Henkilöhaastattelussa Katja Marttinen ja Seppo Estola eli Marttiska

Haapajärvi kuvina -sivuston henkilöhaastatteluvuorossa Katja Marttinen ja Seppo Estola eli Marttiska.

1. Kertoisitteko itsestänne ja yhtyeestänne?
Katja: Olen 46-vuotias Marttiskan laulaja. Muutin Pihtiputaalta Haapajärvelle 2012. Olen toiminut kauneusalan yrittäjänä vuodesta 2009 ja pari vuotta sitten kouluttauduin esiintymisvalmentajaksi. Marttiska on laittanut bileitä pystyyn vuodesta 2014 ja koko keikkahistoria löytyy sivulta www.marttiska.fi . Viihdytetään ravintoloissa, tapahtumissa ja yksityistilaisuuksissa.
Seppo: Olen 57-vuotias Marttiskan kitaristi, percussionisti ja laulaja. Olen toiminut autoliikeyrittäjänä vuodesta 1994. Jossain vaiheessa aputoiminimeksi lisättii Soundiruletti, jonka alla on tehty tapahtumatekniikkaa, äänentoistoja, keikkailua ja kaikenmoista musiikkiin liittyvää...

2. Mikä sai teidät alunperin kiinnostumaan musiikista?
Katja: Lapsena nautin laulamisesta ja esiinnyin äidin videokameralle. Teini-iässä lopetin laulamisen muiden kuullen ja lauloin vain yksin. Lauloin paljon, mutta ajatus esiintymisestä oli liian jännittävää. Lukiossa bändin pojat kuulivat mun laulua musatunnilla ja pyysivät laulamaan heidän demolleen. Siitäkään ei vielä lähtenyt innostus esiintymiseen. Parikymppisenä olin yhdessä hääbändissä parin keikan verran, mutta pelkät treenit oli ihan kammottavat jännityksen takia. Siitä seurasi kuitenkin se, että mulle alkoi poikimaan kirkkoesiintymisiä häissä ja hautajaisissa. Niistä tykkäsin, koska lauloin aina piilossa parvelta.En oo oikein koskaan ollut kiinnostunut varsinaisesti musiikista, vaan enemmänkin siitä miltä tuntuu kun laulaa. Aikuisena ymmärsin, että laulaminen oli toiminut mulle ikäänkuin tunteiden purkamisen työkaluna ja omana hetkenä itselle. Laulaminen jonkun kuullen on kuin näyttäisi osan itsestään toiselle ihmiselle. Se miten toinen sen ottaa vastaan on erittäin merkityksellistä.
Seppo: Kitaran soittaminen alkoi jo -70 luvulla venäläisellä matkamuistokitaralla. Näinkin raskaasta alusta huolimatta, into vaan lisääntyi, ja -80 luvun puolivälissä pääsinkin jo kosolti mainetta niittäneeseen Migreeni-yhtyeeseen kitaristilaulajaksi. Vuodet Tiitonrannalla Kallion kamarissa 4 kertaa viikossa bänditreeneissä olivat hyvinkin antoisia, puhumattakaan tuvan kesämekkoturnauksista pingiksen merkeissä. Biisejä syntyi kuin liukuhihnalta ja keikkakokemustakin kertyi. Uuden aallon hiipuessa, nimi vaihtui K. Malmberg Bandiksi. Vuonna 1994 perustettiin ensimmäinen versio Heimo Meskasesta - Heimo Meskanen and his Antijazz Lifestyle Group. Soiteltiin Allman Brothers/Lynyrd Skynyrd tyyppisiä covereita joitakin vuosia. Kun siirryttiin Suomirock-covereihin, nimeksi muutettiin Heimo Meskanen & Väsyneet kädet. Tätä riemua jatkuikin vuoteen 2013 asti, jolloin Meskanen siirtyi telakalle. Sitten pitikin kehittää jotain uutta musiikillista tekemistä ja Marttiska sai alkunsa.

