Joni Stein musiikin ammattilainen

04.07.2026

Säveltäjä-muusikko Joni Stein oli esiintymässä tämän kesän Haapavesi Folk -musiikkitapahtumassa. Hän soitti konsertissa yhdessä Sami Harmaalan kanssa. Joni soitti haapajärvisille tutusti harmonikkaa ja Samin instrumenttina oli kitara. Konsertin nimenä oli Elämäni biisit ja muusikot soittivat heille läheisiä kappaleita.

Kaksikon yhteistyö on alkanut jo lukiovuosina Haapavedellä ja jatkui nyt pitkän tauon jälkeen samalla paikkakunnalla. Molemmat olivat kouluvuosina mukana Jokilaaksojen musiikkiopiston yhtyessä nimeltä Growth. Joni oli kulkenut jo Haapajärveltä yläasteaikana Haapavedellä yhtyeen harjoituksissa. Musiikkiopistossa yhtyeen opettajana toimi tuolloin Juha Ylikotila. 

Joni esiintymässä Haapavesi Folk Music Festivalilla

Lukion jälkeen Joni lähti vuonna 2014 opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan kansanmusiikin koulutusohjelmaan.

- Kansanmusiikin koulutusohjelma sopi minulle hyvin, koska siellä pystyin hyvin yhdistämään eri musiikin lajien kiinnostukseni. Kansanmusiikin lisäksi myös jazz-musiikki ja sen esittäminen oli tullut läheiseksi. Minulle oli jo opiskeluaikana tärkeä musiikillinen vapaus, improvisointi ja vuorovaikutus muiden muusikoiden kanssa, kuvaa Joni musiikillista taustaansa.

Saman vuosikurssin opiskelijoista tuli Jonille pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita ja yhteistyötä tehdään edelleen. Opiskeluaikana Joni oli mukana muun muassa Reelinki-yhtyeessä.

Joni on voittanut useita valtakunnallisia harmonikkakilpailuja sekä kansainvälisen Primus Ikaalinen -harmonikkakilpailun. Monella haapajärvisellä on edelleen mielessä Jonin nuorena voittamat Hopeinen ja Kultainen Harmonikka -kilpailut.

Kiinnostus japanilaiseen kulttuuriin ja musiikkiin on ollut vahvasti mukana Jonilla musiikin säveltämisessä ja luovassa työssä. Jonin mielestä kiinnostus japanilaisuuteen kumpuaa lapsuuden televisio-ohjelmista ja niissä esitetystä japanilaisesta musiikista.

Jonin yhteistyö opiskelukavereiden kanssa on tuottanut laajan ja pitkäaikaisen työn vaatineen Animagios-musiikkiteoksen, jonka ensimmäinen osa kantaesitettiin Vantaan Viihdeorkesterin, Grex Musicus -kuoron, kertoja Nina Tapion ja laulusolistien Maija Pokelan, Maija Pihlajaojan ja Onni Rajaniemen kanssa Helsingin Musiikkitalon isossa konserttisalissa vuonna 2024. Teos sijoittuu fantasiamaailmaan. Joni teki yhteistyötä sävellystyössä ja käsikirjoituksessa Santte Salosen kanssa. Sanoitukset Animagiokseen teki toinen opiskelukaveri Erika Hammarberg.

Kolmikko on luonut yhdessä Animagios-maailman ja siellä esiintyvät kielet, sinne sijoittuvat tarinat sekä Animagios-brändin tyylin ja suunnan. Ensimmäisen jo kantaesitetyn osan Ystäväni Tsizik jälkeen työryhmä työstää jatko-osaa musikaalia Vulfekin laulu.

Koska kyseessä on musikaali, niin tekijöiden roolit ovat hieman tarkentuneet ensimmäisen osan tekemisestä. Joni ja Santte ovat jälleen yhteistyössä säveltäneet musiikkia. Santte ja Eerika ovat vastanneet näytelmäteksteistä. Yhdessä he ovat rakentaneet edelleen Animagios-maailmaa, johon kuuluu myös oman kielen tekeminen, jota esitetään musikaalin yksittäisissä kohtauksissa.

Yhtenä Joni mielenkiinnon kohteena onkin ollut fonologia eli äänneoppi. Fonologia on kielitieteen osa-alue, joka tutkii kielen äännejärjestelmää ja sitä, miten äänteitä käytetään sanojen merkityksen erottamiseen.

Vulfekin laulu kantaesitetään ensi vuonna. Ajankohta tarkentuu työn edetessä.

Taiteellinen työ on Jonillakin edennyt sykleittäin. Vuorotellen säveltäminen ja musiikin esittäminen harmonikalla ja pianolla sekä erilaiset projektit ovat vaihdelleet työskentelyn kohteena.

- Minulla yksin tehtävä säveltämistyö lähtee inspiraatiosta soittimen kanssa. Työ etenee pikkuhiljaa vaiheittain ideasta valmiiksi teokseksi. Yhdessä tehtävässä säveltämistyössä kommunikoidaan paljon ja pompotellaan erilaisia versioita, Joni kertoo sävellystyön erilaisista tekotavoista.

Instrumenteistaan Joni summaa, että eri aikoina harmonikka ja piano ovat vaihdelleet sykleittäin esiintymis- ja säveltämistilanteissa. Tällä hetkellä instrumenttien välillä vallitsee tasapaino ja hän käyttää niitä ajallisesti yhtä paljon. Mielen pohjalla kajasteleekin, että tulevaisuudessa voisi esiintyä enemmän joko yksin tai eri kokoonpanoissa sävellystyön lisäksi.

Vaikka Joni on asunut jo kaksitoista vuotta Helsingissä, niin kotiseutu heijastelee omalla tavallaan luovan työn taustalla. Joni toteaakin, että Haapajärvelle tullessa olo tuntuu kotoisalta.

https://jonistein.com/
https://animagios.com/ 

Teksti ja kuva Juha Uusivirta

Share