Henkilöhaastattelussa Joni Toivonen

25.07.2025

Seuraavaksi Haapajärvi kuvina -sivuston haastatteluvuorossa Haapajärven Kiilojen jalkapallojaoston valmennuspäällikkö Joni Toivonen.

Kuvassa vasemmalla valmennuspäällikkö Joni Toivonen, oikealla valmentaja Jani Hietala 

1. Kerro hieman itsestäsi ja valmentajataustastasi?
- Olen intohimoinen jalkapallomies päästä varpaisiin. Sastamalasta kotoisin ja siellä jalkapallon pariin hypännyt jo pienenä. Oma peliura kaatui valitettavasti loukkaantumisiin ja vaivoihin, mutta ne toisaalta kuljettivat sitten valmennushommien pariin. Nyt valmennusuraa takana yhtäjaksoisesti kymmenen vuotta ja toki jo aiemminkin tuli vedettyä jalkapallokouluja ja oltua apuvalmentajana joukkueiden mukana. Joukkuevalmennusten lisäksi olen päässyt toimimaan myös valmennuspäällikön roolissa Haapajärvellä useamman vuoden ja se on auttanut myös itseä kehittymään, kun on saanut tehdä toimenpiteitä valmennustoiminnan kehittämiseksi. Näiden lisäksi olen toiminut myös Palloliitolla valmennustehtävissä.

2. Miten valmistaudutte tuleviin otteluihin?
- Jalkapallokauden aikana valmistaudumme jokaiseen otteluun samalla tavalla; harjoittelemme mahdollisimman laadukkaasti ja pyrimme viemään omia pelaamisen periaatteitamme eteenpäin. Futsalkaudella valmistautumiseen sisältyy välillä myös videopalavereita sekä tietoa siitä miten vastustaja pelaa. Tämä auttaa pelaajia ymmärtämään pelin asettamat vaatimukset paremmin. Mutta oma tekeminen on se tärkein juttu kesät ja talvet eli liikaa ei tuijoteta vastustajien tekemistä.

3. Miten ylläpidätte joukkuehenkeä?
- Joukkuehenkeä ylläpidämme erilaisilla tapahtumilla jalkapallokentän ulkopuolella. Olemme esimerkiksi mökkeilleet, pitäneet kisakatsomoita ja muita erilaisia joukkuepäiviä, joissa joskus on enemmän toiminnallista puuhaa ja joskus vain oleskelua. Nämä ovat tärkeä osa joukkuehengen rakentamista ja ylläpitoa. Harjoitus- ja pelitoiminnassa pyrimme vaalimaan omia periaatteitamme, joiden avulla huolehditaan, että jokainen kokee olonsa joukkueessa tervetulleeksi.

4. Onko sinulla vinkkejä nuorille pelaajille, jotka haluavat kehittyä pelaajana?
- Käyttäisin tähän yhtä mottoani; harjoitus tekee mestarin ja mestarit harjoittelee aina. Palloa oppii käsittelemään vain siten, että leikkii pallon kanssa mahdollisimman paljon. Oikoteitä ei ole, kovaa duunia se vaatii. Myös pihapelit olisivat loistava juttu! Ja peliä oppiakseen kannattaa myös katsoa jalkapalloa.

5. Miten seuraat pelaajien edistymistä kauden aikana?
- Seuraan pelaajien edistymistä käyttämällä tietyissä harjoitusjaksoissa erilaisia edistymistä mittaavia keinoja, kuten taito-yhdistelmiä, joita pelaajien tulee suorittaa. Myös videoiden kuvaaminen on yksi tapani seurata kehittymistä sekä tietysti fysiikka- ja taitotestejä ollaan järjestetty toisinaan. Pelitapahtumat myöskin kertovat osaltaan missä mennään.

6. Miten analysoitte vastustajaa ennen otteluita?
- Jalkapallokauden aikana emme analysoi vastustajaa juurikaan ennen pelejä vaan keskitymme täysin oman pelaamisemme periaatteisiin. Pieniä yksityiskohtia vastustajasta tietysti pyrin vinkiksi antamaan, jotta tekeminen helpottuu. Futsalkaudella myös vastustajan analysointi sisältyy ohjelmaan enemmän.

7. Miten autat pelaajia käsittelemään painetta ja jännitystä?
- Tämä onkin seuraavia asioita mitä aion opetella paremmin. Omalla peliurallani ajattelin, että kun vain pidän huolen, että olen kentän taitavimpia pelaajia niin minulla ei ole mitään hätää. Samaa pyrin myös omassa valmennuksessani tuomaan esille. Itseluottamus vahvistuu, kun taidot kehittyy. Silti joskus paine ja jännitys kasvaa pelaajilla suuremmaksi, joten silloin pyritään juttelemaan ja koitetaan kääntää ajatus siitä mitä voisi käydä siihen mitä on mahdollista saavuttaa. Tämä usein auttaa pelaajia saamaan fokus asiaan eikä niinkään jännittämiseen. Toisaalta pieni jännitys on myös hyvästä.

8. Mitä menestystä olette saavuttaneet lähiaikoina ja mikä on kauden tavoite?
- Suurin menestys on tullut futsalin puolelta. Vuoden 2024 keväällä voitimme lähes kokonaan vuotta nuorempien joukkueella T15 ikäluokan SM-pronssia ja tämän vuoden keväänä samassa ikäluokassa SM-hopeaa. Kaukana ei ollut seurahistorian ensimmäinen Suomen mestaruus. Sitä lähdetään tavoittelemaan taas ensi futsalkaudella. Jalkapallokaudelle emme ole asettaneet suurempia menestystavoitteita.

9. Mitä pidät tärkeimpänä onnistuneen joukkueen rakentamisessa?
- Onnistuneen joukkueen rakentamisessa tärkeintä on mielestäni se miten erilaiset ihmiset ja erilaiset pelaajat saadaan hitsattua yhtenäiseksi joukkueeksi. Kun jokainen kokee olevansa tervetullut ja osa joukkuetta niin koko joukkue pelaa paremmin. Sieltä se kaikki lähtee, että sydän on mukana ja jokainen huomioidaan.

10. Mitä terveisiä haluaisit lähettää haapajärvisille jalkapallon harrastajille?
- Haapajärvisille jalkapallon harrastajille sellaisia terveisiä, että jatkakaa kovaa treenaamista. Se sinnikkyys varmasti palkitaan jossain vaiheessa. Meidän seurasta on mahdollisuus ponnistaa myös pidemmälle, kuten on nähty, joten uskokaa unelmiinne ja nauttikaa jalkapallosta! Ja hei, aina jos tarvitsee kehittyäkseen jotain jeesiä niin hihasta saa tulla nykäisemään!

Kiitokset Jonille haastattelusta! 

Haastattelu ja kuva: Veijo Toivoniemi

Yhteisökanava ja Haapajärvi kuvina -sivusto tekevät yhteistyötä myös siten, että Haapajärvi kuvina -sivuston yrittäjä- ja henkilöhaastattelut julkaistaan myös yhteisökanavalla.