Kotiseutumuseokin vaatii kunnostamista

13.05.2024

Haapajärvi-Seura on saanut Museoviraston 6.000 euron avustuksen kotiseutumuseon pää- ja muiden rakennusten kunnostustöihin. Lisäksi seuran pitää laittaa kunnostustöihin omarahoitusta noin 2.000 euron edestä. Päärakennuksen lattiat puretaan ja korjataan. Päärakennuksen tuvan mahtava leivinuuni on kallistunut ja uuni on sen takia suoristettava ja korjattava. Myös päärakennuksen alapohjan ilmanvaihtoa parannetaan porakivien välejä isontamalla.

Päärakennus on rakennettu 1800-luvulla ja siirretty museoalueelle Hautaperän tekojärven läheltä. Se edustaa aikansa yleisintä talotyyppiä Haapajärvellä. Talossa on kolme kamaria, joista yksi on ns. kievarikamari. Kestikievareissa majoitettiin aikanaan matkustavaisia. Toisessa kamarissa on Tiitonrannan Huitilan tilan kalusteita. Kaakeliuuni on tehty paikallisessa Nymanin kaakelitehtaassa, joka toimi Ylipäässä 1800-luvulla.

Myös vanhaa luhtiaittaa kunnostetaan suojaamalla päätyjen rakenteita. Aittaa myös nostetaan ilmanvaihdon parantamiseksi ja korjataan sadevesien poistoa.

Pohjois-Pohjamaan museon vastuumuseotutkija Johanna Latvamäki ja korjausrakentamisen asiantuntija Timo Kortetjärvi vierailivat tänään maanantaina kotiseutumuseolla katsastamassa suunniteltuja korjaustöitä. Samalla he antoivat neuvoja ja ohjausta muun muassa rakennusten käytöstä ja kunnostamisesta sekä näyttelyesineiden säilyttämisestä.

- Museon alueella on hyvät mahdollisuudet järjestää myös tapahtumia ja kausinäyttelyjä kesällä, innosti Johanna Latvamäki seuran johtokunnan jäseniä.

- Kotiseutumuseo avataan juhannuksen jälkeisellä viikolla ja se on avoinna heinäkuun loppuun torstaisin päivällä ja sunnuntaisin iltapäivällä. Kotiseutuyhdistys palkkaa nuoren museo-oppaan ja uutena palveluna on suunnitelmissa myös kesäkahvilan pitäminen museoalueella, kertoi Haapajärvi-Seuran johtokunnan puheenjohtaja Ilkka Heinonen tulevasta kesästä.

Lisätietoja kotiseutumuseon lukuisista rakennuksista ja mielenkiintoisista kokoelmista löytyy Haapajärvi-Seuran kotisivuilta: https://www.haapajarviseura.fi/museo/

Teksti ja kuvat: Juha Uusivirta