Elokuvasta, elämästä ja uskosta – elokuvaohjaaja Klaus Härön haastattelu hiippakuntapäivillä

19.05.2025

"Hyvyys ilman muuta voittaa pahan. Meidän täytyy vain ruokkia hyviä asioita", totesi elokuvaohjaaja Klaus Härö kuluneella viikolla vietetyillä Oulun hiippakuntapäivillä. Piispa Jukka Keskitalon haastattelussa Klaus Härö kertoi suhteestaan elokuvaan, elämään ja uskoon.

Suurten tarinoiden ohjaajana tunnettu Härö muisteli, miten intohimo elokuviin on seurannut häntä jo kouluajoista lähtien. "Härö, kun tulee se päivä, jolloin et puhu elokuvista, saat karkkipussin", olivat kaverit luvanneet. Sellaista päivää ei ole elokuvien ystävien onneksi tullut, sillä hänen ohjaamilleen elokuville on tyypillistä halu etsiä kauneutta ja merkityksellisyyttä. Merkittävät elokuvat antavat Härön mukaan katsojalle tunteen, että et ole maailmassa yksin. Juuri sellaisia elokuvia ovat Härön ohjaamat "Postia pappia Jaakobille", "Äideistä parhain" sekä uusin ohjaus "Ei koskaan yksin." Erityisesti viimeisimmässä nousee esiin yksilön moraalinen vastuu pahan maailman keskellä. Elokuvan keskeinen hahmo Abraham Stiller ei voi vaieta, vaikka hänellä olisi ollut siten mahdollisuus päästä helpommalla. Hän nousee sankariksi vastoin tahtoaan. Piispa ja Klaus Härö kysyivätkin, tapahtuuko maailmassa nyt jotakin sellaista, josta lapsemme joskus kysyvät: "Miten saatoitte olla niin naiiveja, ettette huomanneet ja reagoineet". Olemmeko valmiita katsomaan sivuun hetken, kunhan vain lopputulos on se, mitä etsimme? Pyhittääkö siis tarkoitus keinot?

Klaus Härön henkilökohtainen usko nousee esille hänen elokuvissaan, mutta ei päälle liimatusti eikä hyökkäävästi. Juuri kristilliseen vakaumukseen perustuu myös luottamus siihen, että hyvyys lopulta kuitenkin voittaa. Vaikkapa "Äideistä parhain" kertoo asioista, joita kukaan ei haluaisi elämässään tapahtuvan. Joskus kuitenkin tulee se päivä, jolloin sellaisetkin tapahtumat ovat vain osa elämää, ei koko elämä. Joskus myös jokin ikävä asia elämässämme saattaa tuoda esille sellaisia puolia, joista voi myöhemmin kokea myös kiitollisuutta. Tähän liittyy Härön mukaan myös rukous, joka ei suinkaan ole automaatti. Jumala päättää, mutta rukouksessa hän kutsuu ihmistä mysteerin äärelle. Jumala ottaa ihmisen mukaan luomistyöhönsä.

Hiippakuntapäiville osallistui 600 seurakuntien työntekijää ja vastuunkantajaa Utsjoelta Perhoon. Haapajärveltä mukana oli 10 työntekijää, joista Mika Katajamäki ja Maria Paananen olivat myös toteuttamassa päivien päätösmessua Oulun Tullisalissa.

Teksti ja kuva Kari Tiirola