Antti Vuolas speedwayn ammattilaisena Englannissa

20.09.2024

Antti Vuolas ajaa Englannissa ensimmäistä kauttaan speedwayn ammattilaisena. Kausi alkaa olla päätöksessään ja kausi on mennyt hyvin. Koko kauden Antti ajoi kansallisessa kakkosarjassa eli Championship Leaguessa Workington Comets -seurassa. Mutta menestyksen myötä hän on ajanut myös ykkössarjassa eli Premiership Leaguessa manchesterilaisen Belle Vue Aces -seuran riveissä. Seuran joukkue on juuri päässyt semifinaaleista finaaliin, joka ajetaan tulevalla viikolla.

Kauniskankaalta alkuun

Ensimmäisen kerran Antti oli pikkucrossipyörän selässä viisivuotiaana. Omalta pihalta aloitettiin, mutta pian oltiin velipoika-Niilon kanssa Kauniskankaalla ajamassa.

- Isän mukanaolo oli tietenkin tärkeää, että ajaminen pääsi alkuun. Pyörien rakentaminen ja huoltaminen vaatii paljon työtä. Kiitos kotiväelle, että ovat olleet mukana alusta alkaen tässä hommassa. Yhdeksänvuotiaana kilpailin ensimmäisen kerran minispeedwaykisoissa. Siitä pikkuhiljaa edettiin kansainvälisiin ja arvokisoihin, muistelee Antti kilpailu-uran alkuaikoja.

Velipoika-Niilo aloitti ensimmäisenä perheessä speedwayn ajamisen ja sitä kautta Anttikin innostui lajista. Kilpailuhenkisenä oli tietenkin tärkeää olla parempi kuin velipoika. Yhteinen matka jatkuu edelleen, sillä nyt Niilo toimii Antin mekaanikkona Englannissa.

Junnuvuosina Antti on saavuttanut useita Suomen mestaruusmitaleja. Menestystä on tullut myös yleisessä sarjassa niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin kisoissa.

Ammattilaisena Euroopassa

Antti ajoi speedwayta ammattilaisena vuodet 2022 ja 2023 Puolassa. Puola on lajin mahtimaa, jossa on speedwaykisoja ja -kilpailijoita eniten maailmassa. Lajin kakkosmaahan Englantiin Antti siirtyi tämän vuoden alussa. Työpaikka löytyi Pohjois-Englannista Workingtonin kaupungista ja Workington Comets -seurasta.

- Speedwayta ajetaan pääsääntöisesti joukkueena, jossa on seitsemän ajajaa. Kisa ratkaistaan pisteiden perusteella. Pisteet ovat myös kuskien palkkauksen perusteena. Myös parikisoja ajetaan esimerkiksi arvokisoissa, kertoo Antti speedwayn kisajärjestelyistä.

Englannissa sarjat ovat siis päättymäisillään. Tälle kaudelle on tulossa vielä todennäköisesti pariajon EM-kisat, jossa Antti edustaa luonnollisesti Suomea. Talvikaudeksi Antti palaa Haapajärvelle harjoittelemaan ja trimmaamaan pyörää tulevalle kaudelle kisakuntoon yhdessä mekaanikko-Niilon kanssa. Uusi kausi alkaa taas keväällä maaliskuun korvilla.

- Harmi, että Suomessa speedway ei näy pienenä lajina valtamediassa. Englannissa näkyvyyttä on jonkin verran enemmän. Ihmiset ovat olleet täällä Englannissa ystävällisiä ja he ovat ottaneet meidät hienosti vastaan. Englannin kieli helpottaa mukavasti elämää täällä, kun vertaa kieliasioita Puolaan. Speedwayn ajaminen on välillä rankkaakin, mutta mukava on huomata kehittyvänsä koko ajan. Onhan se hienoa, että olen saavuttanut tavoitteeni ja saan ajaa speedwayta ammattilaisena, kertoo Antti vielä lopuksi kuulumisiaan.

Teksti Juha Uusivirta, kuvat Dave Payne

FAKTA/WIKIPEDIA

Speedway on moottoripyöräilyssä kilpalaji, jota ajetaan hiekkapintaisilla soikioradoilla. Speedway-pyörissä ei ole jarruja eikä vaihteita. Kaarteissa pyörät laitetaan sivuluisuun vauhdin hidastamiseksi. Suomessa speedway on tällä hetkellä melko pieni laji, mutta esimerkiksi Ruotsissa ja Puolassa kilpailuiden yleisömäärät lasketaan tuhansissa, jopa kymmenissätuhansissa. Speedwayta ajetaan sorapintaisella, laitojen ympäröimällä radalla.

Radalla on yleensä kerrallaan neljä kuljettajaa, jotka tunnistaa paitsi ajoliivin numerosta, myös kypärän tunnusväristä. Tunnusvärit ovat punainen, sininen, valkoinen ja keltainen/musta-keltainen. Kypärän tunnusväri määrää kuljettajan lähtöpaikan henkilökohtaisissa kilpailuissa.

Yhdessä kilpailussa ajetaan 15–25 erää. Yhdessä erässä ajetaan neljä kierrosta ja ensimmäisenä maaliin tullut saa 3 pistettä, toinen 2 pistettä, kolmas yhden pisteen ja neljäs jätetään pisteittä. Yhteispisteet määräävät kilpailun voittajan.

Speedway on melko vaarallinen laji, joten suojien täytyy olla tehokkaat. Käytössä ovat muun muassa selkäpanssari ja ajokengät, joista toinen on peltikenkä. Ennen kisaa suoritetaan katsastus, jossa tarkastetaan speedway-pyörä, lisenssi sekä kypärä ja todetaan, ovatko ne kilpailukelpoisia.