Huutolainen

Kirjoitin tämän kolumnin MaaselänExtraan marraskuun ensimmäisenä päivänä. Pyhäinpäivä, rauhallista, harmaata. Edellisenä päivänä sytyttelin kynttilöitä Olkkolan hautausmaalla. Isällekin, isättömälle, kymmenvuotiaana täysin orvoksi jääneelle huutolaispojalle.

Huutolainen. Sana konkretisoitui minulle, kun menin isäni syntymäkotikunnan kunnanvirastoon. Arkistosta löytyi kunnan köyhäinhoitolautakunnan – ensin vaivaishoitohallituksen – pöytäkirja. Tämän johtokunnan joulukuun 21. päivänä1921 pitämän kokouksen päätöksellä isäni, tuolloin neljän vuoden ikäinen, sijoitettiin vuodeksi 1922 halvimman tarjouksen tehneen hoitoon. Tästä eteenpäin joka vuosi joulukuussa käydyssä huutokupassa pieni poika sijoitettiin uudelleen seuraavaksi vuodeksi, parhaassa tapauksessa samaan taloon kuin edellisenä vuonna, mutta usein talo myös vaihtui. Viimeinen sijoitus on pöytäkirjojen mukaan vuodeksi 1930, ja käsittääkseni isä jäi tähän taloon ilman maksua seuraaviksi vuosiksi.

Väkisin tuli tippa silmään, kun ajattelin pientä poikaa, joka joutui uudelleen ja uudelleen eri ihmisten huusholliin, outoon ympäristöön, pois kaikesta tutusta ja tutuista ihmisistä. Kaikkiaan sijoituspaikkoja oli kuusi. Viimeisen sijoituspaikan isäntäväkeä kunnioitan suuresti siitä, että isäni oli saanut käydä koulua. Suurena aarteena minulla on isän erittäin hyvä päästötodistus supistetusta kansakoulusta, päivätty 31.5.1930.

Monenlaisia mietteitä sosiaaliturvasta 1920-luvulla on päässäni pyörinyt. Minkälaiset olosuhteet juuri itsenäistyneessä maassa on ollut? Mikä on ollut naisen asema! Mitä 30-vuotiaana kuollut mummoni on tehnyt ja mikä on ollut kuolinsyy?

Miten tänä päivänä? Suomen perustuslaki,19 §: "Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvon edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon… Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä."

Toteutuuko perustuslaki Pohteen alueella? Onko se ihmisarvon edellyttämää turvaa, että joudut terveyskeskukseen tai saattohoitoon jopa satojen kilometrien päähän läheisistä ihmisistä? Minulla ei ymmärrys riitä siihen, että "ihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistetään" kilpailuttamalla vanhusten yhteisöllisen asumisen palveluja avoimella tarjouskilpailulla. Käytännössä käydään huutokauppaa siitä, kuka hoitaa halvimmalla. Vanhuksista on tehty huutolaisia. Isä oli huutolaispoika 1920-luvulla, tuleeko minusta huutolaismuori sata vuotta myöhemmin - aika näyttää.

Kritisoin poliittista päätöksentekoa, en paikallisia toimijoita. Tarpeen vaatiessa olen saanut omalla paikkakunnalla erinomaista hoitoa, viimeksi Oulaskankaan päivystyksessä. Mutta kaikkien ministerien kannanottoja en purematta niele! Hyvinvointialueilla pitäisi olla täydellinen päätösvalta omalla alueellaan ja riittävä rahoitus perustuslain määräämien palvelujen tuottamiseen, eikä kukaan voi vaatia, että lapset huolehtisivat ehkä satojen kilometrien päässä asuvista vanhemmistaan. Perustuslain mukaan se on julkisen vallan tehtävä.

Uhkakuva huutolaisuudesta motivoi hoitamaan omaa kuntoa, ainakin ajoittain! Niin kauan kun marjaan voi mennä tai pihalla on jotakin pakollista, kuntoilu hoituu ihan luonnostaan, mutta vähä tympiä ilima ja matala mieli, niin sitä istua läsöttää paikallaan – ei muista edes mahdollisuutta päätyä huutolaiseksi.

Muistetaan kuitenkin Eeva Kilven sanat: "Elämä on arvaamatonta. Milloin tahansa voi sattua jotakin hyvää" 

Eila Telinkangas