3. Miten te kaksi tapasitte ja päädyitte tekemään musiikkia yhdessä?
Katja: Tavattiin 2010 TV-ohjelmassa nimeltä Kuorosota. Oltiin Pete Parkkosen Pihtiputaan kuorossa. Koska Putaalta ei löytynyt tarpeeksi kuorosotureita, niin osallistujia valikoitiin myös Kinnulan ja Haapajärven alueilta. Parin vuoden päästä Seppo keksi laittaa duon pystyyn mun kanssa. En ollut yhtään innostunut, koska esiintymisjännitys vaivasi mua pahasti. Onneksi Seppo ei antanut periksi. Hän ilmeisesti näki minussa potentiaalia ja uskoi meihin. 

4. Mikä teitä yhdistää musiikillisesti ja onko jotain, missä olette täysin eri maailmoista?
Katja: Musiikillisesti me ollaan hiouduttu yhteen älyttömän hyvin tässä genressä mitä me tehdään yhdessä. Mähän olin alunperin ihan tangotyyppi. Aikanaan haaveilin tangomarkkinoille osallistumisesta, mutta en ikinä uskaltanut osallistua sattuneesta syystä. Seppohan on sielultaan ihan bluesmiehiä. Mä muuten jaan saman musiikillisen salaisuuden Juha Tapion kanssa: en kuuntele musiikkia. Yks kampaaja ihmetteli mulle kerran, että miten mä pystyn olla kuuntelematta musaa ja sen sijaan joudun kuuntelemaan omia ajatuksia. Osasin sanoa vaan, että rakastan paljon hiljaisuutta. No, mut Seppo taas kuuntelee musiikkia ihan koko ajan. 

5. Mikä on parasta siinä,että teitä on vain kaksi yhtyeessä? 
Katja: Tälleen kahestaan soitellessa saattaa olla helpommat neuvottelutilanteet kuin isomman orkesterin kesken. Tarvii tapella vaan yhden ihmisen kanssa. Toki meillä on Tuomisen Reetu äänimiehenä isommilla keikoilla ja ollaan pärjätty tosi hyvin kolmistaankin.

6. Kumpi tekee mitä ? Sanoitukset,sävellykset jne? 
Katja: Seppo tekee lähes kaiken, koska se on se musatyyppi. Hän on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut kaikki meidän omat biisit. Kyllä mä kuitenkin sanon jos mulla tulee joku idea, että on se sovittamista sekin. Mä oon muuten tehnyt yhden biisin vuonna 2011! Se lähti siitä kun luulin levyn tekemisen olevan helppoa. Seppo sitten ehdotti, että teeppä nyt ensin vaikka yksi biisi. Mä tein sen heti seuraavana yönä. Se on kaunis kappale, jonka nimi on Terveiset sielulle ja se odottaa edelleenkin ensiesitystään. Keikoilla mä laulan ja soitan kazoo-pilliä. Seppo toimii rumpalina, kitaristina ja stemmalaulajana. Siinä sitä onkin hommaa yhelle miehelle ja kyllä sitä keikoilla monet musaihmiset tuleekin eturiviin ihmettelemään. Tietty kannetaan, kasataan ja puretaan kamat yhdessä. Mitä nyt joskus saatan jäädä juttelemaan liian pitkäksi aikaa ihmisten kanssa…

