenjohtaja Ilkka Heinonen.

Korjaustöissä on mukana myös rakennusalan ammattilaisena paikallisen rakennusliikkeen eli Talomyynti Huhtala Oy:n Tuomas Huhtala. Uretaanityöt hoitaa Suomen Uretaanipalvelu.

Haapajärvi-Seura sai Museoviraston 6.000 euron avustuksen kotiseutumuseon pää- ja muiden rakennusten kunnostustöihin. Seura laittaa kunnostustöihin omarahoitusta noin 2.000 euron edestä. Päärakennuksessa korjaustöiden kohteena ovat siis lattiat ja uuni. Myös päärakennuksen alapohjan ilmanvaihtoa parannetaan porakivien välejä isontamalla. Vanhaa luhtiaittaa kunnostetaan suojaamalla päätyjen rakenteita. Aittaa myös nostetaan ilmanvaihdon parantamiseksi ja korjataan sadevesien poistoa.

Teksti Juha Uusivirta, kuvat Juha Uusivirta ja Ilkka Heinonen