Elämän valtasuonet eli yritystoimintaa Haapajärvellä
Haapajärvellä maa- ja metsätalous sekä monipuolinen muu osuus- ja yritystoiminta toiminta ovat olleet ne perustavaa laatua olevat elämänvaltasuonet, jotka ovat antaneet elämisen perustan luomalla työtä, ja mahdollistaneet monipuolisen järjestö-ja harrastustoiminnan Haapajärvellä.
Haapajärvellä on järjestäytynyttä yrittäjien yhdistystoimintaa ollut 80 vuotta. Haapajärven yrittäjien vanhasta tilikirjasta löytyy jo ensimmäisen vuoden kirjauksia, vaikka aivan ensimmäisten vuosien pöytäkirjoja ei enää olekaan tallessa. Toiminnan alusta alkaen Haapajärven yrittäjäyhdistys on kuulunut Keski-Pohjanmaan aluejärjestön kautta valtakunnallisiin keskusjärjestöihin. Nykyään yhdistys kuuluu Keski-Pohjanmaan Yrittäjiin ja sen kautta Suomen Yrittäjiin, joka on valtakunnallinen keskusjärjestö. Alkuvuosina yrittäjäyhdistyksessä olivat aktiivisesti mukana kauppiaat. Ensimmäisenä yhdistyksen puheenjohtajana toimi A.E. Hyvärinen ja hänen jälkeensä 1950-luvulla puheenjohtajina ovat toimineet Antti Jaakonaho, Kaarlo Savolainen ja Yrjö Nuottimäki, jotka ovat vanhemmille haapajärvisille tuttuja kauppiaita. Yrittäjäyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimii tällä hetkellä Leena Korkiakoski.
Haapajärvellä on paljon sekä aikanaan toimineita että nykyisin toimivia yrityksiä. Haapajärvellä on maa-ja metsätalouden ja käsityöläisyyden lisäksi yritetty aina monella alalla. Yrityksiä on perustettu ja kun toiminta on loppunut, on perustettu uusia.
1880 ja 1900-luvun alussa toimineen Kauppias Wilhellm Reisin omistama Reissin Kauppakartanon toiminta on loppunut. Samoin ovat lopettaneet kauppias Juho Katteluksen Kauppakartano, Eräntien sekatavaraliike ja Heikki Jaakonahon Jaakolan kauppa.

Osuuskauppa Suomenselän myymälöitä kahta puolta Kauppakatua

Osuusliikkeen ensimmäinen kauppaliike Terijoelta siirretyssä rakennuksessa, jossa myöhemmin toimi Pellikan kulta- ja kelloliike. Taustalla Häggmanin kahvila-leipomo.

