KoipiHoivassa terveydellistä jalkojenhoitoa hemmotteluhoitoa unohtamatta
Jalkojenhoitola KoipiHoivan yrittäjä Riitta Kokkoniemi aloitti tammikuussa Haapajärven yrittäjätalossa jalkojenhoidon palvelujen tarjoamisen. Viihtyisä ja valoisa hoitotila löytyi yrittäjäyhdistyksen kautta. Riitta pitääkin tärkeänä, että erilaisia terveydenhuollon palveluja on tarjolla asuinpaikkakunnalla, jotta asiointimatkat olisivat kohtuullisia.
Riitalla on takana pitkä ura terveydenhuollon ammattilaisena. Hän on valmistunut sisätautikirurgiseksi sairaanhoitajaksi vuonna 2005 ja hän on tehnyt hoitotyötä akuuttiosastolla. Halu oppia ja kokeilla uutta vei hänet Kokkolaan opiskelemaan terveydenhuollon jalkojenhoitajaksi. Opiskelijoilta vaadittiin aikaisempi terveydenhuollon tutkinto ja työkokemusta.

Riitta Kokkoniemi jalkojenhoitolan viihtyisissä tiloissa, joissa on uudet hoitolaitteet ja -välineet
- Väestö ikääntyy ja iän myötä jalkojenhoidon tarve lisääntyy. Vanhemmiten esimerkiksi verenkiertohäiriöt, ihon kuivuminen ja sieni-infektiot tuovat ongelmia ja vaativat hoitoa. Myös sairaudet, kuten diabetes, reuma ja neurologiset sairaudet, vaativat monesti säännöllistä jalkojenhoitoa, kuvaa Riitta jalkojenhoitoa vaativia tilanteita.
Riitta on hankkinut hoitolaan terveydellisen jalkojenhoidon vaatimat laitteet ja välineet. Esimerkiksi jalkojen hoitolaite, jota myös poraksi kutsutaan, oli aloittavalle yrittäjälle mittava investointi. Riitta onkin saanut yritystoiminnan investointeihin Keskipiste-Leaderin tukea.
Terveydellinen jalkojenhoito tarkoittaa jalkojen kokonaisvaltaista hoitoa, jossa ehkäistään ja hoidetaan erilaisia jalkaongelmia, kuten esimerkiksi kovettumia, känsiä, paksuuntuneita tai sisään kasvaneita kynsiä ja ihorikkoja.
- Hoidon aluksi teen alkututkimuksen, jossa katsotaan muun muassa nilkkanivelien asento ja kuormituspisteet sekä ihon ja kynsien kunto. Hoito perustuu siten ammattilaisen tekemään arvioon jalkojen kunnosta ja sopivista hoitomenetelmistä. Hoitosuunnitelman teemme yhdessä asiakkaan kanssa, Riitta kertoo hoidon aloittamisesta ja sen etenemisestä.
Asiakkaat tulevat hoitoon pääosin omasta aloitteesta. Joissakin tilanteissa terveydenhuollon vastaanotolla potilas saatetaan opastaa jalkojenhoitajalle jatkohoitoon. Monesti myös omaiset varaavat aikoja vanhuksille, kun ovat havainneet esimerkiksi hoidon tarvetta. Riitasta on ollut mukava havaita, että myös miehet hakeutuvat hoitoon. Asiakkaista onkin jo neljäsosa miehiä.
Riitta tekee myös kotikäyntejä asiakkaan kotona, kuten myös asumispalvelu- ja hoivayksiköissä. Tietyt sairaudet vaativat säännöllistä jalkojen omahoitoa, mutta usein tarvitaan myös ammattilaisen jalkojen kunnon tarkistamista ja jatkohoitoa. Jalkojenhoito on pääosin omakustanteista, vaikka hoidon perusteena olisikin sairaus.
Keskittyminen koko hoitoajan yhteen asiakkaaseen kerrallaan on ollut Riitalle mukava kokemus kiireiseen osastotyöhön verrattuna.
- Ajan jalkojenhoitoon voi varata puhelimella tai nettiajanvarauksesta. Minut löytää Ståhlbergin kadulla olevasta yrittäjätalosta ja sen kolmannesta kerroksesta, toivottaa Riitta nykyisille ja uusille asiakkaille.
Teksti ja kuva Juha Uusivirta
