EU:n maksukorteilla aineellista apua vähävaraisille

Suomessa elää arviolta yli 200 000 ihmistä, jotka tarvitsevat ruoka-apua ja aineellista apua selvitäkseen arjesta. Tähän hätään noin 200 Suomen evankelis-luterilaista seurakuntaa haluaa vastata tarjoamalla avuntarvitsijoille aineellisen avun maksukortteja ja ohjaamalla ihmisiä heidän tarpeitaan vastavan avun piiriin. Toiminnan lähtökohtana on avuntarvitsijan henkilökohtainen kohtaaminen ja hänen avuntarpeensa kartoittaminen, minkä yhteydessä on mahdollista tarjota apua akuuttiin hätään 40 euron arvoisen maksukortin muodossa.
Maksukorttien tarjoaminen vähävaraisille on syksyllä 2023 käynnistyneen Yhdessä tehden -tukea, tekoja ja hyvinvointia -ryhmähankkeen toimintaa, joka on osa Euroopan sosiaalirahasto plussaa (ESR+) osin rahoittamaa kokonaisuutta. Hanketta koordinoi Kirkkopalvelut ry, hankekumppaninaan Pohjois-Karjalan hyvinvointialue Siun Sote ja yli 200 Suomen evankelis-luterilaista seurakuntaa. Kahden vuoden aikana seurakunnissa jaetaan yhteensä 75 000 maksukorttia ja Siun soten kautta 4650 korttia.
Haapajärven seurakunnassa viidennen maksuerän kortit jaetaan ensisijaisesti keskiviikkona 26.2. klo 11-13 Seurakuntakodissa. Mikäli kortteja jää, niitä on mahdollista kysyä vielä maaliskuun puoleenväliin asti diakonilta. Kortti tulee noutaa henkilökohtaisesti eli toisen puolesta ei korttia voi saada. 40 euron arvoisia kortteja on jaossa tällä kertaa 120 kpl.
Maksukorteilla voi hankkia elintarvikkeita ja muita perustuotteita maksukortin myöntäneistä K- tai S-ryhmän kaupoista. Veikkaus-, alkoholi- ja tupakkatuotteita korteilla ei voi hankkia.
Vuoden 2024 aikana Haapajärven seurakunnan diakoniatyön kautta avustettiin taloudellisissa vaikeuksissa olevia haapajärvisiä n. 30 000 eurolla. Luvussa ovat mukana sekä seurakunnan talousarviorahoista myönnetyt avustukset että yksityisten, yritysten, yhteisöjen ja EU:n kautta tulleet lahjakortit sekä seurakunnan diakonityön keräysvaroista annetut avustukset. Jokilaaksojen nuorten tuki ry:n ylläpitämän Ruokapankin lähetteet anotaan myös seurakunnalta. Lähetteitä annettiin viime vuoden aikana n. 120 kpl.
Seurakunnan järjestämät yhteisölliset ruokailut ovat osoittautuneet tarpeellisiksi. Esim. kerran kuukaudessa järjestettäviin Syödään yhdessä -päivällisiin osallistui vuoden 2024 aikana n. 2 500 ruokailijaa lapsiperheistä ikäihmisiin. Vapaaehtoiseen maksuun perustuvat ruokailut jatkuvat myös vuonna 2025.
Lisätietoja:
Hankkeen valtakunnallinen tiedote osoitteessa: kirkkopalvelut.fi/yhdessa-tehden-hanke/
https://www.ruokavirasto.fi/tuet/elintarvikkeet/aineellinen-apu-esr/
Kirkkoherra Kari Tiirola p. 044-7698233, kari.tiirola@evl.fi