7. Onko joku kappale,joka on teille molemmille erityisen tärkeä?
Katja: Sepon tekemä Hetken vielä. Löytyy YouTubesta. 

8. Millainen tunnelma teillä on lavalla? Millainen lavapersoona teillä kummallakin on ?
Katja: Me ollaan bileduo ja me luodaan tunnelma sen mukaisesti. Reipas ja iloinen meininki, joka antaa pönötykselle kyytiä. Toki me osataan luoda herkkääkin tunnelmaa kuten esimerkiksi Marttiskan Joulussa ja esim. hääkirkoissa ja siunaustilaisuuksissa. Marttiskan keikoilla keskitytään aina paikalla oleviin ihmisiin. Mä koen vahvasti, että tämä työ on palvelutehtävä siinä missä mikä tahansa muukin ammatti. Mulle tärkeintä on luoda yhteys ihmisiin, koska heille tätä tehdään. Täydellinen keikka syntyy yhteydestä, vuorovaikutuksesta. Siitä, että jokainen kuulija tietää, että me ollaan siinä heitä varten. Ei meitä varten. Esiintyessä mä en koe esiintyväni, vaan olevani. Olen läsnä. Paras keikka tulee just tosta. Mitä vaan voi tapahtua, koska tilanne koetaan yhdessä siinä. Tästä aiheesta mä voisin puhua vaikka viikon ja se onkin yksi tärkeimmistä teemoista mun esiintymisvalmennuksissa. Vaikka kohderyhmänä onkin asiantuntijat ja yrittäjät. Läsnäolo on kaiken esiintymisen ydin. Lavapersoonasta ajattelen, että mulla ei oikein ole sellaista. Mä olen lavalla oma itseni ja ilmaisen itseäni niinkuin se laulajan työssä tulee ilmi. Mun muissakin töissä oon samalla tavalla oma itseni ja ilmaisen silloin sitä mitä kuolloisenkin työn kautta tulee läpi. Eräs laulaja ehdotti mulle aikanaan, että mun pitää luoda itselleni lavapersoona, jotta pääsen liiallisesta jännittämisestä eroon. En pystynyt siihen, koska mua on rentouttanut aina eniten se, että olen oma itseni. Mutta mua on auttanut jännittämisen kanssa roolityöskentely ja sitä tämä avulias laulajakin varmaan tarkoitti. Esitin nimittäin vuosien ajan stand up-koomisia roolihahmoja, jotka olivat luonteeltaan rohkeampia kuin oikea minäni ja se vähensi mun jännittämistä laulukeikoillakin.

9. Onko teillä ollut hassuja tai yllättäviä hetkiä keikoilla?
Katja: Hassuja ja yllättäviä hetkiä on ollut keikoilla muun muassa liian päihtyneiden ihmisten kanssa. Alkuvuosina lauloin aina mikrofoni kiinni standissa, mutta se loppui liian tiiviiseen eturivin porukkaan, joka tönäisi mikrofonistandiä niin, että mikki iskeytyi mun huuliin ja hammaskin sai oman osansa iskusta. Sen jälkeen oon laulanut aina mikki kädessä. Yllättäviä tilanteita tulee myös esimerkiksi hääjuhlien aikatauluissa, mutta nykyvuosien aikana ainoat yllättyjät on häiden järjestäjät. Me tiedetään jo varautua siihen, että me soitetaan sitten kun aika on eikä useinkaan silloin, kun ohjelmassa lukee. Joskus myös takahuoneet yllättävät suuntaan jos toiseen. 

10. Miten musiikki näkyy teidän muussa elämässä?
Katja: Musiikki on suuressa osassa Sepon elämää. Hän tietää aina kaikki uudet biisit, bändit ja niiden kokoonpanot. Mä kuuntelen musaa silloin kun opettelen uuden biisin settiin. Mä kyllä tykkään musiikista tosi paljon, mutta mulla menee niin paljon sen edelle. Jos selaan somea, niin äänet on mutella. En tykkää taustamusiikista, vaan silloin kun kuuntelen musiikkia, en tee mitään muuta. Kuuntelen ja koen musiikin. Rakastan aamuhiljaisuutta, kun tie ja koko kylä on hiljainen. Silloin kuuntelen lintujen laulua, tuulen huminaa puissa ja pörriäisten surinaa. Korkeat naisäänet on uskomattoman kauniita ja liikutuin helposti kyyneliin kun taitava sopraano laulaa. 

11. Mikä kappale kuvaisi täydellisesti teidän yhteistä meininkiänne?
Haloo Helsingin Reiviluola

12. Mitä terveisiä haluaisitte lähettää haapajärvisille?
Terveisiä haapajärvisille: Kiitos kaikille, jotka olette tilanneet meidät tapahtumiinne, olleet keikoillamme ja, jotka olette luoneet tunnelmaa yhdessä meidän kanssa Marttiskan Joulussa. Kaikkein parasta kesää! 

Suuret kiitokset Marttiskalle haastattelusta.

Haastattelu: Veijo Toivoniemi Kuvat: Marttiska

Yhteisökanava ja Haapajärvi kuvina -sivusto tekevät yhteistyötä myös siten, että Haapajärvi kuvina -sivuston henkilö- ja yrittäjähaastattelut julkaistaan myös yhteisökanavalla.