Osuuskaupan Parkkilan myymälä Rientola

Tyyne Leimun puusepän verstas Asemakadulla

Saimi Rintalan valokuva-alan liike Sairikuva
Aikanaan Haapajärvellä on ollut myös muun muassa seuraavia kauppaliikkeitä ja yrityksiä Pellikan kelloliike, Savolaisen Pukimo, Asemakadulla Töllin paperikauppa, Haarapuhdossa Murtosen kauppa, Asuste-Eräntie, Kemiläisen vaateliike, V. Tapion vaateliike, Mikkolan kenkä ja laukku, Kämäräisen vaateliike, Sairikuva, Kampaamo Maria, Väri ja Tapetti, Nuottimäen vaateliike, Airaksisen korjaamo, E. Airaksisen kampaamo, Haapajärven Leipomo, Kumi-Helenius, Laatuletti, Jankon Betoni, Laitilan Kone, Grillikulma, Terazza, Urheilu Heinonen, Kolarikorjaus Savolainen & Suorsa, Vaateliike Romeo & Julia, Muoti Karitsa, Niinikosken Auto, K-rauta maatalous Tyni Säästöliekki, Telemyymälä, Viihdestoppi, Kenkämesta, Kinnusen kenkä, T-market Haavikas, Kuntopiha, Pikku-Alpo, Leppälän valokuvaamo, Aitapuu, Hilja Halonen, Liimataisen kelloliike, A. Ihosen parturi kampaamo, Kalen grilli, Fin-sorpu, Ultex.Oy.
Muistoissamme ovat myös seuraavat Haapajärvellä toimineet yritykset: Junttilandia, Revon Sähkö Oy ja Selkämaan Suunnittelu Oy, kuten myös Niva-Sähkö Oy sekä Pienkonekorjaamo Matti Hyytiälä. Ruoka ja Herkku, Pekan pysäkki, Eevan keidas, Eräntien K-kauppa, RK-offset, Autorepo, Alpontori, Kukonaskel, Paten grilli, Pifferia Maare, Niva-sähkö, Sinikan myyntihalli, PUE, Parturi Hilkka Karhunen, Lintu ja akvaario, Autotalo Savusalo, Pizzakellari, Pekan Pörssi, Mantteli, Aution Auto, Saarelan Valinta, Kinnusen kenkä, Asutar, Alemanni, Pallaspaino, Shell-huolto P. Syrjä, Väri ja Tapetti, Erä ja Kodinkone, Lelu ja paperi, Lastenvaateliike Emilia, Kodintukku Kaisto, T-lähikauppa Tuovila, Keskipohjan Sähkö, Esso V. Ketola, Muotitalo Pipe, TJK-auto, Veljekset Välikangas, Kestovalu, Rakennuspalvelu E.Törölä, Automaalaamo P. Soranta, Automaailma, Nahkatyö O. Kalajanniska, Asemakulma, TL-huolto, Mantteli, K Kenkä, Lahja-Pirtti, Kipa kirjakauppa, Halpa-tysky, Camisa, V. Lipposen kangaskauppa ja Giovane nuorisovaateliike.
Haapajärvellä on tänä päivänä lukuisia toiminnassa olevia yrityksiä, jotka valmistavat nykyaikaisia korkealaatuisia tuotteita. HASA:lla on Haapajärvellä kaksi sahalaitosta ja kaksi muilla paikkakunnilla. Haapajärvellä Pihla Group valmistaa muun muassa: Tiivi–ikkunoita. Paikkakunnalla valmistetaan myös Elega–keittiökalusteita, Vihta-saunakalusteita sekä Kome Oy:n KOME–perävaunuja ja muita päällirakenteita,
Myös pilkekoneita valmistetaan Haapajärvellä, kun paikkakunnalla sijaitsevat TP Silva Oy:n Hakki-pilkekoneiden tehdas ja Regon Oy:n pilkekonetehdas. Puolustusvoimien Haapajärven Asevarikko, sijaitsee Haapajärvellä. Varikko on Räjähdekeskuksen hallintoyksikkö.
JR Wood Oy:n tehtaalla valmistetaan räätälöityjä sisä- ja ulkoverhoustuotteita. PL-Glass Oy:n Haapajärven tehtaalla valmistetaan eritys-, palo- ja rakennuslaseja tilaustyönä. Kaihdin Åman Oy valmistaa ikkuna- ja oviteollisuudelle sälekaihtimia. Haapajärven Rautapojat Oy on teräksien ja metallien vähittäis- ja tukkukauppa.
Haapajärvellä sijaitsee runsaasti vähittäis- ja erikoiskaupan liikkeitä. Haapajärvellä on Halpa-Hallin, Tokmannin, K-Supermarketin ja S-marketin kauppaliikkeet. Metsästäjän Erikoisliike Olkkonen Oy valtakunnallisesti tunnettu metsästys- ja eräliike. Paikkakunnalta löytyy myös muun muassa liikuntakeskus Buusti, Keilahalli Split45, Veihtilahden kauppapuutarha, INFO-kirjakauppa, ravintola Harun, Lovely Thai Shop Wichita, S-ketjun ABC-lähimyymälä, Popsi Grilli, MyPub, Kirppis Cafe Magea sekä maankuulu Häggmanin Konditoria Kahvila, jonka ketjun kotipaikka on paikka Haapajärvi.
Haapajärvellä toimii myös kodinkone- ja elektroniikkaliike Veikon Kone, Haapajärven Työkalu ja Kone, K-Rauta Reinikainen ja Rakennustarvike Vilppola Oy.
Lisäksi Haapajärvellä on useita autokorjaamoja ja rengasliikkeitä sekä kaksi huonekaluliikettä. Paikkakunnalla on myös useita maanrakennus-, rakennus-, kuljetusliikkeitä. Myös kampaamo- ja kauneudenhoitoalan yrityksiä on useita. Uutena on aloittanut hammaslääkärien vastaanotto.
Haapajärven Lämpö Oy toimittaa maan halvinta kaukolämpöä asiakkaille ja Haapajärven Vesi Oy toimittaa hyvälaatuista Kinnulan lähteen vettä koko Haapajärven alueelle. Mainitsematta jää valitettavasti vielä monia yrityksiä tilan puutteen takia. Haapajärven yritysrekisteristä voi tutustua kaikkiin Haapajärven yrityksiin.
Haapajärven vanhin rahalaitos oli vuonna 1880 perustettu Haapajärven Säästöpankki. Vuonna 1911 Haapajärvelle perustettiin Haapajärven Osuuskassa. Toimintansa vuosikymmenten varrella ovat lopettaneet muun muassa Haapajärven Säästöpankki,. Suomen Yhdyspankin konttori. Kansallisosakepankin konttori ja Postipankin konttori. Haapajärvellä toimii nykyään Jokilaaksojen Osuuspankin Haapajärven konttori ja POP Pankki Järvi-Suomen Haapajärven konttori.
Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toiminta-alueeseen kuuluva Haapajärven Yrittäjät on palkittu vuoden 2025 paikallisyhdistyksenä 100–200 jäsenen sarjassa. Tunnustuksen myönsi Suomen Yrittäjät tämän vuoden helmikuussa Helsingissä järjestetyssä vaikuttajafoorumissa. Haapajärven Yrittäjille palkinto myönnettiin pitkäjänteisestä, aktiivisesta ja koko paikkakuntaa elävöittävästä toiminnasta.
Teksti Pauli Kinnarinen
Kuvat Haapajärvi-Seuran kotiseurarkisto
