Hiihtoväki kauden päätöstilaisuudessa

28.05.2025

Kiilojen hiihtojaoston kauden päättäjäisissä keskiviikkona oli Someron sali täynnä iloista puheensorinaa kakkukahvien säestyksellä. Paikalla oli runsaasti erityisesti talvella kyläcup-hiihtoihin osallistuneita lapsia vanhempineen, mikä piti tilaisuuden eloisana ja virkeänä. Tilaisuudessa palkittiin niin kansainvälisesti, kansallisesti kuin piirin tasollakin menestyneitä hiihtäjiä.

Hiihtojaoston puheenjohtaja Tapani Keskitalo kertasi kauden kulkua ja hiihtäjien suorituksia. Välillä vaikeastakin lumitilanteesta huolimatta kausi saatiin pakettiin. Merkittävä ponnistus Kiiloille oli nuorten SM-hiihtojen järjestäminen maaliskuussa ja niiden lisäksi järjestettiin myös kansalliset Mika Myllylän hiihdot. Talvella pyöri myös hiihtokoulu sekä lasten ja nuorten kyläcup-hiihdot. Tapani kiitti niin kisajärjestelyjen, hiihtokoulun kuin kyläcup-hiihtojenkin talkooväkeä arvokkaasta työstä hiihdon eteen. Hän myös totesi, että talkootyötä tarvitaan jatkossakin, kun tulevana talvena Somerossa hiihdetään kansainväliset FIS-hiihdot. Puheenjohtaja oli tyytyväinen myös kauden varainhankintaan.

Yleisen sarjan kansainvälisestä menestyksestä tilaisuudessa palkittiin Tero Seppälä ja Tiia Olkkonen sekä Anssi Koirikivi kansallisesta menestyksestä. Iivari Murto menestyi hyvin Hopeasomman loppukilpailussa sekä KLL:n mestaruushiihdoissa. Nuorten hiihtäjien menestyminen myös piirin tasolla oli merkittävää. Kiilat oli Keski-Pohjanmaa Cupin paras seura. Piirinmestaruus ja K-P Cupin mitaleita kertyi 24 kappaletta, joista kuusi oli kultaista. Mainitsematta ei jäänyt myöskään Haapajärven voitto Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä. Hiihtokouluja järjestettiin kahdeksan kertaa ja yhteisharjoituksia oli kymmenen kertaa. Kyläcup-hiihtoihin osallistumisesta palkittiin yhteensä 20 nuorta hiihtäjää.

K-P Cupin ja pm-kilpailuissa menestyneet hiihtäjät olivat Elsa Laakkonen, Iivari Murto, Ida Harmaala, Neea Murto, Paavo Kokkonimi, Ilmari Kokkoniemi, Aino Jääskeläinen, Salla Tanskanen, Iiris Savelainen, Lotta Pietikäinen, Isla Savelainen, Ellen Vähätiitto, Elsa Laakkonen, Elli Pietikäinen, Eemi Kopola, Eemil Harmaala, Aava Kopola, Oiva Laakkonen. Neea ja Iivari Murto voittivat sarjansa K-P Cupissa. Paavo Kokkoniemi ja Elsa Laakkonen olivat toisena ja Iida Harmaala kolmantena sarjojensa K-P Cupissa 

Mutta hiihtäjien työ jatkuu päättäjäisistä huolimatta. Hiihtäjäthän tehdään tunnetusti kesällä ja kesällä Kiilojen hiihtäjillä on muun muassa yhteisharjoituksia ja leirejä lapsille Somerossa ja nuorille myös Vuokatissa.

Teksti ja kuvat Juha Uusivirta